Osku Heinonen päättää koripallouransa

Osku Heinonen, 33, muistetaan kasvattajaseuransa Tampereen Pyrinnön kapteenina 2020-luvulta. Hän oli voittamassa Pyrinnön kanssa Suomen mestaruutta 2014.

Kuva: Ville Vuorinen

Heinonen pelasi Korisliigassa vajaat 400 ottelua, joista suurin osa tuli Pyrinnön riveissä kahta kautta lukuun ottamatta. Heinonen edusti Korisliigassa lisäksi Kouvoja ja viimeisimpänä Helsinki Seagullsia.

– En ajatellut lopettamista viimeisellä kaudellani, sillä nautin yhä pelaamisesta, mutta aloin ajatella enenevissä määrin peliuran jälkeistä elämää, opiskelua ja läheisyyttä perheeni kanssa. Tämä tuntui oikealta ajankohdalta, Heinonen kirjoitti Instagram-päivitykseensä.

Uransa viimeisinä vuosina kovana heittäjänä tunnettu Heinonen pelasi myös ulkomailla Italian kakkos- ja kolmostasoilla sekä Islannin pääsarjassa.

Heinonen esiintyi nuorten maajoukkueissa ja miesten haastajamaajoukkueessa yhteensä 95 ottelussa.

Päivitetty

Kategoriat