Susijengin valmennusjohto sai sunnuntaina nähtäväkseen omiltaan kauan kaipaamaansa taisteluilmettä. Latautunut Viro piti Susijengiä pinteessä viidentoista minuutin ajan, jonka jälkeen susipuolustus loksahti kohdalleen ja jokainen pelaaja aina Maxhunista Nkamhouaan ja Markkasesta Littleen pääsi nautiskelemaan onnistumisista matkalla 67-96 (35-38) -voittoon.
Loppuunmyyty Helsingin Areena ja sen 12 401 katsojaa eivät saaneet torstai-iltana nähdäkseen riemukasta suomalaisvoittoa. Vuosi sitten katkeran tappion Tampereen EM-kisaparketeilla Susijengille kärsinyt Ruotsi haki neljännen perättäisen karsintavoittonsa lukemin 81–86 (41–44) 31 pistettä hurjastellut Pelle Larsson päämiehenään.
Susijengi valmisteli MM-karsintakuntoaan perjantain myöhäisottelussa Espoo Metro Areenalla kaatamalla 3852 kotikatsojan edessä Islannin 93–78 (44–32). Peli oli vielä hyvän matkan päässä valmiista, mutta useampi susimiehistön pelaajista pääsi väläyttelemään osaamistaan ja maaotteludebytantti Okku Federiko hurmasi monipuolisuudellaan.
Kotikisoista startannut Koripalloliiton ja WWF:n pioneeriprojekti urheilutapahtumien vastuullisuuden kehittämiseksi jatkuu Susijengin ensi torstain MM-jatkokarsintaottelussa Ruotsia vastaan.
Susiladies kohtasi Helsingin Urhea-hallissa MM-kisoihin valmistautuvan Tshekin viihdyttävässä ja tiukassa ottelussa. Tshekki ehti jo karata yhdeksän pisteen päähän päätösneljänneksellä, mutta Susiladies kiri vielä eron pienimmäksi mahdolliseksi 75-76 (37-40).
Susiladies aloitti Helsingin Urhea-hallissa pelattavan kahden ottelun mittaisen kotiturnauksensa voittamalla jo toisen kerran tänä kesänä Liettuan. Sisukas Susiladies ei missään vaiheessa antanut periksi ja korjasi voiton nimiinsä 68-65 (39-38).
Susiladies päätti Tukholmassa pelatun kahden ottelun mittaisen miniturnauksen tappioon, kun Ruotsi oli parempi loppulukemin 73-68 (33-47). Suomi pelaa seuraavan kerran ensi viikonloppuna Helsingissä.
Susiladies nappasi harvinaislaatuisen voiton Liettuasta Tukholmassa pelatussa maaottelussa. Susiladies voitti vakuuttavasti Liettuan 81-70 (48-36) Elina Aarnisalon 22 pisteen johdattamana. Suomi pelaa Tukholmassa vielä toisen ottelun, kun huomenna vastaan tulee Ruotsi.
Susiladies pelasi Liettuan Klaipedassa pelattavassa miniturnauksessa tänään Ruotsia vastaan. Eilen Puolalle hävinnyt Suomi sai pelin kontrolliin Ruotsia vastaan lopullisesti toisella puoliajan aikana ja voitti 63-66 (35-31). Susiladiesin pelit jatkuvat toisen miniturnauksen muodossa ensi viikolla Ruotsissa.
Susiladies aloitti Liettuan Klaipedassa pelattavan miniturnauksen tänään, kun Puola oli parempi loppulukemin 84-79 (39-44). Suomi nakutteli mukavat 15 kolmosta sisään ja johti ottelua parhaimmillaan 11 pistettä, mutta Puola kipusi päätösjaksolla ohitse.
Suomalainen maajoukkuekoris jatkuu elokuussa kotiyleisön edessä. Susiladies järjestää 15.–16.8. kotiturnauksen Urhea-hallilla Helsingissä ja Susijengi kohtaa 21.8. Islannin Espoo Metro Areenalla valmistautuessaan MM-jatkokarsintoihin. Koripalloliitto kutsuu samalla seurat, joukkueet ja koko koripalloperheen ympäri Suomen käynnistämään omaa kauttaan yhdessä maajoukkueiden kanssa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kukisti Ranskassa pelattavassa maaottelussa Turkin selvin numeroin 66–48. Päivää aiemmin Belgialle niukasti taipunut Suomi otti selvän askeleen eteenpäin ja hallitsi ottelua alusta loppuun.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti Ranskassa pelattavat maaottelunsa niukalla 68–71-tappiolla Belgialle. Vielä päätösneljänneksen alussa yli 20 pisteen takamatkalla ollut Suomi nousi hurjalla kirillä useaan otteeseen johtoon, mutta Belgia kesti ottelun ratkaisuvaiheessa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa valmistautumistaan kesän EM-kisoihin Ranskassa pelattavilla maaotteluilla. Villeneuve-d’Ascqissa pelattavissa otteluissa Suomi kohtaa Belgian, Turkin ja järjestäjämaa Ranskan.
Pau’n Palais des Sportsissa nähtiin maanantain myöhäisiltana latautunut, motivoitunut ja olympiahopeamitalistilta näyttävä Ranska, joka ei jättänyt Susijengille sanansijaa MM-karsintalohkon päätösottelussa. Alle kolmessa minuutissa kymmenen pisteen johtoon karannut Ranska tanssitti kotiyleisöään 98–69 (50–30) -voitolla.
Susijengi keräsi paluuotteluunsa Helsingin Veikkaus Areenalle hurjat 12 489 katsojaa, haki revanssin syksyn tappiostaan ja kasvatti MM-karsintavoittoputkeaan neljään otteluun. Periksiantamaton Unkari nousi päätösjaksolla 16 pisteen takaa vielä säikyttelyetäisyydelle, mutta kotivoitto irtosi pistein 85–77 (48–43).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia