Pantteri-perhe tiivistää toimintaansa – Hartikaisesta toiminnanjohtaja

Helsinkiläisen Pantterien johdolla on selvä tavoite lähivuosille: tulla pääkaupunkiseudun johtavaksi koripalloseuraksi. Toteutuakseen tavoite vaatii tradition lisäksi vahvan organisaation. Uuden tulemisen alkajaisiksi seuran toiminnanjohtajaksi on palkattu Pekka Hartikainen.

Jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan on Pantterit tunnettu erityisesti Itä-Helsingin alueella vahvasta aluetoiminnastaan. Pantterien naisten joukkue voitti viisi Suomen mestaruutta 2000-luvulla ennen SM-sarjasta luopumistaan vuonna 2007. Tällä hetkellä seurassa harrastaa koripalloa noin 600 junioria.

Pantterien organisaatio on viimeisten vuosien aikana toiminut kolmen eri organisaation voimin. Tytöt ja naiset ovat toimineet Pandatytöt ry:n alaisuudessa. Miesten joukkue Pantterit Helsinki ry:n ja poikajuniorit Pantterit Koripallo ry:n alla. Nyt organisaatiot on tarkoitus yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi, jota pyörittää kaksi ammattilaista – Pekka Hartikainen ja aluetoiminnasta vastaava Ari Lähdekivi.

Paluumuuttaja

Kesäkuun alussa Pantterien toiminnanjohtajana aloittava Pekka Hartikainen on todella kokenut koripallovaikuttaja ja valmentaja. Hän on Suomen koripalloliiton eteläisen alueen puheenjohtaja ja liittovaltuuston jäsen. Hartikainen on valmentanut mm. vuonna 1987 syntyneiden poikien maajoukkuetta sekä useita Biddy Basket -ikäluokkia. Valmennus- ja junioripäällikkönä hän on vuodesta 1994 alkaen työskennellyt päätoimisesti Pantterien lisäksi MaSu:ssa, Kouvoissa sekä viimeiset viisi vuotta ToPo:ssa.

Hartikainen uskoo vahvasti alkavan haasteellisen projektin onnistumiseen.

– Perinteet, toiminta-alue ja brändi ovat selkeitä vahvuustekijöitä, joiden varaan on hyvä rakentaa. Kuitenkin organisaatio on pitkään ollut epäyhtenäinen ja toiminta sen tähden tehotonta, arvioi Hartikainen.

– Kaiken perusta on aluetoiminnan ja tavoitteellisen nuorisotyön yhdistäminen. Sitä kautta myös miesten ja naisten edustusjoukkueet nousevat omalle tasolleen ja aikanaan takaisin Suomen huipulle. Kimmo Muurinen ja Susanna Rinta ovat Pantterien juniorikoulun kasvatteja ja Jukka Matinenkin pelasi Panttereissa jo juniori-ikäisenä. Kaikki kolme ovat tämän vuoden Suomen mestareita, muistuttaa Hartikainen.

Päivitetty

Kategoriat