Kevään hauskin koristurnaus Easter Tournament 2022 lähestyy! Turnaus pelataan huhtikuussa pääsiäisen aikaan 15.-17.4.2022 ja mukaan on ilmoittautunut jo yli 150 joukkuetta!
Perinteisesti tammikuussa pelattava PuHu Junioreiden järjestämä turnaus siirrettiin koronarajoituksista johtuen toukokuulle ja turnauksen uusi ajankohta on 13.-15.5.2022. Ajankohdan siirtymisestä johtuen useimpiin sarjoihin vapautui jonkin verran paikkoja uusille joukkueille. Ilmoittautuminen vapaille paikoille aukeaa torstaina 3.2. klo 10:00
Olympiakomitea haluaa kannustaa seuroja toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Fiksu seura -palkinnolla palkitaan seura, joka on ottanut käyttöön ympäristön kannalta fiksuja toimintatapoja. Toimintatavat voivat liittyä esim. liikenteeseen, tapahtumiin, ravintoon, välineisiin, viestintään. Koripalloseura Tapiolan Honka on valittu palkinnon saajaksi vuonna 2021.
Touhun Pojat Lauttasaari ToPoLa ry on koripalloseura, joka on toiminut Helsingin Lauttasaaressa vuodesta 1978 lähtien. ToPoLassa vallitsee lämmin yhteishenki, joka mahdollistaa turvallisen ja kehittävän kasvualustan nuorille, ja rennon ja pitkäaikaisen harrastuksen aikuisille. Joukkueita ToPoLassa on 33, valmentajia noin 40 ja jäseniä noin 600.
Tammikuun alkuun pelattavaksi suunniteltu AND1-turnaus jouduttiin siirtämään vallitsevan korona -tilanteen vuoksi. Nyt turnaukselle on löydetty uusi ajankohta 29.4.-1.5.2022.
Varsinais-Suomen suurin koripalloseura ja samalla Korisliigan hallitseva Suomen mestari Salon Vilpas Koripallo ry hakee uutta toiminnanjohtajaa.
Alueelliset viranomiset ovat tehneet tai ovat tekemässä rajoituspäätöksiä, jotka vaikuttavat Suomen Koripalloliiton alaisten sarjojen otteluiden järjestämiseen. Näitä päätöksiä ovat tartuntatautilain 58 g mukaisesti joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävien sisätilojen sekä kuntosalien ja muiden vastaavien sisäliikuntatilojen sulkeminen viranomaisen määräämäksi ajaksi. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja…
Perinteinen Junior Basket Tournament järjestetään taas Turussa ja Kaarinassa pe-su 20.-22.5.2022. Ilmoittautuminen alkaa tiistaina 4.1.2022 klo 10.00.
Tikkurila-Seura ry, tuttavallisemmin TikS, on vuodesta 1978 alkaen keskittynyt tyttöjen ja naisten koripalloiluun. Seura hakee nyt toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen oma-aloitteista toiminnanjohtajaa
Koripalloliiton alueiden sarjoihin on ilmoittautunut yhteensä 154 uutta joukkuetta kaikkiaan kuudella alueella.
Tampereen kaupunki on mukana ensi elokuun Delfin Basket Tournamentin taustalla entistä tukevammin. Kaupungin kansainvälisten asioiden yksikkö tuo suhteensa Tampereen Pyrinnön tueksi ja lähestyy turnauskutsulla 18 ystävyyskaupunkia.
Espoo Basket Team on noin 700 juniorin seura, jolla on aktiivista junioritoimintaa jokaisessa ikäluokassa. Seuran strategisena tavoitteena on olla toiminta-alueensa paras urheiluseura valmennuksen laadulla ja osaamisella mitattuna. Seuralla on kuusi päätoimista valmentajaa ja noin 50 oto-valmentajaa. Oletko sinä meidän poikapuolen päätoiminen päävalmentaja?
Neljättä kertaa järjestettävä Lauri Markkanen Tournament on kasvanut nopeasti maamme suurimpien junioriturnausten joukkoon
Lauttasaaren yhteiskoulun (LYK) yläkoulun urheiluluokalla on tavoitteellisen koripalloilijan mahdollista yhdistää koulu ja koripallon laji- ja ominaisuusharjoittelu Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian (Urhea) urheiluyläkoulukonseptin mukaisesti.
Koripalloliiton alueiden kevään sarjoihin ilmoittautumiset on nyt avattu FIBA Organizer -sarjanhallinnassa. Kevään sarjailmoittautuminen on mahdollista 1.12.2021 asti. Läntisellä alueella pilotoidaan mikro- ja mini-ikäisten sekasarjoilla sekä nuorten aikuisten U22-harrastesarjoilla.
Digitaalinen ottelupöytäkirja eSCO tuli täksi kaudeksi korvaamaan paperiset pöytäkirjat kaikissa korissarjoissa. Huolimatta täysin vapaaehtoisesta käytöstä siirtymävaiheen aikana, peräti 97 prosentissa kauden otteluista on ollut jo käytössä uusi ottelupöytäkirja.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia