Suomen pyörätuolimaajoukkue kahteen voittoon Bilbaosta

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kansainvälisiä otteluita pelannut Suomen pyörätuolimaajoukkue venyi lauantaina kahteen voittoon espanjalaisesta Bilbaosta. Joukkueen päävalmentaja Vesa Sydänmaan mukaan pyörätuolimaajoukkue jatkaa kansainvälisiä pelejään lähiaikoina.

Pyörätuolikoripallon SM-sarja käynnistyi kolmella ottelulla 1. lokakuuta. Kuva: Getty Images.

Suomi oli lauantain molemmissa otteluissa suvereeni Bilbao BSR:aa vastaan.

Päivän ensimmäisessä ottelussa Suomi karkasi Bilbaolta lukemin 82–42 (37–21) Jarmo Leppäsen (32/12/7 syöttöä/3 riistoa), Teemu Partasen (16/9/3 syöttöä) ja Mika Marjamäen (14/11) heilutellessa tahtipuikkoa.

Myös toisessa pelissä Bilbao kaatui komein lukemin, tällä kertaa 64–30 (27–16). Kaksinumeroisille pisteille iltapäivän pelissä ylsivät Leppänen (19/13/3 syöttöä/6 riistoa) ja Partanen (13/9/5 syöttöä).

– Nämä olivat erittäin tärkeitä otteluita. Pääsimme katsomaan, miltä yhteispelimme näyttää kansainvälistä vastusta vastaan. Avainpelaajamme onnistuivat odotusten mukaisesti, jonka lisäksi nuoret roolipelaajamme onnistuivat rooleissaan erinomaisesti, hymyili Suomen päävalmentaja Vesa Sydänmaa.

– Jatkosuunnitelmamme ovat selkeytyneet tämän leirityksen aikana. Aikomuksemme on jatkaa kansainvälisiä otteluita; saimme esimerkiksi vastakutsun Bilbaoon, jossa meillä on mahdollisuus kohdata todella kovan tason espanjalaisjoukkueita. Tavoitteissamme on yhä osallistua pyörätuolikoripallon C-kisoihin ja lähteä sitä kautta karsimaan EM-kisapaikasta, Sydänmaa jatkaa.

Suomi – Bilbao BSR 82–42 (22–11, 37–21, 59–29), pyörätuolikoripalloa, Vantaa 18.8.2012

 

Suomi: Teemu Partanen 16/9/3 syöttöä, Joni Laine 2/0, Amjad Alhajaj 2/1, Omar Fawzi 0/0, Tero Hovatov 2/1, Henry Manni 0/1, Jarmo Leppänen 32/12/7 syöttöä/3 riistoa, Antti Valtonen 0/0, Anwar Fadhal 4/3, Juha Luukkonen 0/5/6 syöttöä/3 riistoa, Teemu Klasila 4/0, Mika Marjamäki 14/11, Mikko Honkanen 6/5.

Suomi – Bilbao BSR 64–30 (15–14, 27–16, 44–22), pyörätuolikoripalloa, Vantaa 18.8.2012

 

Suomi: Teemu Partanen 13/9/5 syöttöä, Joni Laine 0/1, Amjad Alhajaj 2/0, Omar Fawzi 0/6, Tero Hovatov 6/1, Henry Manni 2/4, Jarmo Leppänen 19/13/3 syöttöä/6 riistoa, Antti Valtonen 0/0, Anwar Fadhal 8/5, Juha Luukkonen 2/1/3 syöttöä, Teemu Klasila 0/3, Mika Marjamäki 8/6, Mikko Honkanen 4/2.