Hongan tulokas hurjana Uudessakaupungissa

29.2.2008 Espoon Honka kokosi hajanaiset rivinsä Korisliigan perjantaisessa vieraspelissä Uudessakaupungissa ja haki voiton Korihaista lukemin 88-100 (45-49). Hongan uusi amerikkalaisvahvistus Akeem Scott palasi perjantaina Korisliigaan virtaa täynnä ja tavalla, joka ei jättänyt jossitteluille sijaa.

Keskiviikkona kotonaan sarjajumbo Karkkilalle hävinneen Hongan kokoonpano on elänyt pelistä toiseen. Nyt poissa olivat sairastuneet maajoukkuemiehet Petteri Koponen ja Kimmo Muurinen sekä myös yhdysvaltalainen takamies Keddric Mays, jonka keskiviikkoinen debyytti ei vakuuttanut seurajohtoa.

Uutena pelaajana Hongassa esiintyi kauden tähän asti Vantaan Pussihukissa 1. divisioonaa pelannut yhdysvaltalainen takamies Akeem Scott. Hän on jo neljäs kauden aikana Korisliigaan sarjaa alempaa poimittu ulkomaalaisvahvistus. Viime kaudella juuri Korihaita vahvistanut Scott osui vanhoihin kotikoreihinsa huikeasti heitettyään nyt kauden piste-ennätykseksi komeat 45 pistettä.

- Hieno peli nimenomaan koko joukkueelta. Noudatin päävalmentajamme Mihailo Pavicevicin pelisuunnitelmaa ja pistin pallot pussiin tilaisuuden tullen. Ei tässä mitään sen ihmeempää, myhäili Scott.

Scott vauhditti Hongan kaukoheittopeliä upotettuaan Hongan 17:stä kolmen pisteen korista seitsemän.

- Peli on sama I divisioonassa ja liigassa. Myös kolmen pisteen heittokaari on yhtä kaukana, pudotteli Scott tyytyväinen hymy kasvoillaan.

Jukka Matinen säesti Scottia 27 pisteellään. Darius Glover teki Korihaille 21 pistettä ja Glenn Stokes 18. 

KTP pisteen Katajaa parempi 

Sarjan tasaisessa keskikastissa KTP otti täpärän kotivoiton Joensuun Katajasta pistein 85-84 (36-43).

Kataja johti peliä viimeisen neljänneksen alkupuolelle asti. Jakso eteni äärimmäisen tasaisesti, ja viimeisellä minuutilla KTP nousi Jermaine Spiveyn ja Steve Smithin vapaaheitoilla 85-81 -johtoon. Katajan Louis Hinnant heitti viime hetkillä vielä kolmosen koriin, mutta vieraiden kiri jäi pisteen päähän.

Smith keräsi KTP:lle 23 pistettä ja Spivey sekä Toni Ilmonen 17.

Hinnant heitti Katajalle 24 pistettä ja Andre Foreman 20.

LrNMKY ylivoimainen 

Maanantaina ToPon murskannut Lappeenrannan NMKY jatkoi ylivoimaisia voittojaan nyt kotipelissä, kun Kauhajoen Karhu kaatui 41 pisteen erolla tuloksella 111-70 (56-33).

Kotijoukkue hallitsi peliä alusta asti ja kasvatti johtoaan etenkin viimeisellä neljänneksellä, jonka se voitti 35-15.

15 kolmen pisteen koria upottaneesta LrNMKY:stä Adrian Henning heitti 30 ja Petri Virtanen 20 pistettä.

Karhusta löytyi tehoa vain Cedric McGowanilta 23 pisteen edestä.

(STT - Koris.net)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

4.6.2026 09:26 Korisliiga

Tyeree Bryan Kauhajoelle, Cedric Latimer joukkueen valmennukseen

Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.

3.6.2026 09:59 Korisliiga

Korisliiga-legenda René Rougeau ja Seagulls jatkosopimukseen

Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.

2.6.2026 09:05 Korisliiga

Max Besselink jatkaa Kataja Basketissa

Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

1.6.2026 12:15 Korisliiga

Simeon Stefanovic Vilppaan takakentälle

Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.

1.6.2026 12:11 Korisliiga

Kehittyneimpänä palkittu Riku Korhonen Lahti Basketballiin

Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.

29.5.2026 10:04 Korisliiga

Trey Niemi ja Tommy Murr Korihaiden takakentälle

Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.

26.5.2026 15:06 Korisliiga

Elias Eerikinharju Hongan miesten takakentälle myös tulevalla kaudella

Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

Näytä lisää vastaavia