Korisliigan avaukseen ja keväällä vallatun Suomen mestaruuden puolustamiseen valmistautuva Namika Lahti on kokenut pahan takaiskun, sillä takamies Ilkka Vuori joutuu leikkauspöydälle. Vuoren polvessa oleva patellajänne vaati leikkaushoitoa.
Runsaan kuukauden päästä käynnistyvään Korisliigaan valmistautuva Namika Lahti sai viimeisen kaivatun palasen joukkueeseensa, kun amerikkalaispelaaja Ra’Sean Dickey allekirjoitti sopimuksen seuran kanssa. 24-vuotias Dickey on 208-senttinen korinaluspelaaja.
Hallitseva miesten koripallon Suomen mestari Namika Lahti on kiinnittänyt riveihinsä toisen amerikkalaisvahvistuksen tulevalle liigakaudelle. 196-senttinen, 29-vuotias Chris Woods siirtyy Lahteen Hollannista.
Miesten Suomen mestaruutta puolustava Namika Lahti on värvännyt riveihinsä ensimmäisen amerikkalaisvahvistuksensa. 27-vuotias, 201-senttinen Tyrone Riley siirtyy Namikaan Saksan Bundesliigasta.
Keväällä Suomen mestaruutta Namika Lahden riveissä juhlineet Pasi Pekkola ja Olli Kaunomäki jatkavat lahtelaismiehistössä myös pelikaudella 2009-10. Pekkolan ja Kaunomäen sopimukset ovat mallia 1+1 vuotta.
Yhdysvaltojen NCAA-yliopistosarjasta takaisin Suomeen palannut Forssan Alun Juta Jahilo palkittiin naisten SM-sarjakauden 2008-09 parhaana pelaajana. Koripalloliitto palkitsi puolestaan finaalien parhaan pelaajan palkinnolla Espoo Teamin Siiri Nuutisen.
Eurokentiltä takaisin Suomen koripalloparketeille syksyllä palannut Tampereen Pyrinnön 210-senttinen Antti Nikkilä palkittiin pronssikauden päätteeksi Korisliigan vuoden pelaajana. Eniten palkintoja kauden päätösgaalassa kahmi kuitenkin Namika Lahden Vesa Mäkäläinen, jonka Korisliigan valmentajat ja kapteenit äänestivät sekä vuoden puolustuspelaajaksi että vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi. Koripalloliitto palkitsi Mäkäläisen myös Korisliigan finaalien arvokkaimpana pelaajana.
Namika Lahti ei antanut virhevaikeuksien järkyttää keskittymistään Korisliigan kolmannessa finaaliottelussa Joensuussa. Kahdesta ensimmäisestä loppuottelusta voiton hakeneet lahtelaiset kestivät kotijoukkue Katajan loppuhetkien rynnistyksen ja pääsivät juhlimaan mestaruutta vieraskentällä täpärän 79-80 (35-36) voiton jälkeen.
Lahden Jäähalliin kerääntynyt lähes 3500-päinen lahtelaisyleisö sai koko rahan edestä aihetta hymyillä, kun lauantaisessa SM-finaaliavauksessa kotiedun ryövännyt Namika Lahti murskasi runkosarjan voittaja Katajan toisessa loppuottelussa tylysti 80-64 (42-19). Finaalisarjaa otteluvoitoin 2-0 johtavalla Namika Lahdella on mahdollisuus juhlia mestaruutta jo lauantaina Joensuussa.
Namika Lahden huippuvire pudotuspeleissä jatkuu. Välierissä puolustavan mestarin Hongan suoraan otteluvoitoin 3-0 laulukuoroon pudottaneet lahtelaiset saivat puolustuksensa turvin tulivoimaisen Joensuun Katajan näyttämään haluttomalta ja väsyneeltä. Puoliajalla yhdeksän pisteen tappioasemassa ollut kotijoukkue kävi pisteen johdossa ottelun kolmannen jakson puolivälissä, mutta putosi hetkellisen piristymisen jälkeen täysin kyydistä Lahden hurjan heittovireen myötä. Namika Lahti vei avausottelun selkeästi 72-84…
Korisliigan finaaleihin parhaillaan keskittyvä Namika Lahti on tehnyt pelaajasopimuksen takamies Roope Suonion kanssa. Suonio palaa kasvattajaseuraansa kaksivuotisella sopimuksella.
Kaksi ensimmäistä välieräottelua hallitsevaa mestaria Espoon Honkaa vastaan voittanut Namika Lahti kukisti Hongan jo kolmannen kerran perättäin. Lahti eteni SM-finaaleihin suoraan otteluvoitoin 0-3 kukistamalla Hongan Tapiolassa 79-85 (36-44). Joensuussa kotijoukkue Kataja osoitti toipuneensa lauantaisesta selkäsaunasta kukistamalla Pyrinnön 91-78 (43-36) ja nousemalla välieräsarjassa 2-1-johtoon.
Keskiviikkona yllätysvoiton välierien avausottelussa hakenut Namika Lahti nousi kotiyleisönsä edessä täpärään 70-67 (29-38) voittoon Espoon Hongasta. Lahti johtaa ottelusarjaa voitoin 2-0. Finaalipaikka on Namikalle ensimmäisen kerran katkolla maanantaina Espoossa.
Korisliigan runkosarjan voittanut Joensuun Kataja näytti kevään kuumimmaksi joukkueeksi nousseelle Tampereen Pyrinnölle kaapin paikan välierien avauksessa. Joensuulaiset katkaisivat Pyrinnön 15 ottelun mittaiseksi venyneen voittoputken tuloksella 84-69 (36-34).
Namika Lahti eteni neljäntenä joukkueena Korisliigan välieriin, kun se haki lauantaina puolivälieräsarjan ratkaisseen kolmannen voiton Uudestakaupungista. Korihait kaatui kotisalissaan pistein 64-74 (36-30).
Korisliigan runkosarjan neljännen ja viidennen sijan vallanneiden Namika Lahden ja UU-Korihaiden kaksintaistelu on ennakolta puolivälierien kimurantein taisto. Siitä huolimatta kummankaan joukkueen valmentajat eivät kaihda ennakkoasetelmaa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia