Elina Koskimiehen American kaatoi Marika Korpisen George Masonin kauden toisessa suomalaiskohtaamisessa. Grand Canyonin Venla Varis piti joukkuettaan pystyssä onnistuneilla kolmosillaan.
Kia Vaalavirta, Venla Varis ja Lotta-Maj Lahtinen esittivät lupaavia otteita ensimmäisissä yliopisto-otteluissaan. Elina Koskimiehen American avasi kautensa voitolla.
Suomalaisnaiset esittivät lupaavia otteita NCAA-kauden ensimmäisissä otteluissaan ja peräti kuusi pelaajaa pääsi avaamaan kautensa voitolla. Avauskierroksella nähtiin myös mielenkiintoinen suomalaiskohtaaminen, kun Tuuli Mennan ja Sini Mäkelän Manhattan sai vastaansa Ella Väätäsen Long Islandin.
Yhdysvaltojen yliopistokoripallosarja NCAA pyörähtää käyntiin Suomen aikaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Suomalaisedustus rapakon takana on jälleen vahva ja pelikentillä nähdään muun muassa viime kaudella vakuuttavia otteita esittänyt Elina Koskimies sekä tulokaskautensa aloittava huippulupaus Lotta-Maj Lahtinen.
Monen suomalaispelaajan kausi päättyi Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien pudotuspeleissä loppuviikosta. Osalla suomalaispelaajia pudotuspeliurakka on vasta lähtökuopissaan.
Naisten NCAA:ssa Patriot League -konferenssia tahkoava American University ei löydä pysäyttäjäänsä. Elina Koskimiehen edustama yliopistojoukkue on voittanut jo 13 perättäistä ottelua, joista 12 on oman konferenssin otteluja.
American University on kaatunut Yhdysvaltojen yliopistoparketeilla viimeksi joulukuun puolessa välissä. Lauantaina AU kaatoi Army West Pointin. Joukkue johtaa Patriot League -konferenssia 11–0 -tilastolla.
Naisten NCAA:ssa pelattiin hiljattain kaksi suomalaisjoukkueiden kohtaamista. Sini Mäkelän Manhattan päihitti Selina Dockeryn Monmouthin yliopistojoukkueen ja Helmi Tulosen Duquesne kaatoi Marika Korpisen George Masonin.
Anniina Äijänen loisti tilastoissa Xavierin yliopistojoukkueen katkaistessa tappioputkensa perjantaina NCAA:ssa. Elina Koskimiehen pirteä vire auttoi American Universityä kasvattamaan voittoputkea.
Helsingin NMKY:n kasvatti Sini Mäkelä avasi pistetilinsä naisten NCAA:ssa lauantaina upottamalla kaksi heittoa kolmen pisteen kaaren takaa. Helmi Tulosen Duquesne avasi voittoputken ottamalla toisen perättäisen voittonsa.
Naisten yliopistosarja NCAA:n I-divisioona käynnistyy jälleen 10.11. Rapakon takaisilla parketeilla pelaa alkavalla kaudella jälleen suuri määrä suomalaisnaisia, joista ensimmäistä kautta pelaavia rookie-pelaajia on kolmella eri sarjatasolla peräti 12.
Helmi Basket HBA:n Sini Mäkelä, 19, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistosarjaan NCAA:han ja Manhattan Collegeen. 176-senttinen Mäkelä tehtaili kaudella 2016/2017 Naisten Korisliigassa HBA:lle keskimäärin 6,7 pistettä, 2,5 levypalloa ja 1,3 syöttöä ottelua kohden. Mäkelä on seitsemäs HBA-pelaaja, joka siirtyy urheilustipendillä tulevaksi kaudeksi NCAA:han.
Helmi Basket HBA otti kovan päänahan perjantai-illan ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa, kun helsinkiläiset kaatoivat hallitsevan mestarin Lappeenrannan Catzin. Tasaisen ottelun loppuhetkillä hermonsa pitänyt Helmi Basket venyi lopulta 78-76 (32-39) –voittoon.
Naisten Korisliigassa pelattiin yksi ottelu perjantaina, kun Helmi Basket HBA emännöi Kouvottaria ja nipisti Noora Parttimaan viime hetken kolmosella kauden avausvoittonsa lukemin 69-68 (40-32).
Naisten Korisliigan vuosikymmenen joukkue, Catz Lappeenranta, puhdisti jälleen tehokkaasti palkintopöytää kauden parhaita palkittaessa. Vuoden valmentaja Mika Haakana, vuoden ulkomaalaispelaaja Elena Reshetko ja finaalien MVP Jennifer Schlott hakivat kukin vuorollaan palkinnon vuoden työstä. Hongan Heta Korpivaara haki puolestaan gaalassa kaksi palkintoa.
Kouvot ensimmäiseen Suomen mestaruuteensa 12 vuoteen luotsannut Jyri Lehtonen, 42, on äänestetty Korisliigan vuoden valmentajaksi 2015/16. Lehtosen alaisuudessa pelannut DJ Richardson, 25, nimettiin Korisliigan finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi ja Korisliigan parhaaksi ulkomaalaispelaajaksi, kun taas vuoden pelaajan palkinnon vei nimiinsä ylivoimaisesti Kataja Basketin Teemu Rannikko.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia