ToPoLa on Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n vuoden 2023 urheiluseura

2.2.2024 14:44 Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (ESLU) on nimennyt koripalloseura ToPoLan vuoden 2023 urheiluseuraksi alueellaan.

ESLUn asiantuntijat valitsivat ToPoLan vuoden seuraksi huomioiden seuran monipuolisen nuorten urheilijoiden koulutuksen, harrastajien kasvatuksen seuratoimijoiksi sekä seuran aktiivisen kaupunginosatoiminnan. ToPoLa on korostanut arvoissaan jokaisen lapsen oikeutta kunnioittavaan kohteluun ja turvalliseen harrastusympäristöön.

Helsingin Lauttasaaressa aktiivisesti toimivalla ToPoLa:lla on lähes 700 jäsentä, yli 60 valmentajaa ja yli 35 joukkuetta. Seura on tunnustettu lasten, nuorten ja aikuisten liikuttajana sekä kilpa- että harrastetasolla. Vuonna 1978 perustettu ToPoLa järjestää myös vuosittain kesäleirejä, joissa valmentajina toimivat seuran omat kasvatit.

ToPoLan toiminnanjohtaja Riku Laanti ja hallituksen puheenjohtaja Tomas Kallström vastaanottivat tunnustuksen Helsingin Urheilutoimittajien Pääkaupunkiseudun paras -palkitsemistilaisuudessa 1. helmikuuta 2024.

– ESLU:n tunnustus oli positiivinen yllätys ja erittäin arvostettava huomionosoitus koko ToPoLa-yhteisölle siitä pitkäjänteisestä päivittäisestä työstä, jota seura-aktiivimme ovat tehneet johdonmukaisesti usean vuoden ajan junioreiden liikunnan edistämiseksi. Seuran kesäleirit ovat olleet yksi kesän kohokohdista junioreiden parissa jo vuosikausia. Moni entinen kesäleiriläinen onkin myöhemmin halunnut ryhtyä ToPoLan leireille itse ohjaajaksi, leirin ollessa siten myös usein elämän ensimmäinen kesätyöpaikka. Moni leirillä ohjaajana toiminut on jatkanut ensin apuvalmentajaksi juniorijoukkueisiimme, ja siitä eteenpäin valmennusurallaan aina vastuuvalmentajaksi asti. Useat nykyisistä vastuuvalmentajistamme ovat kasvaneet valmentajan rooliinsa tätä kautta. Tässä nuorten ohjaajien kouluttamisprosessissa ESLU on ollut erinomainen yhteistyökumppani, Laanti kiittelee.

 
2.6.2026 09:03 Seura tiedottaa

Laaksolahti 3x3 -turnaus 17.6.2026 – tervetuloa mukaan

Kesän koriskausi saa täydellisen startin Espoon Laaksolahdessa! Kasaa kavereiden kanssa joukkue ja tule viettämään kivaa kesäiltaa Laaksolahden uudelle hienolle kentälle. Voit tulla myös vain katsomaan pelejä ja fiilistelemään tunnelmaa. Nähdään Lasarissa!

12.5.2026 10:11 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan naisten edustusjoukkue järjestää avoimet harjoitukset

Hyvinkään Pontevan naisten edustusjoukkue kutsuu uusia pelaajia mukaan avoimiin harjoituksiin perjantaina 22.5.2026 Martinhalliin. Harjoitukset tarjoavat mahdollisuuden tulla tutustumaan joukkueen toimintaan, valmennukseen ja tulevan kauden tavoitteisiin Naisten I divisioonassa.

11.5.2026 10:18 Seura tiedottaa

Vuoristopässi-katukoris Karkkilan ruukkimiljöössä heinäkuussa

KaU Karkkila järjestää jälleen kesän kuumimman ja rennoimman koristurnauksen Karkkilassa. Tapahtuma järjestetään Högforsin ruukkimiljöössä lauantaina 11.7. Sarjat miehille, naisille ja yli 45-vuotiaille miehille.

11.5.2026 09:55 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan naisten I divisioonan valmentajat kaudella 2026–2027

Naisten edustusjoukkueen päävalmentajana kaudella 2026–2027 jatkaa Pia Yli-Kankahila.

7.5.2026 17:35 Seura tiedottaa

Helsinki Basketball Festival yhteistyössä FIBA Foundationin kanssa

Helsinki Basketball Festival järjestetään tänä vuonna yhteistyössä FIBA Foundationin kanssa. FIBA Foundation lahjoitti tämän vuoden turnauksen tsempparipalkinnot.

30.4.2026 09:19 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan miesten päävalmentajaksi Janne Hartikainen

Hyvinkään Pontevan miesten joukkueen valmennus vaihtuu Janne Hartikaisen ottaessa joukkueen komentoonsa.

29.4.2026 14:50 Seura tiedottaa

Janne Hartikainen Hyvinkään Pontevan miesten päävalmentajaksi

Hyvinkään Pontevan miesten joukkueen valmennus vaihtuu Janne Hartikaisen ottaessa joukkueen komentoonsa.

20.4.2026 21:24 Seura tiedottaa

Tervetuloa Hyvinkään Katukorikseen

Hyvinkään Ponteva on järjestänyt Katukoristurnauksen jo 33 kertaa ja tuonut yhteen koripallon ystävät, kilpailijat ja katsojat, jotka rakastavat vauhtia, jännitystä ja yhteisöllisyyttä!

14.4.2026 14:49 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan valmennus kaudella 2026-2027

Tapiolan Hongan valmentajatilanne kaudelle 2026-2027 on hienolla mallilla. Suurimmassa osassa joukkueita päävalmentajat ovat jo selvillä. Päävalmentajien joukossa on tuttuja nimiä ja uudempia tuttavuuksia. Hongan valmennuksessa on jälleen huikeaa osaamista!

10.4.2026 17:33 Seura tiedottaa

LePyn Pikkusudet-turnaus 2019- ja 2020-ikäluokillle toukokuussa

LePy järjestää perinteisen Pikkusudet-turnauksen 2019- ja 2020-ikäluokan tytöille ja pojille. Turnaus pelataan lauantaina 23.5.2026 Leppävaaran liikuntahallilla. Tapahtuma on osallistujille maksuton.

Näytä lisää vastaavia