Kolme pelikautta Kauhajoen Karhun miehistössä viihtynyt 183-senttinen, 25-vuotias pelinrakentaja Maurice Horton siirtyy I divisioonan Loimaan Korikonkareihin. Horton palaa näin tuttuun valmennukseen päävalmentaja Greg Gibsonin alaisuuteen.
Miesten I divisioonassa pelaava Tapiolan Hongan edustusjoukkue Honka Akatemia on saanut joukkueen kasaan kaudeksi 2010/11. Joukkue koostuu totuttuun tapaan A-juniori-ikäisistä pelaajista, juuri juniori-iän ylittäneistä pelaajista ja muutamasta kokeneemmasta pelurista.
Kymmenen kautta Korisliigaa pelannut ja kaksi miesten Suomen mestaruutta voittanut 197-senttinen, 42-vuotias Andre Foreman vahvistaa FoKoPoa miesten I divisioonassa kaudella 2009/10. Foreman pelasi ensimmäisen kerran Forssassa jo syksyllä 1994.
Miesten I divisioonaa pelaava Loimaan Korikonkarit on solminut kolme uutta pelaajasopimusta kaudelle 2010/11. Uusina pelaajina LoKoKon paidan vetävät ylleen Janne Kinnunen, Santeri Latvala ja Henri Hyppönen.
Miesten I divisioonaa BC Nokiassa viime kaudella pelannut 213-senttinen Jeremy McCulloch on allekirjoittanut Forssan Koripoikien kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.
Miesten I divisioonassa pelaava Keravan Energia Team on kiinnittänyt uudeksi päävalmentajakseen Olli-Pekka Auvisen, 39.
Nokialainen koripallon erikoisseura BC Nokia on nimittänyt miesten ja naisten edustusjoukkueilleen päävalmentajat. Nokian miesten joukkueen valmennusvastuussa aloittaa Mikko Tupamäki ja naisjoukkueen päävalmentajana Aki Selkee.
Korisliigan Namika Lahti on solminut pelaajasopimukset omien kasvattiensa Alexi Alasen ja Juha Korhosen kanssa. Alasen ja Korhosen sopimukset ovat 2+1-vuotisia.
Loimaan Korikonkarit on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Greg Gibsonin kanssa päävalmentajan tehtävien hoitamisesta. Gibson tulee koordinoimaan LoKoKon edustusjoukkueiden valmennusta, päävastuunaan I divisioonassa pelaava miesten joukkue. Päävalmentajan osaamista tullaan käyttämään myös muussa seuran valmennustoiminnassa.
Korisliigasta pudonnut, mutta heti takaisin mielivä Forssan Koripojat on vahvistanut pelintekijäosastoaan. Kotkasta ja KTP-Basketista Forssaan siirtyvä Sami Ikävalko on solminut FoKoPon kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.
Hyvän kauden miesten koripallon I divisioonassa pelannut BC Jyväskylä jatkaa Jari Laineen, 44, komennuksella. Laine sopi jatkostaan johdatettuaan jyväskyläläisseuran divarin pudotuspeleihin heti ensimmäisellä kaudellaan. BC Jyväskylä solmi jatkosopimuksia myös pelaajapuolella.
Huikea tauon jälkeinen puolustaminen pelasti Salon Vilppaalle paikan koripalloilun pääsarjakartalla. Vilpas ja Lapuan Korikobrat olivat ajautuneet Korisliiga-karsinnassa viimeiseen mahdolliseen otteluun, jossa salolaiset hyödynsivät kotietunsa voittolukemin 74-55 (34-43).
Miesten ja naisten I divisioonakarsinnat on saatu päätökseen. Miesten divarissa nähdään ensi kaudella uusina joukkueina Torpan Poikien kakkosjoukkue sekä Säynätsalon Riento. Naisten divariin nousivat puolestaan EBT Akatemia ja Forssan Koripojat.
Korisliigan karsinta venyi viimeiseen mahdolliseen otteluun lauantaiksi Saloon, kun Lapuan Korikobrat kukisti kotonaan Vilppaan pistein 80-76 (41-42). Eteläpohjalaiset tasoittivat voitot 1-1:een, joten nousua yrittävät lapualaiset tarvitsisivat liigapaikkaan vielä vierasvoiton Salosta.
Korisliigan karsinta alkoi sarjapaikkaansa puolustavan Vilppaan tuuletuksilla. Salolaiset käänsivät viimeisellä neljänneksellä tappiotilanteensa Lapuan Korikobria vastaan kotivoitoksi pistein 77-65 (32-38).
Korisliigan runkosarjassa viimeistä edelliseksi jäänyt Salon Vilpas ja ykkösdivarin loppuottelut Porvoon Tarmolle hävinnyt Lapuan Korikobrat ratkovat ensi kauden viimeisen pääsarjapaikan maanantaina alkavassa karsinnassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia