Tulevana viikonloppuna parketilla nähdään EM-kisoihin valmistautuvan maajoukkueringin pelaajia. Otteluihin on vapaa sisään pääsy. Selvä ennakkosuosikki on SM-runkosarjan tappioitta pelannut Orimattilan Jymy. Jymyn pelaajat ovat harjoitelleet jo pitkään yhdessä tiiviinä joukkueena ja ovat pitkin kautta olleet liian vaikea voitettava muille joukkueille.
Final Fourin kolme muuta joukkuetta ovat Tapiolan Honka, Turun Riento ja HoNsU Jyväskylästä. Lauantain välierissä kohtaavat Honka ja Orimattilan Jymy sekä HoNsU ja Turun Riento. Voittajat selviytyvät loppuotteluun.
HoNsU nousee toisen otteluparin hienoiseksi suosikiksi, sillä joukkue on parantanut otteitaan kevätkaudella. Maajoukkueringin sentterikaksikon ympärillä pyörivä peli on haaste turkulaisille. Toisaalta Riennon joukkueesta löytyy taitavia takamiehiä sekä paljon vauhtia.
Tapiolan Hongan joukkuetta luotsaa urallaan naisten maajoukkueessakin kokemusta saanut Evi Mustakari. Tapiolan Hongassa useita naisten SM-sarjaotteluita pelannut ja SM-mitaleja saavuttanut Mustakari näkee B-tyttöjen SM-sarjan tasaisena lukuun ottamatta Orimattilan Jymyn ylivoimaa.
– Sarja on ollut harvinaisen tasainen, vain Orimattila on ollut ylivoimainen. Pelejä on mennyt paljon ristiin ja päivän kunto on ratkaissut otteluita. Sarjassa on muutamia todella lahjakkaita tyttöjä, kertoo Mustakari korostaen lisäksi sarjan nuorempien vuonna 1991-syntyneiden pelaajien pirteitä otteita.
Mustakari vie joukkueensa haastaja Jymyä vastaan, mutta vakuuttaa että valmiiksi ei ole luovutettu.
– Oma kautemme lähti hieman kangerrellen käyntiin ja hävisimme paljon tiukkoja otteluita. Onneksi työtä on jaksettu tehdä ja siitä palkintona oli paikka puolivälieräturnauksessa sekä voitot siellä molemmissa otteluissa, sanoo Mustakari.
Mustakari kehuu koko B-tyttöjen SM-sarjan pelaajien hyvää heittotaitoa. Pelaajien perustaidot kaipaavat Mustakarin mukaan kuitenkin vielä lisää harjoittelua varsinkin syöttötaidoissa ja pallonkäsittelyssä.
Orimattilan Jymy panostaa vahvaan valmennustyöhön
Orimattilan JYMY:n koripallo menestyksen takana on vahva valmennustyö. Seuran juniorivalmentajat ovat aikuisia. Oma pelikokemus on hankittu SM- tai divari tasolta.
Heille on ominaista menestyminen myös ”siviili” ammateissaan, joista suuri osa on opetus- ja sosiaalitoimen tehtävissä.
Myös JYMY:n B-tyttöjen menestys pohjautuu vahvaan valmennustyöhön, lahjakkaisiin nuoriin ja kannustaviin vanhempiin. Tällä hetkellä joukkuetta valmentavat Hannu Kesänen, Jouni Mäkäläinen ja Kari Tuomi.
Laadukas valmennustyö houkuttelee, kasvavassa 15000 asukkaan Orimattilassa, vuosi toisensa jälkeen n. 200 lasta ja nuorta lajin pariin.
Koripallon Orimattilaan toivat 50-luvulla Unto Karinen ja Erkki Kahila. Parhaillaan käytävissä miesten ja naisten liiga-tason ratkaisu peleissä JYMY taustaisia ovat PuHu:n valmentaja Antti Papinaho ja Huiman Vilma Kesänen.
Vuosien varrella Jymyn toiminnassa aktiivisesti vaikuttaneita henkilöitä ovat mm. Mr. koripallo Martti Kitunen, EU-diplomaatti Reijo Kemppinen, tohtori Reijo Penttilä ja monia muita. Osa heistä nähdäänkin viikonlopun finaali tapahtumassa paikanpäällä kutsuvieraana.
Kutsuvierastapahtumaan on kutsuttu Koripalloliiton edustajia, JYMY:läisiä vuosien varrelta, Orimattilan kaupungin edustajia, alueellisia urheiluvaikuttajia ja tietenkin JYMY:n tukijoita.
JYMY:n saavutuksia:
- SM-hopea -94 B-pojat
- SM-pronssi -05 B-tytöt
- 4.s sija 1-div -80 ja -81 miehet (14:ta Suomessa)
Orimattilan Urheilutalon otteluaikataulu:
| 01.04. | |
| klo 13.00 | VÄLIERÄ OrJy- Honka |
| klo 16.00 | VÄLIERÄ HoNsU-TuRi |
| 02.04. | |
| klo 13.00 | PRONSSIOTTELU |
| klo 15.00 | Kutsuvierastilaisuus |
| klo 15.50 | Tervehdys, Kaupunginjohtaja Martti Heinonen |
| klo 15.53 | Maammelaulu |
| klo 15.55 | Joukkue esittely |
| klo 16.00 | LOPPUOTTELU |
| n. klo 17.45 | PALKINTOJEN JAKO |
16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat osana koripallon naisten teemavuotta
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA Eurooppa avasi Unkarissa naisten Euroliigan All Star –tapahtuman ohessa naiskoripallon teemavuoden. FIBA Eurooppa ja alueen kansainväliset liitot tavoittelevat teemavuodella naisten koripallolle enemmän huomiota sekä harrastajamäärien kasvua.
Tyttöjen 16-vuotiaiden EM-kisojen B-divisioona pelataan 2-13.8.2006 Jyväskylässä 17 joukkueen turnauksena. Turnauksen järjestelyistä vastaa Koripalloliitto yhdessä Keski-Suomen koripalloseurojen kanssa.
Koripalloliiton toiminnanjohtaja Markku Salmikivi näkee EM-kisat mahdollisuutena tuoda tyttökoripalloa enemmän esille.
– Nuorten EM-kisoja on viimeksi järjestetty Suomessa 10 vuotta sitten. Liittohallitus päätti jo syksyllä hakea näitä B divisioonan EM-kisoja Suomeen. Kisojen järjestäminen on valtava mahdollisuus koripallolle ja tyttökoripallolle saada lisää huomiota sekä herättää ja kannustaa kansalaistoimintaa mukaan.
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen päävalmentaja Ensio Helimäki uskoo Suomen mahdollisuuksiin. Lopullinen maajoukkuerinki valitaan B-tyttöjen Final Fourin jälkeen. B-divisioonan EM-kisojen voittaja nousee A-divisioonaan.
– Valmistautuminen alkoi viime marraskuussa rankingleirillä, jossa maajoukkueryhmä valittiin. Lopullinen ryhmä valitaan kuitenkin vasta nyt huhtikuussa. Tavoite on tietysti voittaa kotikisat, mutta EM-kisojen maat tulevat olemaan aika tasaisia. Meillä on lahjakas ryhmä, jossa on paljon pitkiä pelaajia, joten mahdollisuudet ovat nousuun olemassa, kertoo Helimäki.