Anton Mirolybov on toiminut useamman vuoden vuonna 1986 syntyneiden poikien apuvalmentajana Jarmo Laitisen opissa. Tällä hetkellä Korisliigassa Kouvoja luotsaava Mirolybov on suorittanut Vierumäeltä ammattivalmentajatutkinnon vuonna 2003. Ammatikseen nuori valmentaja on ehtinyt valmentaa jo useamman vuoden.
Kauden 2003-2004 hän toimi ruotsalaisen Solna Vikingsin junioripäällikkönä ja viime kaudella hänen käskytysvallassaan oli I-divisioonassa pelannut BC Jyväskylä. 28-vuotiaalla Mirolybovilla on kokemusta alue- ja maajoukkuevalmennustehtävistä vuodesta 1998 lähtien.
Vierelleen Mirolybov saa kokeneet apuvalmentajat Jouni Mäkäläisen sekä Kimmo Vyyryläisen. Jouni Mäkäläinen johdatti Lahden NMKY:n miesten Suomen mestariksi vuonna 2000.
Mäkäläinen on toiminut Namika Lahdessa monissa muissakin valmennustehtävissä, ollen muun muassa peräti kuusi vuotta miesten edustusjoukkueen apuvalmentajana. Mäkäläinen toimi Ari Tammivaaran päävalmentajakaudella miesten maajoukkueen joukkueenjohtajana.
Kimmo Vyyryläinen on puolestaan Mirolybovin tavoin suorittanut ammattivalmentajatutkinnon Vierumäellä vuonna 2004. Vyyryläinen toimi viime kaudella Korihaiden miesten päävalmentajana ja hän on ollut poikien maajoukkueissa aikaisemmin apuvalmentajana.
Tällä hetkellä Vyyryläinen toimii Turun NMKY:n valmennuspäällikkönä sekä Aurajoen Lukion koripallovalmentajana. Aurajoen lukion valmentajana Vyyryläinen on toiminut kymmenen vuotta ja näin ollen valmentanut useita suomalaisia huippupelaajia tuona aikana.
Molemmilla apuvalmentajilla on kattava kokemus koripallosta myös pelaajana. Sekä Mäkäläinen että Vyyryläinen ovat edustaneet Suomea pelaajana aina miesten maajoukkuetasolle asti.
Vuonna 1991-syntyneiden maajoukkueen joukkueenjohtajaksi on valittu Eteläisen alueen nuorisopäällikkönä toimiva Antti Olkinuora. Olkinuoralla on paljon kokemusta päivittäisvalmennuksesta sekä Suomessa että Ruotsissa.
Maajoukkueen toiminta käynnistyy joulukuussa Vierumäellä järjestettävässä Canon All Star Cupissa, mihin on kerätty jokaiselta alueelta lupaavimmat juniorit. Vierumäen tapahtumasta valitaan 24 pelaajaa maajoukkueryhmään vuodelle 2006.
– Meille tuli paljon laadukkaita hakemuksia, yhteensä kymmenkunta. Poikien puolella jatkossakin päävalmentajan valintaperusteita ovat toimiminen koripallossa ammattivalmentajana sekä kokemus maajoukkuevalmennuksesta ainakin apuvalmentajana. Yhdessä päävalmentajan kanssa valitsemme joukkueen muun johtoryhmän, kertoo poikien maajoukkuetoiminnoista vastaava Vesa Walldén.
Lisätietoja: /maajoukkueet/maajoukkuetoiminnan_esittely/