Miesten Korisliiga vuosimallia 2015/2016 käynnistyy perjantaina. Ennakkoasetelmat povaavat sarjasta kenties kovatasoisinta koskaan, eikä esimerkiksi mitalikolmikkoa ole helppoa etukäteen ennustaa. Tampereella, Kouvolassa, Kauhajoella ja Kotkassa tavoitteet ovat kuitenkin korkealla, aina kevään viimeisissä peleissä.
Päättyneellä kaudella 15,7 pistettä ottelua kohden Korisliigassa pussittanut amerikkalaistakamies D.J. Richardson, 23, jatkaa Kouvojen paidassa 1-vuotisella sopimuksella. Richardson siirtyi kesken viime kauden Lapuan Korikobrista Kouvolaan.
KTP-Basket ja Bisons Loimaa nousivat maanantaina voiton päähän miesten Korisliigan välieristä. KTP otti toisen puolivälierävoiton kotonaan Helsinki Seagullsista 92-80 (42-38). Bisons puolestaan haki toisen voiton Kouvoista 83-80 (41-35). Kolmannessa otteluparissa sen sijaan voitot tasoittuivat 1-1:een, kun Namika Lahti otti 80-77 (36-30) -kotivoiton Kataja Basketista.
Korisliigan runkosarjan voitto ratkesi keskiviikkona viimeisellä kierroksella KTP:lle, kun se voitti kotipelissään Kauhajoen Karhun 85-73 (44-34). Karhullakin oli mahdollisuus runkosarjan voittoon, mutta se jäi lopulta kolmanneksi. Kakkossijan vei Joensuun Kataja, vaikka se hävisi Kouvolassa Kouvoille 84-97 (40-60).
Namika Lahti varmisti viimeisenä joukkueena paikkansa Korisliigan kahdeksan joukkueen pudotuspeleihin. Namikan pitkälti varma pudotuspelipaikka varmistui lopullisesti perjantaina, kun lahtelaiset ottivat komean kotivoiton Loimaan Bisonsista lukemin 76-46 (40-25).
Loimaan Bisons kipusi Korisliigassa taas kakkoseksi voitettuaan perjantain kotipelissään Kouvot 82-71 (41-36). Kierroksen toisessa ottelussa Tampereen Pyrintö veti kolmannella neljänneksellä ohi Tapiolan Hongasta.
Korisliigan kärkikahinoissa oleva Kouvot on tehnyt loppukautta koskevan sopimuksen takamies D.J. Richardsonin kanssa. 24-vuotias, 190-senttinen Richardson pelasi aiemmin tällä kaudella Lapualla, jossa Illinoisin yliopiston kasvatti heitti 17 pelaamassaan ottelussa keskimäärin 16,4 pistettä.
KTP-Basket nappasi maukkaan vierasvoiton Korisliigan perjantai-illan huippuottelussa. Loimaan Bisons taipui kotonaan kotkalaisten edessä pistein 76–81 (30–36). Illan toisessa ottelussa Kouvot oli tyly isäntä Mansikka-aholla Korikobrille.
Korisliigan häntäpään valvojiin kuuluva Lapuan Korikobrat yllätti sarjakakkosen Kauhajoen Karhun tiistaina jo toistamiseen vain muutaman päivän sisällä. Nyt joukkue voitti kotiottelunsa pistein 69–66 (34–36).
Korisliiga palasi sunnuntaina lyhyeltä joulutauoltaan neljän ottelun voimin. Kierroksen ehdoton huippukamppailu nähtiin Kotkassa, missä KTP-Basket ja Kouvot iskivät yhteen kärkiottelussa. Kotijoukkue KTP vei voiton selkein lukemin 92–73 (53–41).
Hallitseva mestari Tampereen Pyrintö oli Lapuan Korikobria etevämpi kahden viime aikoina Korisliigassa tappioita kärsineen joukkueen kohdatessa. Pyrintö voitti kotipelinsä 94–81 (51–37) ja sai kolmen ottelun tappioputkensa poikki. Korikobrat on puolestaan hävinnyt nyt jo seitsemän kertaa perättäin.
Kouvolan Kouvot pelasi keskiviikkona Korisliigassa 50-vuotisjuhlaottelunsa voitokkaasti, kun se otti seuralle harvinaisen voiton Loimaan Bisonsista lukemin 85-82 (48-37). Kun Kauhajoen Karhu haki Espoosta reilun 103-85 (60-38) -vierasvoiton Hongasta, nousivat sekä Kouvot että Karhu sarjataulukon kärkeen tasapisteisiin KTP:n kanssa.
Tämän kauden Korisliigan tasaisuudesta saatiin näyte perjantaina Kotkassa, jossa sarjaa johtava KTP sai puurtaa loppuun asti kukistaakseen viimeisenä olevan Helsinki Seagullin 84-81 (41-37). Illan muut voittajat olivat Kouvot, Bisons Loimaa sekä Kataja Basket.
Joensuun Kataja katkaisi Korisliigassa kuuden pelin tappioputkensa, kun se voitti lauantaina Salossa Vilppaan 82-75 (48-40). Vilppaan Jukka Katajalle tuli ottelussa täyteen 10000 minuuttia parkettiaikaa Korisliigan runkosarjassa.
Korisliigan tulokasjoukkue Helsinki Seagulls jatkaa yhä ilman ensimmäistä voittoaan, kun Tapiolan Honka kukisti lauantaina pääkaupunkiseudun paikallispelissä helsinkiläiset 95-87 (52-42). Kierroksen toisessa ottelussa Tampereen Pyrintö oli Lapuan Korikobria etevämpi.
Helsinki Seagulls palauttaa helsinkiläisten huippukoriksen miesten pääsarjakartalle kaudella 2014/2015 ja heidän tavoitteensa on vakiinnuttaa toiminta, luoda hyvä fiilis peleihin ja pudotuspelit. Lapuan Korikobrien ja Namika Lahti taas tavoittelevat pudotuspelejä, kuten myös Salon Vilpas, jonka tavoitteena on voittaa enemmän pelejä kuin viime kaudella ja ansaita sitä kautta pudotuspelipaikka.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia