Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 20. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 13. syyskuuta mennessä.
Talvilajien urheilijat aloittavat varusmiespalveluksen III/27-saapumiserässä Kaartin jääkärirykmentissä ja Kainuun prikaatissa 12.4.2027. Haku päättyy 31. elokuuta.
Ajokorttilain uudistuksen myötä tavoitteelliseen harrastamiseen perustuvien ikäpoikkeuslupahakemusten liitteeksi vaadittava lausunto tai todistus annetaan jatkossa lajiliiton toimesta. Suomen Koripalloliitto on nyt julkaissut ohjeet ja sähköisen hakulomakkeen todistuksen hakemista varten.
BC Nokian Lisa Camaran ura koripallossa on saanut valtakunnallista tunnustusta. WU16-ikäluokan maajoukkueeseen kuuluvan 170-senttisen takapelaajan harjoittelua tukee tulevalla kaudella 500 euron arvoinen Jampe Lehtosen muistostipendi.
Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion, Varalan, Kuortaneen sekä Pajulahden urheiluopistoissa.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyössä perustama We deliver -rahasto on jakanut avustuksia jo 19. kertaa. Vuonna 2018 perustettu rahasto on noussut merkittäväksi tekijäksi suomalaisessa urheilukentässä, varmistaen harrastamisen jatkumisen sadoissa perheissä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 19. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 1. helmikuuta mennessä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 18. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea perjantaihin 30. syyskuuta mennessä.
Vuosi 2025 merkitsi Pirkka Street Basketille suurta merkkipaalua, kun koko Suomen kattava katukoripallokiertue vietti 10-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuosi toi mukanaan enemmän tapahtumia ja liikunnan riemua kuin koskaan aikaisemmin.
Urheilijat voivat suorittaa varusmiespalveluksen Puolustusvoimien Urheilukoulussa Santahaminassa Helsingissä ja Kainuun prikaatissa Kajaanissa. Talvilajien, kuten koripallon, hakuaika päättyy elokuun lopussa.
Koripallokausi 2025-26 käynnistyy virallisesti 1.7.2025 ja samalla on käynnistynyt uuden kauden lisenssien myynti. Myös edustusoikeuksien siirtojen palvelu on jälleen avattu. Lisenssikauppa, rinnakkaisedustusoikeuden ostopalvelu sekä edustusoikeuden siirron palvelu ovat tarjolla sekä suomeksi että englanniksi.
Koripalloliitto on uudistanut kevään aikana sekä kilpailusäännöt että kurinpitosäännöt. Uudet säännöt astuvat voimaan 1.7.2025 pelikaudelle 2025-26.
Vuodesta 2019 jaetun Jarmo Lehtosen muistostipendin stipendin sai tänä vuonna HNMKY:n lahjakas Michelle Peter, 16. Stipendi on arvoltaan 500 euroa.
Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion, Varalan, Kuortaneen sekä uutuutena Pajulahden urheiluopistoissa.
SUSI All Stars on Koripalloliiton maajoukkueohjelman, Suden polun, ensimmäinen askelma. Vuonna 2025 leiritykseen osallistuvat 2011-2012 syntyneet pelaajat.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi tukia jo 17. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Vuonna 2018 perustettu rahasto on tukenut 17 hakukierroksen aikana yli 1250 pelaajaa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia