Espanja ja Liettua EM-finaaliin

Espanja kukisti jatkoajan jälkeen EM-välierässä hallitsevan Euroopan mestarin Ranskan Pau Gasolin hurjan suorituksen voimin lukemin 80-75. Toisessa välierässä Liettua aiheutti Serbialle kisojen ensimmäisen tappion luvuin 64-67.

Lotta Hämäläinen johdatti Catzin avausvoittoon A-tyttöjen finaaleissa. Kuva: Francois Perthuis.

Ottelun jatkoajalle kolmosellaan vieneellä Nicolas Batumilla (14/7) oli mahdollisuus tasoittaa ottelu jatkoajan lopussa kolmella vapaaheitolla, mutta kaikki kolme kolisivat rautoihin ja huikeat 40 pistettä tehnyt ja 11 levypalloa kerännyt Gasol pääsi donkkaamaan loppulukemat ja näin Espanja pääsi juhlimaan finaali- ja olympiapaikkaansa.

Toisessa kiihkeässä välieräkamppailussa Liettua paineli finaaliin vahvan levypallopelin turvin (29-40). Serbialle tarjottiin mahdollisuutta voittoon Milos Teodosicin(16/3) haamukolmosen jälkeen, joka toi joukkueen pisteen päähän, mutta seuraavassa hyökkäyksessä Bojan Bogdanovicin lay-up ei löytänyt osoitteeseensa.

Liettualta onnistujia löytyi laajalti, joista kirkkaimmin edukseen esiintyivät Jonas Valanciunas (15/3) sekä Mantas Kalnietis (12/5/9).

Sijoitusotteluissa voittoihin ylsivät Kreikka, Italia sekä Tsekki.

Lisätiedot: Ottelutilastot

Päivitetty

Kategoriat