Puolitoista viikkoa sitten Nilan Bisonsille kauden ensimmäisen runkosarjatappion aiheuttanut Tampereen Pyrintö nujersi hallitsevan mestarin jo toistamiseen – ja tällä kertaa vieraskentällä. BJ Raymondin vapaaheitto vain sekunti ennen loppua takasi Pyrinnölle maukkaan 84–85 (42–38)-voiton. Illan muut voittajat olivat Honka, Vilpas ja Kouvot.
Joulukuun lopussa EuroChallengen 16 parhaan joukkoon edenneen KTP-Basketin kotikentällään Lapualla kaatanut Korikobrat nappasi taas komean sulan hattuunsa löylyttämällä Kataja Basketia pistein 91–79 (40–31). Myös Salon Vilpas ja KTP kasvattivat voittotiliään Korisliigan lauantaiotteluissa.
KTP vahvisti asemiaan Korisliigan kärkinelikossa ottamalla torstaina Salon Vilppaasta 94–81 (47–35)-kotivoiton. Voitto oli kauden neljästoista kotkalaisille, jotka ovat enää kahden ottelun päässä runkosarjan puolimatkan krouvista.
Salon Vilpas oli keskiviikkona hilkulla katkaista Tampereen Pyrinnön koko syyskauden jatkuneen kotivoittojen sarjan. Tamperelaiset vääntäytyivät kuitenkin jatkoajan myötä kauden kahdeksanteen Korisliigan kotivoittoonsa lukemin 90–84 (75–75, 35–39).
Tampereen Pyrintö jatkoi Korisliigassa tappiottomien kotipelien sarjaansa katkaisemalla joensuulaisen Kataja Basketin yhdeksän pelin voittoputken selvin pistein 95–73 (49–43). Voitto oli Pyrinnölle tämän kauden seitsemäs kotihallissaan. Lauantain liigakierroksen muut voittajat olivat 13. perättäisvoittonsa hakenut Nilan Bisons sekä Karhu ja Vilpas.
Korisliigan jumbosijalla pitkään takellellut Kouvolan Kouvot sai perjantaina riveihinsä mieluisan paluumuuttajan Ville Kauniston muodossa. Kaunisto jyräsi heti tupla-tuplan johdattaen joukkueensa 90–84 (41–32)-voittoon Salon Vilppaasta. Itsenäisyyspäivän muut voittajat olivat Kataja Basket ja KTP-Basket.
Joensuulainen Kataja Basket vahvisti asemiaan Korisliigan kärkikahinoissa voittamalla tiistain kotipelissään Salon Vilppaan 85–63 (33–28). Joensuulaiset katkaisivat samalla Vilppaan kolmen pelin mittaisen voittoputken.
Mikko Koiviston ja Matti Nuutisen poissaolo ei hidastanut Nilan Bisonsia, joka otti Antto Nikkarisen johdolla siivet alleen Kauhajoella ja nujersi Karhun pistein 55–70 (30–35). Voitto oli loimaalaisille jo kymmenes perättäinen Korisliigassa. Salon Vilpas sieppasi kolmannen perättäisvoittonsa Korikobrien kustannuksella ja Tapiolan Honka palasi kotonaan voittokantaan Namika Lahtea vastaan.
Kaksi Korisliigan pudotuspeliviivan tuntumassa sijaitsevaa joukkuetta hakivat keskiviikkoiltana arvokkaat voitot. Salon Vilpas puristi pisteet siipirikolta Namika Lappeenrannalta 69–83 (29–37) ja Namika Lahti syvensi Kouvojen ahdinkoa 86–59 (52–26)-murskavoitollaan.
TV2:lla nähdään sunnuntaina kauden toinen YLE Urheiluviikonloppu -koripallo-ottelu, kun Salon Vilpas kohtaa kotikentällään Salohallissa KTP-Basketin. Päättyvällä viikolla miehistönvaihdoksia tehnyt Vilpas hakee uutta nousua tappiollisen alkukauden jälkeen, kun taas KTP lähtee peliin vahvana ennakkosuosikkina.
Kaksi amerikkalaista paluumuuttajaa riveihinsä saanut Salon Vilpas esiintyi sunnuntain ainoassa Korisliiga-ottelussa kotikentällään hyvällä peli-ilmeellä, mutta liigan parhaimmistoon kuuluvan KTP:n pelirutiini oli lopussa salolaisille liikaa. Kotikatsomon lannistaneen kolmosen toisensa jälkeen upottanut KTP karkasi Salosta 72–88 (40–48)-voitto matkassaan.
Amerikkalaistakamiehensä Mikhail Torrancen kotimatkalle lähettänyt Salon Vilpas sai keskiviikkoiltana mieluisia uutisia, kun joukkueen viime kauden tehopelaajan Marcus Relphorden paluu Saloon varmistui. Joulukuussa 25 vuotta täyttävä Relphorde johti viime keväänä Vilppaan pudotuspeleihin.
Hallitseva mestari Nilan Bisons joutui kolmannessa puolivälieräottelussa Salon Vilpasta vastaan tiukoille kotonaan Loimaalla, mutta onnistui lopulta kuittaamaan välieräpaikkansa 81–75 (36–45)-voitollaan. Tampereella Henri Hirvikosken tahdittama Karhu varasti Pyynikiltä 71–74 (29–29)-voiton Pyrinnöstä ja Joensuussa Kataja makseli 107–75 (60–40)-voitollaan kalavelkoja LrNMKY:lle.
Kauhajoen Karhu hyvitti sunnuntaisen jatkoaikatappionsa Pyrinnölle ja nujersi tamperelaiset tiistaina Kauhajoella 90–77 (46–41). Karhun lisäksi avausvoittonsa puolivälierissä haki Lappeenrannan NMKY, joka järjesti jymy-yllätyksen nujertamalla Katajan 84–81 (33–37). Samaan aikaan Salossa hallitseva mestari Bisons vei puolivälieräsarjansa Vilpasta vastaan katkolle.
Kauhajoen Karhu piti Tampereen Pyrintöä veitsenterällä lauantain puolivälieräavauksessa Pyynikin Palloiluhallilla, mutta Damon Williamsin kolmosesta itseluottamuksensa takaisin saanut Pyrintö nujersi pohjanmaalaiset lopulta jatkoajalla. Nilan Bisons ja Joensuun Kataja hakivat voitot kahdessa muussa puolivälieräavauksessa.
Kahden muun ”paikalliskamppailun” ohessa Korisliigan puolivälierissä nähdään Lounais-Suomen derby, kun Nilan Bisons saa kimppuunsa viikko sitten pudotuspelipaikkansa varmistaneen Salon Vilppaan. Vaikka Bisons on ennakkoarvioissa selkeä suosikki, muistuttaa Bisons-päävalmentaja Greg Gibson joukkueensa viime kevään puolivälierävaikeuksista.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia