KTP hankki korvaajan loukkaantuneelle Danielsille

206-senttinen Cullen Russo tuo KTP-luotsille mieleen Donte Thomasin.

DeAndre Danielsin kausi loppui loukkaantumiseen. Kuva: Ville Vuorinen

Kotkalainen KTP-Basket kertoo verkkosivuillaan pestanneensa 25-vuotiaan ja 206-senttisen amerikkalaisen Cullen Russon loukkaantuneen DeAndre Danielsin tilalle.

Russo on kalifornialaisen Fresno Staten yliopiston kasvatti, josta hän valmistui vuonna 2017. Ensimmäisenä ammattilaiskautenaan 2017-18 Israelin kakkossarjan Maccabi Hod Hassaronissa Russo säkitti keskimäärin 20,3 pinnaa ja otti 7,5 levyriä. Viime kaudella Russo pelasi kakkossarjaa Japanissa Aomori Watts -seurassa ja sai keskiarvoikseen 22,3 pistettä ja 11,1 levypalloa.

– Olimme Russon perässä jo viime vuonna, mutta silloin vielä hintapyyntö oli meille liian kova. Nyt sitten ajatukset seuran ja pelaajan välillä kohtasivat, kertoo KTP-Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindström.

KTP-Basketin päävalmentaja Tomi Kaminen odottaa uudelta tulokkaalta paljon.

– Russon koko, monipuolisuus ja urheilullisuus ovat vahvuuksia, minkä takia päädyimme häneen. Jos vertaisi miestä johonkin edeltäjään, niin Cullen on kropaltaan ja fysiikaltaan kuin viimevuotinen vahvistuksemme Donte Thomas, mutta ehkä häntäkin taitavampi, Kaminen kuvailee.

Päivitetty