Pitkän laitahyökkääjän paikalle kaavailtu McGuire oli LrNMKYn kaavailuissa jo viime kaudella, kun amerikkalaispelaaja Robert Turner loukkaantui. Tällä kertaa seuran ja pelaajan ajatukset kohtasivat, ja McGuire saapuu Lappeenrantaan syyskuun alussa.
McGuiren ammattilaisura on ollut rikkonainen. Hän on pelannut urallaan mm. Kiinassa, Japanissa ja Yhdysvaltojen CBA-sarjassa. LrNMKYn päävalmentaja Jarmo Laitinen vakuuttui McGuiren taidoista jo viisi vuotta sitten, jolloin Laitinen sai ensikontaktit pelaajaan. McGuire puhuu tulevasta kaudesta ”uransa uutena aloituksena.”
– On totta, että McGuire ei ole varmin tai turvallisin valinta meille. Kyseessä on kuitenkin Korisliigaan suorastaan erinomainen pelaaja, joka varmasti täyttää joukkueemme tarvitseman pisteidentekijän aukon. Mielenkiintoinen urheilija, jota olen jo pidemmän aikaa himoinnut joukkueeseeni, toteaa Laitinen.
– McGuire tulee ehdottomasti olemaan suurin vahvuutemme hyökkäyspäässä. Kokoisekseen hän on loistava pallonkäsittelijä. Lisäksi ulottuvuuden tuoma uhka otetaan käyttöön varmasti myös puolustuspäässä.
McGuiren lisäksi LrNMKY on solminut sopimukset pelikaudesta 2010/11 Malik Mooren, Joah Tuckerin, Viljami Vanjoen, Aleksi Koskisen, Tuukka Kulhan, Sami Pekkolan, Ville Pekkolan, Anttoni Tapion ja Anton Kankaanpään kanssa.
