Tapiolan Honka kohtasi Peli-Karhut Espoossa lauantain naisten SM-sarjakierroksen herkkupalaksi muodostuneessa jännitysnäytelmässä. Honka rynnisti varsinaisen peliajan lopulla väkisin rinnalle ja jatkoi voittojaan aiheuttamalle Emmi Leinon viime hetken kolmosen turvin PeKalle avaustappion pistein 103–100 (45–50, 91–91). Tappiottomana kauttaan jatkaa myös HyPolle kyytiä antanut Catz.
Kaudella 2011/12 SM-sarjan avausvoittonsa vasta tammikuussa hakenut Keravan Energia Team pääsi tällä kaudella avausvoiton makuun jo neljännellä runkosarjaottelussaan päihittämällä Hyvinkään Pontevan kotonaan 95–83 (59–47). Lappeenrannan Catz ja Tapiolan Honka jatkoivat puolestaan tappiottomien ottelujen sarjaansa.
Naisten SM-runkosarja saa varaslähdön torstaina, kun viime keväänä voiton päähän mestaruudesta jäänyt Äänekosken Huima saa jyväskyläläisen HoNsUn vieraakseen. Nuorentunut Huima pyrkii tutun päävalmentajan Mervi Nurmen sekä ikinuoren Kenya Robinsonin opeilla takaisin kevään finaalitaistoon, kun taas HoNsUn tavoitteena on lunastaa pudotuspelipaikka.
Naisten SM-sarjassa viime kaudella hopealle ja Suomen cupin hopealle selvinnyt Äänekosken Huima on solminut kolme uutta pelaajasopimusta. Uusina pelaajina Huimaan liittyvät amerikkalaiset Jasmin Holliday ja Porche Torrance sekä Lappeenrannasta siirtyvä Erika Lagerstedt.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia