Suomi lähti otteluun hakemaan parannusta edellispäivän raastavaan Irlanti-tappioon. Avausneljännes eteni tasaisesti ja päättyi Sudenpentujen 17–15-johtoon.
Ottelun käänne nähtiin toisella neljänneksellä. Suomi löysi kentälle toimivan viisikon, jonka vahva puolustuspelaaminen mahdollisti irtioton. Sudenpennut vei jakson 26–15 ja pääsi puoliajalle 43–30-johdossa.
– Löydettiin toisella jaksolla viisikko, joka toimi. Se sai tehtyä eroa ja mentiin sillä viisikolla pidempi pätkä. Se ero pystyttiin pitämään kolmannen jakson loppuun, päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoi.
Toimivan viisikon resepti oli Lehtosen mukaan yksinkertainen.
– Hyvä puolustus. He saivat stoppeja ja levypalloja. Tässäkin pelissä levypallopelaaminen oli kaikkein tärkein asia.
Iso-Britannia pakotettiin 28 menetykseen
Sudenpennut jatkoi vahvasti myös tauon jälkeen. Iso-Britannia jäi kolmannella kymmenminuuttisella vain 9 pisteeseen ja Suomi pääsi päätösjaksolle turvallisen tuntuisessa 57–39-johdossa. Suurimmillaan ero kasvoi 20 pisteeseen.
Ottelu ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Iso-Britannia sai päätösjaksolla aikaan 13–0-runin ja pakotti Suomen taistelemaan voitosta loppuun asti.
– Kolmannen jakson jälkeen tapahtui perinteinen ”ulospuhallus”, jonka vastustaja vei 13–0 ja jouduttiin oikeasti kamppailemaan voitosta loppuun asti, Lehtonen sanoi.
Sudenpennut onnistui kuitenkin katkaisemaan kirin ja vei ottelun lopulta 72–63.
Lehtonen oli tyytyväinen erityisesti joukkueensa puolustuspelaamiseen. Suomi pakotti Iso-Britannian peräti 28 menetykseen ja teki vastustajan menetyksistä 24 pistettä. Iso-Britannia sai puolestaan Suomen menetyksistä 10 pistettä.
– Puolustus oli koko ottelun ajan hyvää. Vastustaja saatiin painostettua 28 pallonmenetykseen, mutta vieläkään ei saatu vastustajan menetyksiä muutettua meidän pisteiksemme.
Levypallot Iso-Britannia vei 52–42. Suomi puolestaan jakoi 16 koriin johtanutta syöttöä ja menetti pallon 18 kertaa.
Tilastojen valossa Suomelta erottuivat Reino Saivosalmi 20 pisteellä, 4 levypallolla ja 2 syötöllä sekä Benjamin Passila 14 pisteellä, 6 levypallolla, 4 syötöllä ja 2 riistolla.
Lehtonen nosti esille myös vaihtopenkiltä saadun panoksen.
– Vaihtopenkiltä tuli tänään paljon pisteitä. Benjamin Passila ja Aarne Pällijeff olivat irtiottovaiheessa merkittävässä roolissa.
Kolmas ottelu heti huomenna
Suomen EM-urakka jatkuu jo huomenna Hollantia vastaan. Kyseessä on Sudenpentujen kolmas ottelu kolmen päivän sisään.
– Parannettiin selvästi eilisestä Irlanti-ottelusta ja toivotaan, että parannetaan myös huomenna Hollantia vastaan.
– Käydään huomenna aamuharjoituksissa läpi vastustajaa. Tänään pelattiin hyvin aikaisin, klo 10.30 paikallista aikaa, mutta se sopi meille, koska olemme tottuneet treenaamaan kuluneen kesän aikana kontaktiharjoituksemme klo 9.30.
Hollanti-ottelun jälkeen Suomella on edessään ensimmäinen välipäivä, joka antaa mahdollisuuden myös suurempiin taktisiin muutoksiin.
– Huomisen pelin jälkeen on välipäivä, jolloin voidaan muuttaa taktista lähestymiskulmaa, mutta nämä ensimmäiset kolme peliä mennään siten, kun ollaan harjoiteltu.
Neljännekset: 15–17, 30–43, 39–57, 63–72.
Suomi kohtaa Hollannin Suomen aikaa klo 19. Ottelu on katsottavissa FIBAn YouTube-kanavalta.
