Viime kaudella Cedric Jackson pelasi joukkueensa kaikissa 30 ottelussa esiintyen jokaisessa myös aloitusviisikossa. Peliaikaa ottelua kohden kertyi keskimäärin 28 minuuttia, joiden aikana tilastoja syntyi 11,0 pisteen ja 6,1 levypallon edestä.
Kataja-luotsi Antti Papinahoa miellyttää Jacksonin monipuolisuus.
– Cedric on low post -pelaaja, mutta hän osaa heittää kauempaakin, mikä tuo syvyyttä hyökkäyspeliimme. Tarvitsemme häntä myös levypalloissa.
– On tärkeää, että kaveri on ollut isossa roolissa yliopistossaan ja oppinut kantamaan vastuuta, päävalmentaja tiivistää.
Cedric Jackson aloitti yliopistouransa NCAA:ta pienempään NAIA-kattojärjestöön kuuluvassa Faulknerin yliopistossa. Kaudeksi 2004-05 hän siirtyi ns. junioriyliopistosarjaan (NJCAA), Spartanburg Methodist –yliopistoon ennen Troy-kiinnitystään.
Kataja on aiemmin solminut ensi kaudesta sopimukset Andre Foreman, Louis Hinnantin, Lasse Hintsalan, Mikko-Petteri Järvisen, Anssi Kinnaslammen, Janne Kinnusen, Sami Lehtorannan, Turo Sonkajärven ja Ville Vesalan kanssa. Lisäksi joukkuetta tulevat kauden aikana edustamaan myös kolme 1991-syntynyttä A-junioria, laitahyökkääjä Roope Kinnunen sekä takamies-laiturit Lauri Ikonen ja Ilari Tolvanen.
Kataja avaa kautensa virallisesti Suomen cup -kotiottelulla keskiviikkona 26.9. Seuraavana viikonloppuna joukkue osallistuu harjoitusturnaukseen Unkarissa. Korisliiga käynnistyy joensuulaisjoukkueen osalta lauantaina 6.10. vierasottelulla Tampereen Pyrintöä vastaan. Ensimmäinen kotiottelu pelataan viime kauden finalisti Namika Lahtea vastaan lauantaina 13.10.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/