Latvia sai otteluun vahvan alun ja vei ensimmäisen neljänneksen 26–15. Vierasjoukkueen heittotarkkuus jatkui korkealla tasolla myös toisella jaksolla, ja puoliajalle lähdettiin Latvian 47–24-johdossa.
– Tänään hyvät uutiset olivat se, että me paransimme eilisestä, mutta huonot uutiset se, että niin paransi vastustajakin. Latvian heittoprosentit niin läheltä kuin kaukaa olivat ensimmäisellä puoliajalla loistavat. Eikä prosenttien hyvyys johtunut siitä, ettemmekö olisi puolustaneet, päävalmentaja Jussi Räikkä summasi.
Latvia heitti ottelussa pelitilanneheittonsa 53 prosentin tarkkuudella. Kahden pisteen heitoista upposi 61 prosenttia ja kolmen pisteen heitoista 40 prosenttia. Ensimmäisen puolikkaan prosentit olivat vielä korkeammat.
Suomi vahvistui ottelun edetessä
Puoliajan jälkeen ottelun kuva alkoi muuttua. Suomen puolustus tiivistyi, eikä Latvia enää päässyt ensimmäisen puoliajan kaltaisiin heittoprosentteihin. Kolmas neljännes kirjattiin Suomelle 13–8.
Päätösjaksolla Sudenpennut sai myös hyökkäyspelaamistaan paremmin käyntiin. Suomi teki viimeisellä kymmenminuuttisella 24 pistettä ja vei toisen puoliajan kokonaisuudessaan 37–28. Latvian ensimmäisellä puoliajalla rakentama ero oli kuitenkin liian suuri kurottavaksi umpeen.
– Ottelussa oli eilisen kaltaisuutta siinä, että olimme vahvoilla toisella puolikkaalla. Ehkä meidän pelitapamme on sellainen, että vastustajan on helpompi pysyä tuoreena mukana tempossa, mutta pelin edetessä ottelu alkaa kääntyä meille. Toisella puoliajalla paransimme, eikä vastustaja enää osunut samalla tavalla, Räikkä sanoi.
– Kaiken kaikkiaan hyvä ottelu. Kun jatkamme omalla tiellämme, niin varmasti tulemme pärjäämään tänä kesänä tärkeimmissä otteluissa.
Suomi pakotti Latvian ottelussa peräti 32 menetykseen ja kirjautti 20 riistoa. Latvia vei puolestaan levypallot 42–33.
Tilastojen valossa Suomelta erottuivat Ellen Färkkilä 16 pisteellä, 6 levypallolla, 3 syötöllä ja 4 riistolla sekä Alisa Nikkilä 11 pisteellä, 10 levypallolla ja 5 syötöllä.
Latvia-otteluista eväitä kohti Unkaria
Räikän mukaan Latvia-maaotteluista saatiin tärkeitä eväitä tuleviin peleihin erityisesti nopean hyökkäämisen ja levypallopelaamisen osalta.
– Toimimme tehokkaasti, kun pääsimme nopeisiin hyökkäyksiin. Lisäksi meidän puolustuspään levypallopelaamisemme otti isoja harppauksia PM-kisoista. Kun onnistumme levypalloissa, pääsemme juoksemaan ja silloin olemme parhaimmillamme.
Räikän mukaan Latvia-ottelut tarjosivat myös aiempaa paremman kuvan siitä pelillisen haasteen tasosta, jota WU16-joukkue tulee kesän edetessä kohtaamaan.
– Latvia-pelit olivat lähempänä sitä pelikovuutta, mitä tuleman pitää. Siisteintä tässä oli se, että joukkueessa oli neljä maajoukkuedebytanttia ja jokainen pärjäsi kentällä. Näillä tytöillä ei puntti tutissut.
Seuraavaksi joukkueen kokoonpano tiivistyy 14 pelaajaan. Sudenpennut harjoittelee ensi viikolla kaksi päivää Kisakalliossa ennen torstaista lähtöä Unkariin.
– Nyt meidän kokoonpanomme tiivistyy 14 pelaajaan. Se saattaa selkeyttää asioita. Kokoonpano ei enää vaihtele, ja kun opimme toisistamme ja toisiltamme, niin meidän pelimme varmasti paranee.
– Ensi viikolla harjoittelemme kaksi päivää Kisakalliossa ja torstaiaamuna lähdemme Unkariin ensin harjoittelemaan ja sitten pelaamaan Unkaria vastaan. Unkari on vähintään yhtä kova vastus kuin Latvia oli.
Neljännekset: 15–26, 24–47, 37–55, 61–75.

