KTP käynnistää satavuotisjuhlavuotensa 23. syyskuuta

Kotkan Työväen Palloilijat käynnistää 23. syyskuuta 2026 vuoden satavuotisjuhlavuotensa. Juhlavuosi huipentuu syyskuussa 2027, jolloin tulee kuluneeksi sata vuotta KTP:n perustamisesta.

KTP:n perustamiskirja allekirjoitettiin 22. syyskuuta 1927. Sadan vuoden aikana vihreävalkoisesta seurasta on kasvanut erottamaton osa Kotkaa, kaupungin urheiluhistoriaa ja kotkalaista identiteettiä.

KTP:n historiaan mahtuu suomalaisen palloilun suuria hetkiä, mestaruuksia, cup-voittoja, kansainvälisiä otteluita ja lukemattomia kotkalaisia urheilutarinoita. Jalkapallo ja koripallo ovat vieneet KTP:n värit Suomen huipulle ja kasvattaneet sukupolvien aikana pelaajia, valmentajia, seuratoimijoita ja kannattajia.

Mutta KTP:n satavuotinen tarina on paljon muutakin kuin edustusjoukkueiden saavutuksia. Se on tuhansia harjoituksia, otteluita ja turnauksia, vapaaehtoisten tekemää työtä, täysiä katsomoita, pettymyksiä ja voitonjuhlia sekä ennen kaikkea yhteisö, johon kotkalaiset ovat kasvaneet sukupolvesta toiseen.

Yksi KTP, monta sukupolvea

Tänä päivänä KTP ry toimii emoseurana neljän vahvan toimijan muodostamalle KTP-perheelle. Siihen kuuluvat FC KTP, KTP-Basket, KTP Jalkapallo juniorit ja KTP Koripallo juniorit.

KTP-perhe liikuttaa ja yhdistää vuosittain suuren määrän lapsia, nuoria ja aikuisia. Mukana ovat pelaajien lisäksi valmentajat, vapaaehtoiset, taustajoukot, kannattajat, yhteistyökumppanit ja perheet. Juuri he muodostavat tämän päivän KTP:n ja samalla rakentavat seuran seuraavaa vuosisataa.

Satavuotisjuhlavuoden ajatuksena onkin katsoa yhtä aikaa taaksepäin ja eteenpäin. Vuoden aikana muistellaan KTP:n historian suuria hetkiä ja ihmisiä, mutta annetaan vahvasti tilaa myös tämän päivän junioreille, pelaajille ja kannattajille.

Juhlavuosi näkyy ja kuuluu koko Kotkassa

KTP:n satavuotisjuhlavuotta vietetään syyskuusta 2026 syyskuuhun 2027. Vuoden aikana järjestetään tapahtumia eri puolilla KTP-perhettä ja tuodaan esille seuran historiaa, ihmisiä ja tarinoita.

Suunnitelmissa ovat muun muassa jalkapallon ja koripallon juhlaottelut, junioritapahtumat, KTP:n tarinoita esittelevä viestintäsarja sekä erilaiset koko KTP-yhteisölle suunnatut tapahtumat.

Juhlavuosi huipentuu syyskuussa 2027. Lauantaina 25. syyskuuta järjestetään KTP:n satavuotisjuhla Kotkan konserttitalossa, entisessä Kotkan työväentalossa, jossa seura aikanaan perustettiin. Samana päivänä KTP-perhe kokoontuu yhteiseen juhlatapahtumaan Satama Areenalle.

Juhlavuoden aikana julkaistaan myös Kimmo Muttilaisen kirjoittama KTP:n satavuotishistoriikki KTP 100 vuotta – Aina uudesti syntyvä.

Sata vuotta vihreää ja valkoista

Juhlavuoden tavoitteena ei ole vain muistella mennyttä, vaan tuoda yhteen koko KTP-yhteisö ja rakentaa pohjaa tulevaisuudelle.

Sadan vuoden aikana maailma, Kotka ja urheilu ovat muuttuneet valtavasti. Yksi asia on kuitenkin säilynyt: vihreä ja valkoinen kuuluvat Kotkaan.

KTP:n satavuotisjuhlavuoden ohjelmasta ja tapahtumista kerrotaan tarkemmin juhlavuoden aikana.

Sata vuotta palloiltu on näillä mailla, mitäs ois Kotka, jos ois KTP:tä vailla?

LISÄTIETOJA:

Kimmo Anttila, puheenjohtaja KTP ry
Puhelin 050 490 1886
Sähköposti: kimmo.anttila@@kymp.net

Päivitetty