Suomen juniorimaajoukkueiden maaotteluvuosi 2013 käynnistyy 3.-5. tammikuuta Tallinnassa pelattavan perinteisen Baltic Sea Cupin merkeissä. Nuorten maajoukkuevalmentajat valitsevat Baltic Sea Cupiin osallistuvat pelaajat 28.–31. joulukuuta Vierumäellä järjestettävän leirityksen perusteella.
Suomen nuoren polven koripallolupauksia kerääntyy jälleen Vierumäelle All Star-leirin merkeissä. 3.-6. joulukuuta järjestettävälle leirille on kutsuttu 50 tyttö- ja 54 poikajunioria ikäluokista 1998–2000.
Itsenäisyyspäivän viikko on kotikatsomoissa eurokoripallopainotteinen. Nelonen Pro televisioi suorana kolme Euroliigan ottelua, mukaan lukien ”suomalaiskamppailun” Petteri Koposen BC Himkin ja Sasu Salinin sekä Teemu Rannikon Union Olimpijan välillä. Korisliigassa luvassa on URHOtv-ottelu FoKoPon ja Lapuan Korikobrien välillä.
Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus (taso III). Tutkinto oikeuttaa A-valmentajaluokitukseen, joka antaa kelpoisuuden toimia nuorten maajoukkuevalmentaja sekä valmentaa kaikilla sarjatasoilla kansallisessa koripallossa. Tutkinto alkaa toukokuussa 2013 ja kestää seuraavaan kevääseen. Koulutukseen haetaan soveltuvuuskokeella. Koe järjestetään 10.3.2013 Helsingissä.
Joulukuu alkaa ja koripallokauden tahti kiihtyy. URHOtv esittää alkavalla viikolla Korisliiga-kamppailut Kauhajoelta ja Lappeenrannasta, ja 4 Pro televisioi suorana kolme Euroliigan ottelua, mukaan lukien Petteri Koposen Himkin ottelun Cantùa vastaan sekä Teemu Rannikon ja Sasu Salinin ottelun Ateenassa.
Koripallomuseon Kotkan päänäyttely muuttaa loppuvuodesta Kotkan kirjaston aulaan väliaikaiseen sijoituspaikkaansa. Kauppakeskus Pasaatissa sijainneen näyttelytilan vuokra-aika päättyy 31.12.2012 ja tästä syystä on etsitty väliaikainen näyttelytila. Kirjastotilaan tuleva näyttely on hiukan pienemmässä mittakaavassa kuin nykyinen näyttely. Näyttely on täten hetken vaihtopenkillä huilaamassa, odottaen Kotkan kaupungilta saatavien uusien tilojen vapautumista. Näyttely on Pasaatissa avoinna viimeistä kertaa lauantaina 1.12.2012.
Vantaalainen koripalloseura PuHu Juniorit on valittu kuuden parhaan seuran joukkoon kilpailemaan vuoden 2012 Hyvä Seura –palkinnosta. Pohjola-yhtiön tukeman palkinnon perusteena on moniarvoinen ja laadukas seuratyö. Nyt on aika äänestää näistä kuudesta seurasta kolme Suomen Urheilugaalan finaaliin.
Lauantaina Tampereella kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto valitsi neljä uutta jäsentä liittohallitukseen. Puheenjohtaja Curt Lindbomin johtamaan hallitukseen valituiksi tulivat tamperelainen Elisa Hakanen, helsinkiläinen Kimmo Järvikangas, vantaalainen Antti Olkinuora sekä espoolainen Ari Rahkonen, joka tunnetaan paitsi intohimoisena koripalloihmisenä myös Microsoft Oy:n toimitusjohtajana.
Koripalloliitto järjestää erotuomarin peruskurssin kahtena tiistaina 8.1. ja 15.1.2013.
Ilmoittautuminen on käynnissä uusille joukkueille alueiden kevään sarjoihin. Ilmoittautumiset tulee tehdä Baskethotelliin 7.12.2012 mennessä.
Koripallon televisioviikon 47 herkkupalana Nelonen Pro tuo kaiken kansan nähtäville Euroliigan A-lohkon kärkikamppailun, jossa Real Madrid ottaa kotikentällään mittaa Petteri Koposen Himkistä. URHOtv televisioi puolestaan kiihkeät liigaottelut Kouvolasta ja Kauhajoelta.
Helsinki Basketball Academyn ja Pohjois-Haagan yhteiskoulun 16-vuotiaiden poikien joukkue (1997 ja myöhemmin syntyneet) aloittaa tänään torstaina kautensa Euroopan Nuorten Koripalloliigassa (EYBL) Harri Jokelan komennossa.
Onko korisperheen yhteinen joululahja hakusessa? Älä etsi pidempään, sillä Suomen Koripalloliitto järjestää yhteistyökumppaninsa Viking Linen kanssa fanimatkan Suomen maajoukkuetähden Petteri Koposen edustaman BC Himkin VTB-liigan otteluun Tallinnaan 18.-19.2.2013. Fanimatka osuu sopivasti Etelä-Suomen koulujen hiihtolomaviikolle. Varaa matkasi nopeasti, sillä paikkoja on rajoitetusti.
Koripalloliitto järjestää erotuomarin peruskurssin 1.12. ja 2.12.2012 Laajasalossa, Helsingissä.
Pohjois-Suomen avoin ikämiesten ja naisten mestaruusturnaus järjestetään pe-su 4.-6.1.2013 Oulussa. Sarjat; M35, M45, M50, M55, M60, M65 ja M70 sekä naiset avoin ja 35 Tarkemmat lisätiedot: http://onmky.fi/osastot/koripallo/blog/psm/ Tervetuloa mukavaan menoon Ouluun !
URHOtv lähettää alkavalla viikolla suorana kaksi Korisliigan ottelua: Lapuan Korikobrat isännöi Kauhajoen Karhua Korisliigan historian ensimmäisessä Pohjanmaa-derbyssä, ja Bisons kohtaa Korihait kotikentällään perjantaina. Seurannassa myös Nelonen Pron, Eurosport 2:n ja VeikkausTV:n Euroliiga-, EuroCup- ja NBA-ottelut.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia