Koripalloliiton toteuttama digitaalinen pöytäkirja, eSCO, korvaa tulevalla kaudella paperiset ottelupöytäkirjat. Helppokäyttöinen eSCO sai innostuneen vastaanoton ensimmäisessä koulutuksessa. Koulutukset jatkuvat tämän viikon torstaina 9.9.
Koripalloliitto järjestää eSCO digitaalisen pöytäkirjan käyttökoulutusta kaikille joukkueille ja seuroille syksyn 2021 aikana. Varaa aika koulutukseen ja tule tutustumaan helppokäyttöiseen eSCO:on.
Biddy Basket on 40 vuoden ajan vienyt tyttöjen ja poikien joukkueita Amerikkaan sekä viimeiset 10 vuotta lisäksi Espanjaan. Valinnat joukkueisiin tapahtuu 3-tasoisen leirityksen kautta.
Hokki Basket – Koripallohokki ry. on loviisalainen koripalloseura. Se on perustettu vuonna 1985 ja seura on keskittynyt nuorisokoripalloiluun. Nyt Matti tarvitsee apua.
Voimistelu- ja Urheiluseura Hyvinkään Ponteva on perustettu vuonna 1916. Koripalloa Pontevassa on pelattu 50-luvulta lähtien. Seura hakee valmennustiimiä tukemaan nyt uutta valmentajaa.
Tapiolan Hongassa on mahdollisuus harrastaa koripalloa monella eri tasolla ja monia eri polkuja pitkin. Jokaiselle löytyy omaa motivaatiota ja taitoa vastaava polku kuljettavaksi. Viimeisimpänä kehityskohteena on ollut kaikkein korkeimmalle huipulle tähtäävien pelaajien polku ja sitä varten seuran hallitus teki helmikuussa päätöksen lisätä panostusta yli 16-vuotiaiden junioreiden toimintaan. Panostuksen lähtökohtana on uusi kehitysohjelma, joka antaa seuran…
Perinteinen Jokelan katukoris pelataan 23:n kerran la 7.8.2021.
Porvoon Tarmo etsii nuorten valmennuksesta innostunutta valmentajaa päävalmentajaksi/apuvalmentajaksi 2010-2014 syntyneiden joukkueisiin.
Lasten ja nuorten harrastukset ovat käynnistyneet. Nyt on hyvä aika löytää lapselle uusi harrastus. Erityisesti vuosina 2008-2011 syntyneiden poikien harjoitusryhmään mahtuu uusia pelaajia. Mikäli ryhmän koko kasvaa liian suureksi, pyritään muodostamaan ikäluokkiin lisää joukkueita.
Oletko lopettanut korisharrastuksesi tai miettinyt sen lopettamista koronakeskeytysten, opiskelukiireiden tai muiden harrastusten vuoksi? Älä luovuta, vaan ”Take a 2nd Chance”!
Tallink Tournament kerää jälleen koripallojuniorit Espooseen elokuun lopussa. Turnaus starttaa perinteisesti uuden kauden ja tällä kertaa mukaan on ilmoittautunut ennätysmäärä joukkueita. Mukaan tarvitaan paljon erotuomareita, jotta saadaan toteutettua huippuviikonloppu junioreille.
Koripalloliiton kaikkien alueiden nuorten ja aikuisten sarjat sekä nuorten valtakunnallisten sarjojen SM-karsinnat on avattu ilmoittautumiseen pelikaudelle 2021-22. Nuorten valtakunnallisten sarjojen ilmoittautumisten eräpäivä on 1.8.2021, alueelliset ilmoittautumispäivät vaihtelevat alueen mukaan.
Rekolan Urheilijat on perinteikäs vantaalainen seura, joka tarjoaa harrastustoimintaa Itä- ja Pohjois-Vantaalla.
Keravan Kori-80 on Keski-Uusimaalainen koripalloseura, joka haluaa kasvattajaseurana tarjota kilpaurheiluun motivoituneille junioreille laadukasta valmennusta ja hyvät puitteet valmennukselle.
Toinen peräkkäinen koronatilanteen aiheuttama poikkeuskevät on asettanut haasteita koko liikuntakentälle, mukaan lukien Koripalloliiton alueelliset sarjat. Monin paikoin sarjat on jouduttu keskeyttämään, mutta Keskisellä alueella pelatut 11 eri sarjan aluefinaalit näyttävät valoa tunnelin päähän myös muualle Suomeen. Myös Itäisellä ja Pohjoisella alueella jaetaan mitaleita kahdessa sarjassa.
Yhteenvetoa PuHu Junioreden kevään valmentajakoulutuksista. Ylpeänä seura kertoo, että viisiosainen koulutusten sarja keräsi valtavan määrän valmentajia yhteen eri puolilta Suomea.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia