EBT uudistaa organisaatiotaan ja hakee henkilöä johtamaan seuran toimintaa.
Suomen suurin koripalloseura Tapiolan Honka järjestää kesällä 2016 neljä kesäleiriä. Hongan kesäleirit ovat olleet joka kesä huippusuosittuja ja tarjoavat lapsille kivan mahdollisuuden koripallon oppimiseen, uusien ja vanhojen kavereiden kanssa hengailuun, liikkumiseen ja kesästä nauttimiseen – turvallisessa ympäristössä.
ToPon kesäleirien ilmoittautuminen alkanut!
Vuoden urheiluseuraksi 2015 valittu Helsingin NMKY järjestää tulevana kesänä ennätysmäärän koripalloleirejä! Leiripaikkoina toimivat Hotel Arthurin, Pakilan toimintakeskuksen ja Malmin palloiluhallin tilat.
LePy aloittaa uuden 9-12-vuotiaiden tyttöjen ryhmän Jupperin koululla maanantaina 1.2.2016.
Wartti Basketin B-pojat voittivat kaksi viidestä pelistä Euroopan Nuorten Liigan (EYBL) 1-divisioonan toisessa osaturnauksessa Tartossa 22.-24.1.2016. Wartti sijoittui viidenneksi kovassa kahdeksan joukkueen lohkossa.
Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.
Suomalainen koripallo on ollut viime vuodet valtavassa nosteessa. Suomi on noussut maailman ranking listalla viidessä vuodessa 51 sijaa. Lisenssipelaajien määrä on kasvanut edellisestä vuodesta noin 11%. Toiminta on muuttunut kaikilla tasoilla ammattimaisemmaksi. Suomen Koripalloliiton budjetti on kuluvan kauden aikana noin 7 milj. € ja EM–kisavuonna 2017 sen arvioidaan olevan noin 11 milj. €.
Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.
Suomen suurimpiin juniorikoripalloseuroihin lukeutuva Helsingin NMKY palkittiin tiistaina Helsingissä järjestetyssä Suomen Urheilugaalassa Vuoden Urheiluseurana. Koripalloerotuomarina kannuksensa hankkinut, nykyisin FIBA:n erotuomarijohtajana toimiva Carl Jungebrand pokkasi puolestaan Vuoden Urheiluvaikuttaja –palkinnon. Lisäksi Susijengin pitkäaikainen fysioterapeutti Seppo Pehkonen sai Kehon ja mielen mestari –palkinnon.
Espoo Basket Team (EBT) etsii valmennustiimeihin vahvistusta.
FIBA:n virallisten 3×3 sääntöjen mukainen koripallo laajenee Suomessa kovaa vauhtia. HNMKY Yökoris on järjestänyt FIBA 3×3 turnauksia jo parin vuoden ajan ja nyt mukaan on liittynyt Tapiolan Honka, joka järjestää ensimmäisen avoimen 3×3 junioriturnauksensa sunnuntaina 27.12. Espoon Summahallilla. Odotettavissa onkin, että yhä useampi suomalainen katukorisjärjestäjä liittyy FIBA 3×3 turnausverkostoon ensi vuoden aikana.
Helsingin NMKY järjestää suosittuja taitotreenejä myös kevätkaudella 2016. Ilmoittautuminen kevätkauden 2016 taitotreeneihin avautuu perjantaina 18.12.2015 klo 9. Taitotreenejä järjestetään kevätkaudella 2002-2007 syntyneille koriksesta innostuneille ja motivoituneille junioreille seurasta riippumatta.
Suomen Koripalloliitto suunnittelee strategiansa mukaisia ja kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) Suomelle myöntämien kansainvälisten tapahtumien johdosta henkilöstön käytön uudelleenjärjestelyitä. Organisaation muovaamiseksi Koripalloliitto on keskiviikkona (16.12.) käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut.
Tapiolan Honka tekee joulukuussa uuden aluevaltauksen, kun seura järjestää Summahallilla HONKA 3×3 -tapahtuman. HONKA 3×3 on Hongan järjestämä FIBA 3 vs 3 turnaus (tai sarja turnauksia), joista ensimmäinen pelataan Summahallilla 27.12.
Vantaalla viikonvaihteessa kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto valitsi liiton hallitukseen uutena jäsenenä espoolaisen Kimmo Järvisen, 49. Järvinen korvaa hallituksessa talousosaajana tunnetun liiton kunniajäsenen Esko Strandbergin, joka taannoin ilmoitti pitkän päivätyön tehtyään jättäytyvänsä hallitustyöskentelystä sivuun.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia