Koripallon miesten I divisioonakautta on takana neljänneksen verran, ja sarjan kärjessä keikkuvat joukkueet, joita sinne ennen kauden alkua veikkailtiinkin. Piikkipaikalla oleva Turun NMKY ei kuulunut aivan kuumimpien suosikkien joukkoon, Forssan Koripojat kylläkin. Tuleva viikonloppu tarjoileekin divarin ystäville varsinaisia herkkupaloja.
Kauhajoen Karhu ja Forssan Koripojat löytyvät miesten I divisioonan sarjataulukon kärkisijoilta, kun runkosarja päättyy 17.3.2007. Näin ainakin, mikäli on uskominen divarijoukkueiden valmentajien veikkauksia. Koris.net istutti valmentajat ”piinapenkkiin” kysyäkseen 23.9. käynnistyvän sarjan ennakkotunnelmista.
Koripallon pääsarjoista ensimmäisenä starttaa miesten I divisioona. Divari on ollut jo usean vuoden ajan kilpailullisesti korkeatasoinen sarja, jossa kuitenkin myös nuorille pelaajille on löydetty tilaa kasvaa ”miesten mittoihin”. Tämä positiivinen suuntaus näyttää jatkuvan myös alkavalla kaudella.
Koripallon miesten I divisioonaan valmistautuva Forssan Koripojat sai kolmannen amerikkalaisvahvistuksensa riveihinsä. FoKoPo on solminut sopimuksen 26-vuotiaan ja 201-senttisen Marquis Wrightin kanssa.
Jukka Kataja, 24, on solminut kasvattajaseuransa kanssa 1+1 mallia olevan sopimuksen. 13 miesten maaottelua pelannut Kataja on pelannut viimeksi FoKoPossa kaudella 2001-2002 jolloin hänen pistekeskiarvonsa oli 16,6 pistettä ottelua kohden.
Korisliigan kärkijoukkue Joensuun Kataja kaatui keskiviikkokierroksella Kouvolassa, jossa Kouvot käänsi tasaisen pelin edukseen 96-89 (48-48).
Kuuden miehen loukkaantumissumasta kärsivän Torpan Poikien leiriin kantautui tänään lisää jobinpostia. Phil Hickeyn nilkassa todettiin murtuma, joka pitää kolossin sivussa kolmesta kuuteen kuukauteen.
Namika Lahti ja Joensuun Kataja johtavat tasapistein Korisliigaa, kun yhdeksän pelikierrosta tuli keskiviikkona täyteen.
Suomalaisen pääsarjakoripalloilun kaikkien aikojen yleisöennätys on menossa rikki ensi sunnuntaina Helsingin jäähallissa, kun NBA-legenda Dennis Rodmanin vahvistama Torpan Pojat kohtaa Korisliigan paikallisottelussa Espoon Hongan.
Koripallon kotimainen pääsarja Korisliiga käynnistyy perjantaina Kymenlaakson derbyllä KTP – Kouvot. 1. Kierros jatkuu lauantain ja maanantain otteluilla. Ensimmäisen kierroksen ottelut ovat yhtä ottelua lukuun ottamatta pelattavissa Pitkävedossa.
Suomen cupin kahdeksan parhaan joukkoon selvittivät tiensä eilen hallitseva Suomen mestari Lappeenranta, Espoon Honka ja ToPo Helsingistä. Tiukin kamppailu nähtiin Hongan ja Kouvojen välillä. Ottelu päättyi espoolaisten pisteen voittoon luvuin 86–85 (47–44).
Helsingissä pelattu Ukko-Munkki Cup päättyi vaiherikkaan finaalin jälkeen Espoon Hongan voittoon. Honka pääsi ottelun alussa karkumatkalle, eikä ToPo pystynyt kuromaan eroa enää kiinni. Finaali päättyi luvuin 70–84 (31–38).
Kova kotimainen koripalloturnaus, Ukko-Munkki Cup pelataan Helsingissä 3.-4.9. Kutsuturnauksen joukkueet ovat maamme parhaimmistoa. Paikalle saapuvat ToPon lisäksi hallitseva Suomen Mestari Lappeenrannan NMKY, hallitseva Cup-mestari KTP sekä Espoon Honka. Lauantaina pelataan semifinaalit ja sunnuntaina mitalipelit.
Ensi kaudella koripallon Sparliigaa pelaavalla helsinkiläisjoukkue ToPolla on koossa kolmetoista pelaajasopimusta. Uusina miehinä ToPon tähtipaidassa nähdään suomalaisyleisölle tutut Jukka Kataja sekä amerikkalaisvahvistus Phil Hickey. Hankintojensa lisäksi ToPo on solminut liudan jatkopestejä sekä vahvistanut valmennusryhmäänsä.
Kouvolan Kouvot on ainoa joukkue, joka on onnistunut tällä kaudella hakemaan vierasvoiton koripallon Sparliigaa tukevasti johtavan Lappeenrannan NMKY:n kotisalista. Lauantaina Kouvot ei pystynyt uusimaan marraskuista yllätystään, kun lappeenrantalaiset ottivat Kouvoista 74-63 (39-34) kotivoiton.
Koripallon Sparliigaa johtava Lappeenrannan NMKY selviytyi voitokkaasti Joensuun vierailustaan, kun kotijoukkue Kataja kaatui 77-82 (29-42) tuloksella. Vieraat ottivat komennon jo ensimmäisellä jaksolla voittamalla sen 23-11.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia