Suomen 16-vuotiaden maajoukkueet juhlivat tuplavoittoa PM-turnauksessa – molemmat joukkueet voittivat Norjan

Suomen 16-vuotiaat tytöt hakivat vakuuttavan 82–59-voiton Norjasta, ja myöhemmin päivällä myös 16-vuotiaat pojat kukistivat Norjan selvin numeroin 85–67.

Suomi MU16 vs Tanska MU16 – PM-turnaus 2026 – Kisakallio, Lohja, Finland – 03/07/2026

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, ja avausjakso päättyi lukemiin 17–17. Toisella neljänneksellä Norja onnistui horjuttamaan Suomen hyökkäyspeliä ja karkasi parhaimmillaan kymmenen pisteen johtoon, kun Sudenpennut jäivät jakson aikana vain seitsemään pisteeseen.

Ottelun suunta muuttui kuitenkin täysin tauon jälkeen. Maija Kepsu, Alisa Nikkilä ja Robin Hopkins käynnistivät vahvan kolmannen neljänneksen, jonka aikana Ellen Färkkilän kolmonen tasoitti tilanteen. Sen jälkeen Suomi sai pelinsä rullaamaan molemmissa päissä kenttää. Färkkilä, Aada Hautala, Noora Uusikumpu ja Aida Kimario olivat rakentamassa ratkaisevaa kiriä, jonka myötä johto venyi nopeasti kaksinumeroiseksi. Päätösjaksolla Suomen puolustus piti Norjan vain kymmenessä pisteessä, ja kaikki 15 suomalaispelaajaa pääsivät myös pisteille.

Tilastojen valossa näkyvimpiä onnistujia olivat Ellen Färkkilä (16 pistettä), Sanni Mäkinen (13 pistettä) ja Aida Kimario (12 pistettä).

Katso kaikki tilastot tästä.

Päävalmentaja Jussi Räikkä näki ottelussa paljon samaa kuin turnauksen avauspelissä.

– Norja oli todella hyvä erityisesti ensimmäisellä puoliajalla. Meillä oli jälleen käynnistymisvaikeuksia puolustamisessa, kamppailupelaamisessa ja levypallopelaamisessa. Hyökkäyksessä pelaaminen oli liian staattista, mikä johti menetyksiin ja vaikeisiin ratkaisuihin.

Toisella puoliajalla Suomen peli muuttui täysin.

– Kamppailupelaaminen parani merkittävästi ja hyökkäyspäässä aloimme liikuttaa palloa sekä hyökkäämään järkevämmin kohti koria. Hyökkäyslevypelaaminen toimi hyvin ja pelasimme todella kypsää koripalloa siihen nähden, kuinka vähän olemme ehtineet harjoitella yhdessä. Jos pystymme pelaamaan pidempiä jaksoja kolmannen neljänneksen tasolla, pystymme voittamaan yhä kovempia vastustajia.

Räikkä nosti onnistujista esiin erityisesti vaihtopelaajat Lisa Camaran ja Halla Niemisen.

– Lisa teki alle 13 minuutissa yhdeksän pistettä ja neljä levypalloa. Halla puolestaan keräsi yhdeksässä minuutissa yhdeksän levypalloa. Enempää ei vaihtopelaajilta oikein voi toivoa.

Myös Suomen 16-vuotiaat pojat avasivat voittotilinsä PM-turnauksessa vakuuttavalla esityksellä Norjaa vastaan.

Ottelun alku oli tasainen, mutta Noah Santosin vahva hyökkäyspelaaminen, Jahkaya Nicholsonin kolmonen ja Max Craytonin donkki siivittivät Suomen ensimmäisen neljänneksen lopulla selvään johtoon. Norja nousi toisella jaksolla vielä kolmen pisteen päähän onnistuneella heittopelillään, mutta Aleksi Tellan tärkeä kolmonen katkaisi kirin.

Kolmannen neljänneksen alussa Suomi otti ottelun lopullisesti haltuunsa. Santos, Werner Stude ja Milton Ekholm johdattivat Suomen uuteen karkumatkaan, eikä Norja onnistunut tekemään jaksolla kuin kymmenen pistettä. Päätösneljänneksellä Suomi hallitsi tapahtumia varmasti ja kasvatti eron lopulta 18 pisteeseen.

Suomen parhaat tilastorivit kirjauttivat Noah Santos (21 pistettä, 7 levypalloa ja 2 torjuntaa), Werner Stude (11 pistettä, 7 levypalloa, 7 syöttöä ja 3 riistoa) sekä Jahkaya Nicholson (8 pistettä).

Katso kaikki tilastot tästä.

Päävalmentaja Antti Koskelainen iloitsi erityisesti sitä, että joukkue löysi tauon jälkeen takaisin omaan identiteettiinsä.

– Aloitimme hyvin, mutta toisella neljänneksellä passivoiduimme puolustuksessa. Samalla katosi intensiteetti kentän juoksemisesta ja hyökkäykseen lähdöistä. Puoliajalla saimme siihen ryhtiliikkeen, ja kolmannella neljänneksellä pääsimme jälleen kiinni omaan tapaamme pelata.

Koskelaisen mukaan levypallopelaaminen oli yksi ottelun ratkaisevista tekijöistä.

– Olimme tänään vahvoja levypalloissa. Sen ansiosta saimme peräti 38 heittoyritystä vastustajaa enemmän. Paremmalla viimeistelyllä pisteitä olisi voinut tulla vielä enemmän.

Onnistujista päävalmentaja nosti esiin ensimmäisen maaottelunsa pelanneen Miska Muurisen.

– Miska pelasi ensimmäisen maaottelunsa ja onnistui oikein kelvollisesti. Se oli häneltä hyvä suoritus.


Molemmat joukkueet kohtaavat huomenna Ruotsin.

WU16 – Ruotsi klo 16.45

MU16 – Ruotsi klo 19.30

Päivitetty