KTP ja Kouvot Suomen Cup -finaaliin

Joulukuun 14. päivänä Espoossa pelattavasta miesten Suomen Cup –finaalissa ratkotaan Cup-kannun kohtalon lisäksi myös Kymenlaakson herruus. Sekä kotkalainen KTP Basket että Kouvot Kouvolasta varmistivat paikkansa Cup-finaalissa kukistamalla keskiviikkona välierävastuksensa.

KTP-jyrän alle jäi Pussihukat Vantaalta. Kotkalaiset, ja erityisesti Roope Mäkelä, esittivät huikeaa heittopeliä ja tykittivät PuHu:n nurin lukemin 116-83. Samalla KTP sai revanssin viime kevään SM-pronssiottelusarjalle, jonka kotkalaiset hävisivät ”hukkalaumalle”.

Keskiviikkona Karhuvuoren parketilla oli yksi hahmo ja se oli Roope Mäkelä. Vielä toipilaana pelaava Mäkelä nakutti 25 peliminuutissa käsittämättömät 34 pistettä, jonka lisäksi hän riisti viisi kertaa. 188-senttisen Mäkelän heittokäsi sivalsi kolmoset pohjaan tarkkuudella 5/7 ja vapaaheitot täydellisesti 9/9. Mäkelän ohella peräti viisi kotkalaista ylsi kaksinumeroisiin pistelukemiin.

KTP pisti PuHu:lle luun kurkkuun jo ensimmäisellä jaksolla. Kotiyleisönsä edessä pelannut KTP vei avausneljänneksen nimiinsä lukemin 34-17, eikä tahti missään vaiheessa hidastunut.

PuHu pelasi ilman nilkkavaivaista Kimi Klingbergiä, vaikka hänet pöytäkirjaan oli merkittykin. Pussihukkien parhaat olivat Timo Parviainen (22/6) ja Tommi Lyytinen (16/4).

Brand löysi vireen oikeaan aikaan

Kupletin juoni oli varhaisessa vaiheessa selvillä Kouvolassakin. Kouvot riuhtaisi avausjakson päätteeksi 22-8-johtoon ja lopulta 89-58-voittoon. Vaisun alkukauden SM-Koriksessa pelannut Kouvojen Micah Brand oli piristynyt oikea-aikaisesti ja dominoi. Hän hallitsi ilmatilaa ja puristi mehut Lappeenrannan 210-senttisestä Robert Reedistä, joka on SM-otteluissa ottanut keskimäärin 13,0 levypalloa ottelua kohden. Brand jätti Reedin ottelussa kahteen levyriin, mutta kokosi itselleen muhkeat tilastolukemat 27/13.

Kouvojen puolustuspään sankareina kentällä häärivät myös Luke Dean, Samu Kaaresvirta ja Anssi Kinnaslampi, jotka pysäyttivät Lappeenrannan syömähampaat Pasi Riihelän ja Andre Foremanin. Amerikkalaislaituri Foreman kyllä sai aikaiseksi 21 pistettä, mutta Kinnaslammen varjostuksessa tarvitsi lähes saman määrän heittoja (20 pelitilanneyritystä).

Pelin lopullisen niitin Lappeenrannan kannalta tarjoili kesällä Kouvoihin Salosta siirtynyt Kaaresvirta. Irtiottovaiheessa Kaaresvirta latoi kolmosia liukuhihnalta ja siivitti Kouvot Cup-finaaliin.

Sekä KTP:lle että Kouvoille Cup-finaali on tuttu ympäristö. KTP:llä Cup-mestaruuksiakin on seitsemän, tosin viimeisestä on aikaa jo tasan kymmenen vuotta. Kouvot on huuhtonut Cup-kultaa kerran; vuonna 1998.

Suomen Cup –finaali järjestetään 14.12. Espoon LänsiAuto Areenalla osana kolmen lajin yhteistapahtumaa. Suomen Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Suomen Lentopalloliiton ja Salibandyliiton kanssa yhteisen Suomen Cupin finaalitapahtuman Espoon LänsiAuto Areenalla 12.-14.12. Tapahtumassa pelataan kaikkien kolmen lajin sekä miesten että naisten Cup-finaalit. Naisten koripallon Suomen Cup –finaaliin ovat selviytyneet Pantterit Helsingistä ja yllätysjoukkue Turun Riento.

Suomen Cupin finaalitapahtuma 12.-14.12. LänsiAuto Areenalla

pe 12.12. Salibandyfinaali (miehet) 20:00
         
la 13.12. Salibandyfinaali (naiset)   11:00  
la 13.12. Lentopallofinaali (naiset)   14:00  
la 13.12. Koripallofinaali: Pantterit – TuRi (naiset)   17:00  
         
su 14.12. Lentopallofinaali (miehet)   12:00  
su 14.12. Koripallofinaali: Kouvot – KTP (miehet)   15:00  

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_suomen_cup/