Aiemmin päivällä Peli-Karhujen naiset kukistivat omassa Suomen Cup –finaalissaan Pantterit Helsingistä loppuluvuin 74-67.
Harva Jäähallin lehtereillä uskoi KTP:n mestaruuden olevan vaakalaudalla, kun miesten finaalia oli vajaat seitsemän minuuttia jäljellä. Kotkalaiset johtivat nimittäin tuolloin 21 pisteen (86-65) turvin. KTP oli juuri repäissyt reilun kolmen minuutin jakson 15-6 Jari Vekkilän kuuden peräkkäisen pisteen siivittämänä. Koripallo on kuitenkin siitä ihmeellinen peli, että asetelmat voivat muuttua nopeastikin äärilaidasta toiseen. Näin kävi sunnuntaina.
Namika Lahden paikka- ja prässipuolustukset tuottivat KTP:lle suurta tuskaa koko toisen puoliajan, mutta erityisesti viimeisten minuuttien aikana. KTP menetti palloja helpoista paikoista ja Lahti sai mahdollisuutensa. Teemu Laine ja Mikko Kyrö osuivat ensin haamukolmosissaan ja Tom Gustafsson pääsi nostamaan korin alta sisään kakkosen. Lahti teki käsittämättömät 11 pistettä 25 sekunnissa ja pääsi vielä mukaan voittotaistoon. Kun 45 sekuntia oli ottelua jäljellä, nosti Laine ajollaan Lahden kahden pisteen päähän (96-98) yleisön haukkoessa henkeään.
KTP onnistui tiukimmilla hetkillä pelaamaan pallon Roope Mäkelän käsiin. Lahti rikkoi ja Mäkelä upotti vapaaheittonsa. Lopullisen niitin ottelulla Mäkelä sinetöi 13 sekuntia ennen loppua säkittämällä molemmat vapaaheittonsa ja nostamalla tilanteeksi 102-96.
– Loppuhetket olivat meiltä aivan kauheaa pelaamista. Prässinmurrossamme ei ollut mitään järkeä. Onneksi aika oli puolellamme ja onneksi muutama vapari meni sisään. Kuka tietää miten ottelussa olisi käynyt, jos peli olisi jatkunut viisi minuuttia pidempään, kertoi huojentunut Mäkelä.
– Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vaikka meni jännäksi, on toisaalta aivan sama voitetaanko tällainen peli kolmella vai 30 pisteellä, Mäkelä lisäsi hypistellessään Suomen Cup –pokaalia urallaan neljättä kertaa.
Avauspuolisko Mäkelän show’ta
Mäkelän uroteot eivät kattaneet pelkästään finaalin viimeisiä hetkiä, vaan varsinainen näytös nähtiin 30-vuotiaan konkarin toimesta avauspuoliskolla. Mäkelä paukutti ensimmäisten 20 minuutin aikana peräti 25 pistettä. Mäkelän kymmenestä pelitilanneheitosta vain yksi lipsahti ohi. Kipparinsa ansiosta KTP johtikin puoliajalle lähdettäessä 55-34.
– Olihan tämä finaali yhtä Roope Mäkelä –näytöstä. Hänen panoksensa ei ollut mikään yllätys, mutta täytyy sitä silti ihailla kaikkien selkä- ja muiden ongelmien jälkeen, kommentoi Namika Lahden valmentaja Lars Ekström.
– Ensimmäisellä puoliajalla puolustuksemme petti ja siihen peli pitkälti ratkesi. Teimme aivan riittävästi tänään pisteitä ottelun voittamiseksi. Puolustuspäässä ongelmat olivat, Ekström lisäsi.
KTP:stä vahvaan osaan nousi myös muita suomalaisia – kukin vuorollaan. Pasi Heinonen oli ajoittain hyvässä vauhdissa ennen kuin loukkasi jalkaansa ja joutui jättämään kentän toisen puoliajan alussa. Markus Myllylä puolestaan teki vahvan iltapuhteen painiessaan Lahden pitkän kaluston kanssa ja Juuso Lehtimäki osallistui peliin myös aktiivisesti. Jari Vekkilä avasi pistetilinsä päätösjaksolla kreivin aikaan ja Jussi Saarela yllätti hyökkäyspään aktiivisuudellaan.
– Olen erittäin iloinen konkarikaartimme puolesta. Pojat ovat käyneet syksyn aikana aika syvälläkin ja vaikeaa on ollut. Finaali oli kuitenkin kokeneilta pelaajilta iso peli, iloitsi KTP-luotsi Eero Saarinen.
Jo 18. kauttaan pääsarjatasolla valmentava Saarinen toki myönsi kokeneensa ylimääräisiä sydämentykytyksiä viimeisten minuuttien aikana.
– Lopussa emme tehneet mitään oikein, mutta voitto saa unohtamaan vastustajan päätösjaksolla tekemät 38 pistettä.
Mestaruus oli Saariselle jo kuudes Suomen Cupissa ja vahva työnäyte siitä, että hän osaa ladata pelaajansa veitsi kurkulla –peleihin. Kotkalle cup-voitto oli historian kahdeksas ja toinen peräkkäinen.
Roope Mäkelän lopullinen saldo kohosi finaalissa 32 pisteeseen. Mäkelä osui kaikissa kakkosissaan (6/6) ja vapareissaan (8/8), eikä kolmosistakaan mennyt ohi kuin kolme (4/7). Robert Owens säesti 21 pisteellään. Namika Lahden paras oli Monte Cummings (26/2), joka säväytti taidokkailla läpiajoillaan ja lennokkailla viimeistelyillään.
Miesten Suomen Cup -finaalin ottelutilastot löytyvät tästä.