Tule ohjaajaksi -koulutuksen tavoite on antaa aloittaville ja uusille ohjaajille perustietoja ja -taitoja lasten ohjaamisesta sekä innostaa ohjaajia etenemään koulutuspolulla. Kolmen tunnin iltakoulutuksen jälkeen toivotaan ohjaajien suuntautuvan jatkokoulutukseen, tasolle I. Tule ohjaajaksi -koulutus (3 h) on tarkoitettu uusille ja aloittaville 6–11-vuotiaiden lasten ohjaajille ja valmentajille. Taustalla on halu auttaa tulevia ohjaajia alkuun ja innostaa uusia…
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt Heikki Tuomala –palkinnon helsinkiläiselle pitkänlinjan koripallovaikuttajalle Tom Hynniselle. Heikki Tuomala -palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, jonka vapaaehtoistyö seura-, alue- tai liittotoiminnassa katsotaan merkittävästi edesauttaneen suomalaista koripalloilua. Palkinto on Koripalloliiton korkein tunnustus vapaaehtoistyöntekijöille.
Vierumäellä kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto asetti ehdokkaakseen ensi syksyn liittokokouksessa järjestettävään liittohallituksen puheenjohtajan valintaan Koripalloliiton nykyisen puheenjohtajan Curt Lindbomin.
Eteläisen alueen Supermikrorieha pelattiin Tapiolan Hongan Honkahallissa 6 tyttö- ja 6 poikajoukkueen voimilla lauantaina 7.5. Mukana oli osallistujia myös hieman kauempaa, kun paikalle saapui BC Nokian kaksi poikajoukkuetta ja yksi tyttöjoukkue. ”Omalla alueellamme ei tämänikäisille ole tarjolla kilpatoimintaa, joten päätimme osallistua Eteläisen alueen mikroriehaan, jotta pystyisimme myös pienimmille junioreillemme tarjoamaan kilpailun riemua”, kommentoi BC Nokian…
Korisliiga pelataan kaudella 2011-12 samalla pelijärjestelmällä kuin juuri Tampereen Pyrinnön kultajuhliin päättyneellä kaudella. Päätöksen pelitavasta teki perjantaina Vierumäellä kokoontunut Koripalloliiton hallitus. Samalla liittohallitus päätti tavoitetilasta, jonka mukaisesti Korisliigan runkosarjan ottelumäärä supistuu 32-36 otteluun nykyisestä 44 ottelusta pelikaudelle 2012-13. Päätöksellä tähdätään urheilulliseen kehitykseen lisäämällä tilaa kansainvälisille otteluille sekä kehittävälle harjoittelulle.
Pelaajat Suomen alle 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueiden ensimmäiselle maajoukkueleirille on valittu. Maajoukkueleiri järjestetään Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä 13.-15. toukokuuta.
Euroliigan odotettu Final Four –turnaus pelataan 6.-8.5. Barcelonassa. Nimensä mukaisesti lopputurnaukseen on selvittänyt tiensä neljä joukkuetta, jotka ratkaisevat maanosan seurajoukkueiden paremmuuden perjantaina ja sunnuntaina pelattavissa otteluissa. Nelonen Pro esittää kaikki Final Four –ottelut suorina lähetyksinä ja lämmittelynä kanava näyttää Final Four –joukkueiden pudotuspeliotteluita toiveuusintana.
Eteläisen alueen III divisioonien aluefinaalit pelataan 6-8.5. Honkahallilla. Samaan aikaan pelataan myös Supermikrorieha, joka pelataan lauantaipäivän aikana. Supermikroriehaan osallistuu yhteensä 12 joukkuetta. Aikataulut
Mikäli mielit mukaan Your Moveen, kannattaa toimia ripeästi, sillä SPORT-rannekkeet ovat myynnissä vain 5.5.2011 asti. Koko SPORT-viikonlopun 27.-29.5. kattavalla rannekkeella voit osallistua Beach Koris –turnaukseen tai Pre Summer Basketiin sekä vierailla vapaasti tapahtuma-alueella Olympiastadionin ympäristössä.
TASO I – Koripallon peruskoulutustaso 1.3. Fyysisen harjoittelun perusteet Nokia, Nokian lukio, Kylmänojankatu 3 lauantai 21.5.2010 10:00–18:00 sunnuntai 22.5.2010 9:00–17:00 Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Valmentajat ja ohjaajat, joilla on jo jonkin verran…
VeikkausTV näyttää suorana lähetyksenä Korisliigan kaikki finaalipelit. Keskiviikkona (27.4.) VeikkausTV:ltä on nähtävissä toinen finaali Joensuun Kataja – Tampereen Pyrintö. VeikkausTV:ltä ottelut ovat katsottavissa maksutta, mutta katsominen vaatii rekisteröitymisen.
TASO I – Koripallon peruskoulutustaso 1.3. Fyysisen harjoittelun perusteet Oulu; Karjasillan koulu, Lintulammentie 7lauantai 14.5.2011 10:00-18:00sunnuntai 15.5.2011 9:00-17:00 Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Valmentajat ja ohjaajat, joilla on jo jonkin verran käytännön valmennuskokemusta.…
Koripalloliitto järjestää erotuomarin peruskurssi toukokuussa pääkapunkiseudulla niin, että kurssilaisten käytännön harjoitus tehdään mikroriehan yhteydessä Honkahallissa, Espoossa.
Koripalloliiton ensimmäinen koulutustaso, 0-tason koulutus eli Tule ohjaajaksi -kurssi, järjestetään toukokuussa Keravalla, Espoossa ja Helsingissä.
Mäkelänrinteen tyttöjen ja poikien koripallojoukkueet ovat saapuneet Kiinan Zhang Jiagangiin, jossa käynnistyvät sunnuntaina koululaisten koripallon MM-kisat. ”Märskyn” joukkueet edustavat Suomea niin tytöissä kuin pojissakin.
Korisliigan finaalisarja Tampereen Pyrintö – Joensuun Kataja käynnistyy toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina 25.4. klo 16 Pyynikin Palloiluhallilla. Ennen sitä KTP-Basket ja UU-Korihait ratkaisevat pronssimitalien kohtalon lauantaina 23.4. Kotkassa. URHOtv televisioi suorana lähetyksenä kaikki Korisliigan mitalipelit.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia