Ratkaiseva ero syntyi toisella neljänneksellä viiden minuutin aikana, jonka aikana Saksa jyräsi. Ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen Suomi oli kahden pisteen päässä, mutta puoliajalle poistuttiin Saksan 39-22-johdossa. Suomi onnistui voittamaan sekä kolmannen että neljännen neljänneksen pisteen marginaaleilla, mutta se ei enää auttanut.
Saksan joukkue on suurikokoinen, jossa piili myös sen heikkous. Suomen vikkelämmät takamiehet onnistuivat puhkomaan ajoillaan ja heitoillaan saksalaispuolustusta. Turun Riennon Fia Ohtonen teki ottelussa 17 ja Kaaron Roiman Tiia Huuhka puolestaan heitti 15 pistettä.
Perjantaina Suomi ottaa mittaa Ranskasta, joka lukeutuu turnauksen suosikkeihin Espanjan ohella.
Kuuden joukkueen EM-jatkokarsintaturnauksen kolme parasta etenee varmuudella Slovakian Bratislavassa heinäkuussa pelattaviin EM-kisoihin. Lisäksi kolmen karsintalohkon kaksi parasta lohkonelosta lunastavat paikat kisakoneeseen.
Saksa – Suomi 63-48 (39-22), 18-vuotiaiden tyttöjen EM-jatkokarsinnat, Leon (ESP) 15.4.2004
| Fia Ohtonen | 17/4 | |
| Minna Raatikka | 0/0 | |
| Riikka Pello | 5/2 | |
| Dinah Bedretdin | – | (loukkaantunut) |
| Kira Kojola | 0/0 | |
| Tiia Huuhka | 15/4 | |
| Mari Summanen | 3/3 | |
| Pauliina Vauhkonen | 4/5 | |
| Maija Alasentie | 0/1 | |
| Saara Silvonen | 0/0 | |
| Henna Koponen | 0/2 | |
| Minna Sten | 4/6 |
Lisätietoja: /maajoukkueet/tyttojen_maajoukkueet/18-vuotiaat_tytot/