Suomen naisten maajoukkue pelaa kesän ensimmäiset maaottelunsa 24.–27.5. Norjan Oslossa järjestettävissä PM-kisoissa. Joukkueen uusi päävalmentaja Anton Mirolybov uskoo joukkueen löytäneen ensimmäisten leiripäivien aikana jyvän tulevissa EM-karsinnoissa vaadittavasta intensiteetistä.
Suomen naisten maajoukkue aloittaa virallisen yhteisharjoittelukautensa tänään torstaina Vantaalla. Joukkue valmistautuu kesä- ja heinäkuussa pelattaviin EM-karsintoihin uuden päävalmentajansa Anton Mirolybovin johdolla.
Suomen naisten maajoukkueen uusi päävalmentaja Anton Mirolybov on nimennyt maajoukkue-ehdokkaiden listalleen kaikkiaan 26 pelaajaa. Viime vuosien profiilipelaajien lisäksi listassa on peräti kymmenen ensikertalaista. Naisten maajoukkuekesä alkaa 10.–13. toukokuuta Tikkurilassa järjestettävällä leirillä. Ennen EM-karsintoja (13.6.-14.7.) Suomi pelaa PM-kisat Oslossa ja kohtaa kotiyleisön edessä Viron ja huippumaa Liettuan.
Suomen Koripalloliitto myönsi viikonvaihteessa 70-vuotisjuhlissaan tukun kultaisia ansiomerkkejä, joka myönnetään erityisen ansiokkaasta toiminnasta kansainvälisellä, valtakunnallisella tai seuratasolla. Tuoreiden saajien joukossa oli muun muassa nykyinen oikeusministeri Tuija Brax.
Suomen Koripalloliiton valtuusto kokoontui lauantaina Lahdessa. Kokouksessaan valtuusto mm. hyväksyi vuoden 2009 talousarvion ja vuosisuunnitelman. Liiton yhtenä tavoitteena on kolmen prosentin kasvu lisenssipelaajien määrään.
Lauantai oli Lahden liikuntatoimenjohtajaksi palaavan Tommi Langin viimeinen työpäivä Koripalloliiton toiminnanjohtajana. Uuden toiminnanjohtajan valintaprosessi on käynnissä. Vt. toiminnanjohtajana toimii Ulla Karlsson.
Suomen Koripalloliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Tommi Lanki, 38. Asiasta päätti Koripalloliiton hallitus maanantaina. Lanki siirtyy Koripalloliiton palvelukseen Lahden liikuntatoimenjohtajan tehtävistä. Koripalloliitossa Lanki aloittaa 1.12.2007.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus on nimittänyt vt. toiminnanjohtajaksi Ulla Karlssonin 1.9. alkaen. Toiminnanjohtaja Markku Salmikivi lopettaa tehtävässään 31.8. ja siirtyy takaisin liike-elämän haasteiden pariin.
Suomen Koripalloliiton kehitysjohtaja Juha Huusko on päättänyt vastata myönteisesti entisen työnantajansa kutsuun ja palata takaisin Finnvera Oy:n palvelukseen. Huusko on jatkossa mukana Koripalloliiton seuratoiminnan tukemisen luottamusyksiköissä.
Suomen Koripalloliitto on palkinnut monia vuosia eteläisellä alueella Tikkurila-Seurassa vaikuttaneen Tapio Koskisen Heikki Tuomala -palkinnolla. Heikki Tuomala -palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, jonka vapaaehtoistyö seura-, alue- tai liittotoiminnassa katsotaan merkittävästi edesauttaneen suomalaista koripalloilua. Palkinto on Koripalloliiton korkein tunnustus vapaaehtoistyöntekijöille.
Koripalloliiton liittohallitus on hyväksynyt uuden strategian mukaisesti Koripalloliitolle uuden organisaation. Liiton organisaatio tulee jakautumaan neljään osaan ja uudistuksen myötä henkilöstön toimenkuviin tulee muutoksia.
Koripalloliiton Eteläisen alueen toimisto on muuttanut Olympiastadionilta SLU-taloon Pasilaan.
Eteläinen alue toteutti huhtikuussa tyytyväisyyskyselyn liittyen menneen kauden toimintaansa. Aluehallitus käsitteli omilla kehittämispäivillään tuoreeltaan kyselyn tuloksia ja linjasi samalla lähiajan suurempia ja pienempiä kehittämishankkeita.
Suomen Koripalloliitto ja mobiilioperaattori DNA Finland Oy ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Syntyneen sopimuksen myötä dna on 1.6.2002 alkaen Koripalloliiton virallinen matkapuhelinoperaattori. Yhteistyö näkyy jatkossa myös seuratasolla.
Suomen Koripalloliiton uudeksi markkinointipäälliköksi on nimitetty Vesa Walldén. 37-vuotias Walldén jatkaa Koripalloliitossa Urheilukanavalle siirtyneen Ilkka Kauhasen tehtävissä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia