Santeri Makkonen on Seagullsin miehistöön

PuHu Junioreiden kasvatti on edustanut kaksi edellistä kautta miesten I divisioona A:ssa pelaavaa ToPoa. Makkonen pelaa ensi kaudella Seagullsin lisäksi Helsingin NMKY:ssä.

19-vuotias Santeri Makkonen tilastoi viime kaudella 9,7 pistettä, 2 levypalloa ja 1,3 koriin johtanutta syöttöä.

– Hienoa päästä Seagullsiin mukaan ja uusien haasteiden pariin. Toivon että pääsen oppimaan vanhemmilta pelaajilta paljon ja että kausi kestää pitkälle kevääseen, Makkonen sanoo seuran tiedotteessa.

195-senttinen takamies liittyy Seagulls-miehistöön yhteistyöpelaajana HNMKY:n kanssa, joka oikeuttaa hänelle pelioikeuden edustaa myös M1A-divisioonassa pelaavaa Helsingin NMKY:tä.

– Kuulin Santerin haluavan päästä liigaympyröihin, jonka jälkeen oltiin melko pian yhteydessä hänen kanssaan. Olen iloinen, että Santeri päätti valita meidät, Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso avaa.

– Santeri kykenee pelaamaan kolmea eri pelipaikkaa ja on osoittanut monipuolisuuttansa M1DA:ssa. Pallollinen taito ja suoraviivainen hyökkääminen ovat niitä asioita, joita joukkueessa ei voi olla koskaan liikaa, Laakso jatkaa.

Korisliiga-joukkueiden kokoonpanot > 

Päivitetty

Kategoriat

,