Kolmen nuorten maaottelun päivänä 18-vuotiaat pojat avasivat B-divisioonan EM-kisat viemällä ylivoimaisesti Norjaa 64-85 (33-41). 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat puolestaan hävisivät omat ottelunsa.
18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun Viron passiivinen miespuolustus sekoitti suomalaisten pelaamisen. Viro vei ottelun nimiinsä lopulta jatkoajan jälkeen 52-49 (23-19, 46-46).
Kahden nuorten maajoukkuepelin päivänä 18-vuotiaat tytöt nappasivat tärkeän voiton Bosnia-Hertsegovinasta B-divisioonan EM-kisojen alkulohkon viimeisessä pelissä ja 15-vuotiaat pojat nappasivat kansainvälisten pelien kokemusta vöilleen voittamalla Liettuan Selection Teamin.
18-vuotiaat tyttöjen pelaaminen oli jälleen uomissaan, kun B-divisioonan EM-kisojen toisessa ottelussa kaatui Luxemburg paraatinumeroin 41-83 (16-51). 18-vuotiaat pojat ottivat toistamiseen Georgian päänahan Susi Training Centerissä, mutta 20-vuotiaat miehet antoivat liikaa löysää alkuun ja hävisivät Portugalille.
18-vuotiaat tytöt avasivat B-divisioonan EM-kisat mielettömällä tavalla, kun Bulgaria kaatui suomalaisten käsittelyssä kolmen jatkoajan jälkeen numeroin 105-98 (35-35, 78-78, 84-84, 92-92). 16-vuotiaat tytöt taas voittivat selvästi Ukrainan Susi Training Centerissä.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue jatkaa puhtaalla pelillä B-divisioonan EM-kisoissa voittamalla ylivoimaisesti Itävallan 82-46 (31-21). 18-vuotiaat tytöt puolestaan veivät toistamiseen Englantia Susi Training Centerissä pelatussa valmistavassa maaottelussa.
18-vuotiaat tytöt nappasivat vakuuttavan voiton Englannista Susi Training Centerissä pelatussa valmistavassa maaottelussa. Suomi ei jättänyt vieraille kahta sanottavaa, vaan hallitsi peliä avausneljänneksestä lähtien.
18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui toteamaan toisenkin kerran Liettuan paremmakseen, kun kotijoukkue voitti Druskininkaissa pelatun valmistavan maaottelun 72-53 (46-26). Liettualaiset repäisivät ratkaisevan eron toisella neljänneksellä.
18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi Druskininkaissa valmistavan maaottelun Liettuan 18-vuotiaiden maajoukkueelle loppunumeroin 52-41 (28-17). Suomen puolustus oli erinomaisella tasolla, mutta viimeistely ontui ja liettualaiset rymysivät voittoon.
Suomen Koripalloliitto on kutsunut nuorten maajoukkueiden leiritykseen pelaajia. Leirit järjestetään Kisakallion Urheiluopiston SUSI Training Centerissä.
Honka Akatemia voitti A-tyttöjen SM-sarjan pronssiottelussa WB/Capitals II:n lopputuloksella 62-49 (27-16). Honka ratkaisi tiukaksi menneen pelin viimeisellä neljänneksellä.
16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen emäntämaa Portugali oli kotiyleisönsä edessä tulta ja tappuraa kisojen välieräottelussa myöhään torstai-iltana. Portugali haki finaali- ja A-divisioonapaikan 71–47 (31–20)-välierävoitollaan, kun taas Suomi pelaa kisojen pronssimitalista ja A-divisioonapaikasta sunnuntaina Tanskaa vastaan.
Jussi Räikän luotsaama Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti B-divisioonan EM-kisaurakkansa Portugalin Matosinhosissa pronssiotteluun Tanskaa vastaan. Suomi johti peliä vielä neljännen jakson alussa, mutta Tanska venyi viime hetkillä voittoon ja A-divisioonapaikkaan pistein 76–67 (37–38). Suomi sijoittui lopulta B-divisioonan neljänneksi.
16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat alkoivat suomalaisnäytöksellä, kun Jyri Lohikosken suojatit pakottivat Bulgarialle 25 pallonmenetystä ja nautiskelivat 81–58 (41–35)-avausvoiton. Mikko Larkaksen valmentama Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hyvitti puolestaan eilisen tappionsa Saksalle 16 pisteen voitollaan.
Jussi Räikän valmentama Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nousi jälleen pitkältä takamatkalta voittoon ja varmisti Valko-Venäjän päänahan haettuaan paikkansa B-divisioonan EM-kisojen neljän parhaan joukossa. Kisojen kolme parasta joukkuetta nousee Euroopan A-divisioonaan kesäksi 2014.
Jussi Räikän valmentama Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue paransi otteitaan jatkuvasti loppua kohti ja nujersi B-divisioonan EM-kisojen alkulohkon päätösottelussaan Englannin pistein 57–46 (23–23). Voitollaan Suomi varmisti alkulohkonsa ykkössijan ja paikan kisojen kahdeksan parhaan joukossa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia