Kaudella 2011/12 SM-sarjan avausvoittonsa vasta tammikuussa hakenut Keravan Energia Team pääsi tällä kaudella avausvoiton makuun jo neljännellä runkosarjaottelussaan päihittämällä Hyvinkään Pontevan kotonaan 95–83 (59–47). Lappeenrannan Catz ja Tapiolan Honka jatkoivat puolestaan tappiottomien ottelujen sarjaansa.
Tapiolan Honka, Lappeenrannan Catz ja kotkalainen Peli-Karhut jatkoivat voittojaan naisten SM-runkosarjan toisella kierroksella sunnuntaina. Kauden ensimmäiset voittonsa hakivat puolestaan Forssan Alku, joka pesi Hyvinkään Pontevan ja HoNsU, joka kukisti toisen nousijajoukkueen Turun Riennon.
Hallitseva naisten Suomen mestari Lappeenrannan Catz käynnisti myös pelikauden 2012/13 voitokkaasti lyömällä Forssan Alun kotonaan 80–69 (35–37). Alku johti ottelua vielä päätösjakson ensi minuuteille, kunnes Catz vei pariminuuttisen 11-0 ja karkasi tavoittamattomiin. Lauantaikierroksen muut voittajat olivat Honka, PeKa ja ToPo.
Lappeenrannan Catz voitti pelikauden 2011/12 aikana kolmea lukuun ottamatta kaikki ottelunsa ja juhli näytöstyyliin niin Suomen mestaruutta kuin cupin kultaakin. Uudistunut Catz puolustaa mestaruuttaan tällä kaudella erityisesti vahvistuneita Kotkan Peli-Karhuja ja takaisin mitalikantaan pyrkivää Forssan Alkua vastaan.
Naisten SM-sarjan vuoden 2012 finaalit alkavat muodostua jo klassikoksi. Veitsi kurkulla pelannut Äänekosken Huima puristi yli tuhatpäisen kotiyleisönsä edessä Lappeenrannan Catzin toisella puoliajalla tehottomaksi ja voitti neljännen finaalin 77–65 (45–41). Suomen mestaruus ratkeaa viidennessä osaottelussa Lappeenrannassa tiistaina.
Naisten SM-runkosarjan vain yhden tappion rasittamana luovinut Catz harppasi voiton päähän Suomen mestaruudesta kukistamalla Äänekosken Huiman kolmannessa loppuottelussa pistein 78-59 (42-30).
Naisten SM-finaalit vierasvoitolla aloittanut Äänekosken Huima ei pystynyt pitämään kotietuaan kotiyleisönsä huutomyrskystä huolimatta. Catz vei pisteet 61–69 (33–35) ja tasoitti otteluvoitot 1-1:een.
Naisten SM-koripallossa nähdään tänä keväänä uusi mestari. Perjantaina alkavissa finaaleissa kohtaavat runkosarjassa vain yhden tappion kärsinyt Lappeenrannan Catz sekä hallitsevan mestarin Peli-Karhut välierissä pronssiotteluun lähettänyt Äänekosken Huima.
Kevään 2012 naisten SM-finalistit ovat selvillä. Lappeenrannan Catz päihitti odotetusti kolmannessa välieräottelussa kotikentällään Forssan Alun pistein 81–60 (41–23), ja Äänekosken Huima kävi toisen kerran ryöstöretkellä Kotkassa nujertaen hallitsevan mestarin Peli-Karhut jatkoajalla 79–83 (33–37, 68–68).
Molemmat naisten SM-välieräparit ovat kahden pelatun ottelun jälkeen katkolla. Lappeenrannan Catz haki Forssan Alusta vakuuttavan 69–100 (39–47)-vierasvoiton, kun taas Huima pyöritteli Peli-Karhuja Äänekosken liikuntatalon huutomyrskyssä 69–66 (33–37).
Naisten SM-välierät alkoivat torstaina Äänekosken Huiman osalta ryöstöretkellä, kun Huima kaatoi hallitsevan mestarin Peli-Karhut Kotkassa 55–66 (35–31). Toisessa välieräparissa Alku piinasi Catzia pitkään, mutta runkosarjavoittaja haki lopulta odotetun 86–60 (41–35)-voiton.
Forssan Alku ansaitsi kotiedun ensi viikolla alkaviin naisten puolivälieräotteluihin päihittämällä runkosarjan päätöskierroksella HoNsUn vieraissa 54–69 (23–31). Päätöskierroksen muihin voittoihin ylsivät Catz, Huima ja Espoo Team.
Kotkalainen Peli-Karhut varmisti suoran välieräpaikkansa naisten SM-runkosarjan toiseksi viimeisellä kierroksella kaatamalla kotonaan vajaalukuisen HoNsUn 83–57 (40–26). Sarjakärki Catz puolestaan nousi 15 pisteen takaa voittoon Äänekoskella.
Keskiviikkona avaustappionsa naisten SM-sarjassa kärsinyt Lappeenrannan Catz palasi lauantaina raiteilleen runnomalla Forssan Alun kotonaan 94–69 (47–31). Voitot hakivat lauantain otteluista myös Peli-Karhut, Espoo Team ja Äänekosken Huima.
Lappeenrannan Catzin uskomaton voittoputki naisten SM-sarjassa paisui edelleen jo 24 ottelun mittaiseksi, kun lappeenrantalaiset jyräsivät jyväskyläläisen HoNsUn kotonaan 90–43 (45–26). Espoo Teamin ja Peli-Karhujen selvien voittojen lisäksi Forssan Alku kaatoi trillerissä Äänekoskella Huiman.
Lappeenrannan Catzin voittoputkelle naisten SM-sarjassa ei löydy pysäyttäjää. Sunnuntaina Catz haki 21. perättäisen runkosarjavoittonsa lyömällä Espoo Teamin 106–65 (52–32). Sunnuntain muut voittajat olivat Peli-Karhut ja ToPo.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia