Äänekosken Huiman I-divisioonamiehistön ensi kauden valmennusasia on ratkennut. Kaksi kautta joukkuetta valmentaneen Jouko Rytkösen työtä jatkaa Markku Ranta kolmen vuoden tauon jälkeen.
Kaudella 2006-07 miesten koripallon I divisioonassa toisen sijan ja SM-karsintasarjassa kolmannen sijan saavuttanut TuNMKY:n edustusjoukkue on tehnyt vuoden jatkopestin valmentajansa Kimmo Vyyryläisen kanssa ja solminut kymmenen pelaajasopimusta.
Lähes 20 vuotta USA:n yliopistosarjoissa valmentanut Andrew Johnston ottaa vetovastuun Pussihukkien miesten edustusjoukkueesta. Johnston solmi vantaalaisseuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen ja saapunee Suomeen jo kesäkuussa aloittamaan uutta virkaansa.
Koripallon I-divisioonassa pelaavan Helsingin NMKY:n miesten edustusjoukkue on tehnyt ensimmäiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2007-08. Edustusjoukkueen paidan pukee seuraavalla kaudella ylleen kokenut Antti-Jussi Sipilä, omat kasvatit Eetu Nieminen, Ilkka Ekström sekä Janne Hänninen.
Koripallon I divisioonaan valmistautuva Salon Vilpas on tehnyt ensimmäiset sopimuksensa. Valmennusvastuun ottaa seuralle tuttu mies parketin puolelta eli Philip Dejworek, joka pelasi Vilppaan riveissä viimeisellä SM-sarjakaudella.
Miesten I divisioonassa pelaava Forssan Koripojat on solminut 1+1-vuotisen valmentajasopimuksen forssalaislähtöisen Timo Niemisen kanssa. 40-vuotias Nieminen valmensi viimeksi FoKoPoa kaudella 1994-95, jonka jälkeen hän on toiminut liigatasolla mm. Kouvojen ja Korihaiden valmentaja.
Miesten I divisioonajoukkue Tapiolan Honka on tehnyt jatkosopimuksen valmentaja Jussi Syrjäsen kanssa. Sopimus kattaa kauden 2007-08. Menneellä kaudella Syrjänen johdatti nuoren, Honka Akatemianakin tunnetun, joukkueen divisioonassa hienosti neljänneksi.
Uudenkaupungin Korihait pelaa Korisliigassa myös kaudella 2007-08. Asiaan saatiin varmistus lauantaina, kun Korihait haki SM-karsintasarjan viimeistä edellisellä kierroksella 92-85-vierasvoiton Turun NMKY:stä. Voitollaan Korihait karkasi tavoittamattomiin Pussihukilta, jonka kohtaloksi muotoutui ottaa vauhtia ensi kaudella I divisioonasta.
Uusikaupunkilainen Korihait vankisti keskiviikkona otettaan Korisliigan ainokaisesta paikasta, joka on jaossa miesten SM-karsintasarjassa. Korihait nujersi divisioonajoukkue Forssan Koripojat 97-65. Pussihukat puolestaan hankki revanssin avauskierroksen tappiolleen selättämällä Turun NMKY:n 94-67.
Karsinnat miesten ja naisten I divisiooniin saatiin päätökseen viikonvaihteessa. Miesten karsinnan ykköseksi selvisi Ura Basket Kaarinasta. Naisten karsinnan selvitti parhaiten seuran A-tytöistä koostuva Orimattilan Jymy.
Kun puolet miesten SM-karsintasarjasta on pelattuna, pitää Uudenkaupungin Korihait tukevaa otetta ainoasta jaossa olevasta Korisliigan paikasta tulevalle kaudelle. Korihait säilytti tilinsä puhtaana kaatamalla sunnuntaina jännitysnäytelmän päätteeksi Pussihukat Vantaalla lukemin 69-72 (31-41).
Uudenkaupungin Korihaiden voittotili pysyi puhtaana miesten Korisliigan karsinnassa. Divarijoukkue Turun NMKY tarjosi Korihaille täyden iltapuhteen, mutta joutui lopulta taipumaan Pohitullissa 81-70 (39-38) –tulokseen.
Miesten ja naisten nousu I divisioonaan ratkaistaan tulevana viikonloppuna pelattavissa karsintasarjoissa. Naisten ensimmäinen ottelu pelataan jo tänään torstaina 29.3. Nokialla.
Miesten I divisioonan päätöskierroksella sarjakakkoseksi taipunut Turun NMKY aloitti miesten SM-karsintasarjan jymy-yllätyksellä. Turku voitti kotonaan Vantaan Pussihukat 102-95. Myös toinen Korisliigan joukkue Korihait oli tiukoilla, kun se tarvitsi kaksi jatkoaikaa Forssan Koripoikien lyömiseen.
Miesten I divisioonassa pelaava BC Jyväskylä on heti kauden päätyttyä suunnannut katseensa tulevaisuuteen. Seuran taustaryhmä sai uutta vahvistusta, kun BC Jyväskylän seurajohtajaksi valittiin viimeiset kaksi vuotta joukkueen päävalmentajana toiminut Miikka Sopanen. Samalla markkinointipäälliköksi nimettiin Tapio Lyytinen, joka pelaajaura päättyi 2006.
Miesten I divisioonapaikan säilyttänyt Helsingin NMKY uudistaa valmennusportaansa kaudelle 2007-08. Edustusjoukkueessa valmennusvastuun ottaa seuran oma kasvatti Juha Oikarinen, 28. Hän saa avukseen niin ikään 28-vuotiaan Kimmo Hanhisen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia