Kotkalainen Peli-Karhut rynni naisten SM-koripalloilun välieriin näyttävästi kukistettuaan Forssan Alun myös vieraissa lähes parinkymmenen pisteen erolla. PeKa otti ottelusarjan toisen voittonsa, kun FoA antautui kotihallissaan pistein 71-88 (44-41).
Kotkassa on juhlittu viimeisenä kahtena keväänä naisten SM-kultaa päävalmentaja Seppo Kurjen johdolla. Tuplamestari menetti kuitenkin alkavaan kauteen lähdettäessä kolme tärkeää peruselementtiä, kun Kurki vetäytyi PeKa:n päävalmentajan paikalta ja avainpelaajat Ashley Haynes ja Susanna Rinta siirtyivät Espooseen. PeKan uusi valmentaja Larry Pounds on kuitenkin luottavainen kauden kynnyksellä.
Naisten Suomen mestaruutta puolustava Peli-Karhut Kotkasta on solminut sopimukset amerikkalaisten Sherida Triggsin ja Carithia Riversin kanssa. Mestarijoukkueesta jatkavat lisäksi mm. Shanika Freeman, Laura Lehtoranta ja Dionne Pounds.
Naisten Suomen mestaruutta puolustanut Peli-Karhut vei SM-kullan toistamiseen Kotkaan haettuaan tämän kevään loppuotteluiden ainoan vierasvoiton Lappeenrannasta. Torstain ottelua vielä seitsemän minuuttia ennen päätössummeria lukemin 61-60 johtanut kotijoukkue Catz joutui nöyrtymään pistein 68-79 (32-33).
Naisten SM-finaalisarja kulkee kotivoittojen tahdissa. Peli-Karhut siirtyi voitoissa 2-1-johtoon, kun se voitti Karhuvuoressa vierailleen Lappeenrannan Catzin tuloksella 87-60 (40-27). Mestaruus on katkolla PeKalle torstaina, jolloin pelataan neljäs finaali.
Naisten SM-koripalloilu huipentuu viime vuoden tapaan Kotkassa ja Lappeenrannassa Peli-Karhujen ja Catzin loppuotteluihin. Vuosi sitten finaalisarjassa ei nähty yhtään vierasvoittoa, joten PeKa pääsi kuittaamaan seuran ensimmäisen mestaruuden Karhulassa pelatun huikean viidennen loppuottelun myötä.
Naisten SM-välierissä ei yllätyksiä nähty. Runkosarjaa hallinneet kotkalainen Peli-Karhut ja lappeenrantalainen Catz raivasivat tiensä loppuotteluihin suoraan kolmella voitolla. Finaalisarja käynnistyy Kotkassa 2.4. Helsingin NMKY ja Äänekosken Huima kohtaavat pronssiottelussa, joka pelataan jo perjantaina (28.3.) Helsingissä.
Naisten SM-välierät alkoivat odotetuin tuloksin, kun Catz kesytti Lappeenrannassa Helsingin NMKY:n pistein 87-56 (46-27) ja Peli-Karhut hyydytti Karhulassa Äänekosken Huiman lukemin 92-82 (57-38).
Naisten SM-sarja on osoittautunut juuri niin kovatasoiseksi, kun ennalta kauden avausinfossa aavisteltiinkin. Tulevana viikonloppuna 24.-25.11. pelataan yhteensä kahdeksan ottelua ja mukaan mahtuu joulukuussa Suomen cupin finaalissa pelaavien Espoo Teamin ja Lappeenrannan Catzin välinen taistelu.
Naisten Suomen cupin finaalin toiseksi joukkueeksi torstai-illan tiukassa välierätaistossa selviytyi Espoo Team. Hallitseva Suomen mestari Peli-Karhut joutui toteamaan kotikentällään mellastaneet espoolaiset paremmikseen lukemin 83-70. Espoo Team kohtaa cup-finaalissa Vantaan Energia Areenalla 8.12. Lappeenrannan Catzin.
Naisten SM-sarjakaudesta odotetaan tulevan kautta aikain yksi kovatasoisimmista naisten 65-vuotisessa SM-historiassa. SM-sarjan avausinfossa yli puolet joukkueista ilmoittautui mestariehdokkaiden joukkoon. Kirkkaimpina ennakkosuosikkeina kauteen lähtevät viime vuoden finalistit Catz Lappeenranta ja Kotkan Peli-Karhut.
Naisten hallitsevan Suomen mestarin Peli-Karhujen ryhmä täydentyy kolmannella amerikkalaispelaajalla, kun 188-senttinen Sherry McCracklin liittyy joukkueeseen. McCracklin tuo kokoa ja näköä PeKan korinaluspelaamiseen.
SM-pronssijoukkue Joensuun Katajan Sami Lehtoranta pelasi uransa parhaan kauden Korisliigassa. 205-senttisen maajoukkuelaiturin mainiot otteet eivät jääneet huomioimatta, sillä Korisliiga-joukkueiden valmentajat ja kapteenit äänestivät Lehtorannan sarjan vuoden pelaajaksi.
Vantaan Pussihukkien kokenut Heli Roukanoja kruunattiin naisten SM-sarjan vuoden pelaajaksi Koripalloliiton kauden päättäjäisissä Helsingissä. Valinta oli Roukanojan uran kolmas, sillä hänet äänestettiin vuoden pelaajaksi myös vuosina 2001 ja 2002.
Naisten koripallokausi päättyi Kotkan Peli-Karhujen historian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen. Kahdeksas kerta pudotuspeleissä avasi tien finaaliin Lappeenrannan Catzia vastaan. Trillerimäisen tasainen finaalisarja ratkesi vasta viidennessä ottelussa Karhulan täpötäydessä liikuntahallissa Peli-Karhujen kaataessa Catzin lukemin 89-82.
Naisten taisto Suomen mestaruudesta huipentuu viidenteen finaaliotteluun. Maanantain TV-ottelussa selkä seinää vastaan pelannut Lappeenrannan Catz kaatoi Kotkan Peli-Karhut kotikentällään lukemin 69-59 tasoittaen ottelusarjan tilanteeseen 2-2. Mestaruus ratkeaa perjantaina Karhulan liikuntahallissa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia