PuHu Juniorit ry:n hallitus on nimittänyt Janne Studen seuran uudeksi toiminnanjohtajaksi 1.6.2021 alkaen.
EBT on valmiina viemään poikapuoltaan eteenpäin hankalien koronakausien jälkeen. Aika on ollut kaikille haastava, joten on syytä palauttaa mieleen, mikä tekee koripallosta parhaan harrastuksen – tiiviissä yhteisessä joukkueessa toimiminen, pelaaminen, haasteiden kohtaaminen ja onnistuminen yhdessä, sekä henkilökohtainen kehittyminen taito- ja fysiikkapuolella.
Itäisessä Helsingissä on tehty pitkäjänteistä juniorityötä tuottaen aikuispelaajia liigaan, maajoukkueisiin sekä kansainvälisille kentille tasaisella tahdilla ja laadulla. WB-Panttereissa yhdistyy se mikä Itä-Helsingissä on parasta: kaksi perinteikästä seuraa Pantterit ja Wartti Basket yhdessä sekä monikulttuurisuus. Kahden emoseuran yhdistymisen ansiosta vuodesta 2017 alkaen seura on voinut entisestään tehostaa koripallon kehittämistä alueella. Tästä on seurannut menestystä kaikissa ikäluokissa,…
Koripalloliiton uusien tilastojen mukaan Touhun Pojat Lauttasaari (ToPoLa) kasvatti kuluneella kaudella 2020-2021 lisenssimääriään eniten, 90 uudella lisenssillä. Prosentteina tämä kasvu on 30%, ja kasvun myötä ToPoLa on tällä hetkellä Suomen kymmenenneksi suurin koripalloseura. Helsingin lapsivaltaisimmista alueista koripallolla on erittäin vahva asema vain Lauttasaaressa. Lauttasaarelaisista 7-12 -vuotiaista lapsista 10,2% on mukana koripallotoiminnassa.
Helsingin NMKY on kiinnittänyt tulevan kauden 2021–2022 ikäluokkajoukkueiden päävalmentajat. Alle on listattu Namikan U13-U19 sekä aikuisjoukkueiden päävalmentajat.
Koripalloliiton liittohallitus on vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta ja sen aiheuttamista rajoituksista johtuen tehnyt päätöksen päättää pelikaudet Koripalloliiton nuorten valtakunnallisissa sarjoissa sekä eteläisen ja läntisen alueen nuorten sarjoissa.
Perinteikäs lohjalainen koripalloseura LoU Basket vaikuttaa selvinneen koronasta kuivin jaloin. Seura kasvatti lisenssimääriään kaudella 2020–2021 toiseksi eniten koko Suomessa. Myös näkymät alkavaan kauteen ovat positiiviset.
LePyssä tehty pitkäjänteinen juniorityö tuottaa tulosta. Juniorimäärä on jatkanut tasaista kasvua vuosi toisensa jälkeen ja tavoitteellisesti harjoittelevien pelaajien määrä on kasvanut. LePyn isot ikäluokat lähestyvät junioriputkensa loppua.
Jari Kolehmainen ja LePy ovat sopineet kolmivuotisen valmentajasopimuksen lasten ja nuorten valmentamisesta LePyssä. Kolehmainen aloittaa LePyssä 1.8.2021.
EBT:n ja LePyn kolme menestyksekästä pelikautta kestänyt määräaikainen Westside-yhteistyö päättyy. Seurayhteistyön keskiössä ovat olleet vanhemmat junioripelaajat, joille on onnistuttu tarjoamaan tavoitteelliseen kilpakoripalloon toimintaympäristö. Westside-toiminnassa on ollut mukana yli 60 junioria. Jatkossa molemmat seurat järjestävät vastaavaa toimintaa junioreille omissa seuroissaan.
Suomen suurin juniorikoripalloturnaus, Tallink-turnaus, pelataan Espoossa 27.-29.8.2021. Ilmoittautuminen turnaukseen alkaa tiistaina 11.5. klo 9:00 osoitteessa https://tallinktournament.fi/.
Leppävaaran Pyrintö eli LePy ja Tomi Kaminen (51 v) ovat tehneet kolmivuotisen sopimuksen LePyn valmennuksen nostamisesta uudelle tasolle. Tomi Kaminen aloittaa päätoimisena LePyn valmennuksen kehittäjänä 1.8.2021. Kamisen työnkuvaan kuuluu seuran valmennuksen kehittäminen seuran strategian mukaisesti. Hänen tehtävänsä on tukea seuran valmentajien toimintaa käymällä heidän kanssaan keskusteluja, osallistua joukkueiden harjoitusten suunnitteluun ja toteutukseen sekä järjestää seuran…
Suomen Koripalloliitto tavoittelee kilpailemisen jatkamista nuorten alueellisten sarjojen ja valtakunnallisten 16-19-vuotiaiden sarjojen osalta kevään aikana, mikäli yleinen tilanne sen mahdollistaa ja haluaa samalla myös kiittää seuroja turvallisen harjoitteluympäristön mahdollistamisesta. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kuitenkin päättänyt, ettei 15-vuotiaiden SM-sarjana toimivaa Robert Petersen Cupia pelata keväällä, koska suurimmassa osassa Suomea ei päästäisi pelaamaan runkosarjaa vielä huhtikuussakaan. Muut…
Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen pysäyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan aikuisten alueellisten harrastesarjojen, seniorisarjojen ja Special Olympics -sarjojen osalta kokonaan.
Yhdessä eteenpäin! PuHu Juniorit haluaa olla omalta osaltaan auttamassa suomalaista koripalloyhteisöä tarjoamalla pelaajille virikkeitä niin fysiikka- kuin lajiharjoitteluun näinä poikkeuksellisina aikoina.
Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt Nuorten pääsarjaryhmän esityksestä, että 14-vuotiaiden SM-sarjaa ja sen otteluita ei enää tänä keväänä pelata. Lisäksi liittohallitus päätti, että 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa ei pelata lopputurnauksia vaan pyritään pelaamaan kevään sarjan ottelut (Luokitteluvaihe II) sekä Final Four -turnaus. Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Läntisen alueen nuorten aluefinaaleja ei pelata.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia