Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen (s. 1987) maajoukkue jatkoi valmistautumistaan heinäkuun lopulla pelattaviin EM-karsintoihin pelaamalla kolme harjoitusottelua Pietarin Urheilukoulua vastaan.
Joulukuun Canon Campin perusteella valittu 1987-syntyneiden tyttöjen maajoukkue aloitti toimintansa vuodenvaihteessa pelaamalla kansainvälisen kutsuturnauksen Turussa. Sami Suvannon ja Kari Luontilan avustamana päävalmentaja Lars Ekström luotsasi Suomen hienosti voittoihin Latviasta, Liettuasta ja Virosta.
Suomen 1986-syntyneiden tyttöjen maajoukkue aloitti kansainvälisen toimintansa tekemällä ottelumatkan Pietariin 24.-26.8 kahden joukkueen voimin. Ohjelmaan kuului kummallekin joukkueelle kaksi harjoituspeliä paikallista kovatasoista urheilukoulun joukkuetta vastaan.
Poikien tavoin viime elokuussa hienosti itsensä ensimmäisistä EM-karsinnoista jatkoon selvittänyt 1985-syntyneiden tyttöjen maajoukkueen EM-kisahaaveet romuttuivat toisissa karsinnoissa. Suomi voitti viidestä ottelustaan Kreikassa yhden.
Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet niin tytöissä kuin pojissakin taistelivat itsensä jatkoon Södertäljessä, Ruotsissa pelatuista EM-karsintaturnauksista. Pojat sijoittuivat turnauksessaan kolmanneksi ja tytöt toiseksi.
Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet vaihtoivat rooleja EM-karsintojen avauspäivästä. Torstaina oli tyttöjen vuoro voittaa ja poikien vuoro kärsiä tappio.
Suomen 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet aloittivat EM-karsintaurakkansa keskiviikkona Södertäljessä, Ruotsissa. Pojat kaatoivat avausvastustajansa Islannin 73-61, vaikka oli puoliajalla tappiolla 28-30.
Suomen 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet osallistuivat Luxemburgissa järjestettyyn kansainväliseen turnaukseen. Tuliaisina joukkueilla oli voitot isäntämaasta.
Suomen 15-vuotiaiden eli vuonna 1985 syntyneiden tyttöjen maajoukkue otti viikonlopun aikana kolmesti mittaa Ruotsista. EM-karsintoihin valmistautuva Suomi paransi loppua kohden voittaen kohtaamisista viimeisen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia