

Pirkka Street Basket -katukoriskiertue vieraili tiistaina Porissa järjestämässä ”vuoden hauskimman koulupäivän” noin 130 alakoululaiselle. Tapahtuma järjestettiin Porin Kirjuriluoto Arenalla, jonka asvaltoidulle palvelualueelle oli pystytetty viisi koripallokenttää 26 joukkueen otteluita varten. Mauri Hara Porin Basketball Club Sisusta oli järjestämässä tapahtumaa jo kolmatta kertaa Poriin. Hän kertoo tapahtuman olleen jokaisena vuonna erittäin pidetty niin lasten, opettajien kuin seurankin puolelta.
-On hienoa, että koripalloa saadaan tällä tavalla näkyvämmäksi ja markkinoitua myös lapsille. Viimeisen neljän-viiden vuoden aikana BC Sisu on kasvanut upeasti. Teimme vuonna 2011 päätöksen viedä koripalloa askel askeleelta eteenpäin, ja panostimme seuran kehitykseen todella paljon. Olemme muun muassa käyneet kouluissa järjestämässä koripallotunteja oppilaille ja perustaneet uusia joukkueita. Kaikki tämä on kantanut hedelmää – meidän jäsenmäärämme on yli tuplaantunut näissä viidessä vuodessa. Luonnollisesti toivomme seuran kasvun vain jatkuvan, jolloin katukoriskiertueen tapaisiin tapahtumiinkin saadaan varmasti vielä lisää kiinnostusta.
Opettajat Leena-Maaria Lamminen Käppärän koulusta, sekä jo eläkkeelle siirtynyt Minna Leinonen nauttivat päivästä tarkkaillen lasten pelejä kentän laidalta. Lammisen luokalta oli tapahtumassa pelaamassa 20 oppilasta, kun taas Leinonen oli tullut uteliaana paikalle haistelemaan tapahtumatunnelmia.
-Katukoriskiertueen tapahtuma on joka vuosi niin mukava, etten malttanut jättää tänäkään vuonna välistä, vaikkei omia oppilaita enää olekaan, Leinonen nauraa. Vieressä seisova Lamminen kertoo ottaneensa osaa tapahtumaan oppilaidensa kanssa jo kolmena peräkkäisenä vuotena.
-Onhan tämä tosi kiva tapahtuma. On ihanaa, kun täällä pääsee pelaamaan kaikki, harrastustaustalla tai taidoilla ei ole merkitystä. Kysyin luokassa kuka haluaisi mennä pelaamaan ja sain heti 20 innokkaan pelaajan joukon mukaan. On hienoa, että tapahtuma ei ole kilpailuhenkinen, vaikka totta kai aina osa porukasta pelaakin tosissaan. Varsinkin muutama pojista käy turhankin kuumana ottelutohinoissaan, mutta kai se kuuluu asiaan, Lamminen toteaa hymyillen.
Pirkka Street Basket 2016 on osa Suomen koripalloliiton ja Keskon päivittäistavarakaupan yhteisvastuullista Pikkusudet-hanketta, jonka tavoitteena on edistää lasten liikkumista. Hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisten koripalloseurojen ja K-ruokakauppiaiden kanssa.
Lisätietoja: Pikkusudet, Instagram
