Liikunnan ja urheilun veikkausvoittovaroja on käytettävissä nuorten työllistämiseen kaikkiaan 7,5 miljoonaa euroa. Seuran on mahdollista saada palkkaustukea 2-9 kuukauden ajaksi nuoren/nuorten työllistämiseen.
Suomen Koripalloliiton hallitus totesi keskiviikkona pitämässään kokouksessa, että Espoon Honka ry on toimittanut kaikki siltä pyydetyt lisäselvitykset annettuun määräaikaan mennessä. Liittohallitus päätti yksimielisesti myöntää Espoon Hongalle liigalisenssin pelikaudelle 2010-11, jonka liittohallitus peruutti 17.8.2010 toistaiseksi lisäselvityksiä varten.
A-tyttöjen ja –poikien karsintojen lohkot ja turnausjärjestäjät on arvottu. Ensimmäinen karsintakierros pelataan 18.-19. syyskuuta 2010.
Suomen Koripalloliitto hakee alle 30-vuotiaita työttömiä tai työttömyysuhan alla olevia aktiivisia nuoria mukaan kehittämään koripallon nuorisotoimintaa.
Erotuomarin kausikoulutukset ovat avoimia kaikille erotuomareille. Tänä syksynä tilaisuuksiin toivotetaan tervetulleeksi myös valmentajat ja muut seura-aktiivit kuuntelemaan ja kysymään uusista pelisäännöistä.
B-tyttöjen ja –poikien ensimmäisten karsintojen lohkot ja turnausjärjestäjät on arvottu. Ensimmäinen karsintakierros pelataan 11.-12. syyskuuta 2010.
Eteläisen alueen A-, B- ja C-junioreiden ilmoittautuneet joukkueet löytyy sarjakohtaisesti ohesta. Näiden sarjojen avauspalaveri pidetään yhdyshenkilöille keskiviikkona 1.9. klo 18-20 SLU-talolla, Radiokatu 20 , Helskinki. Jos joukkueen ilmoittautuminen on väärässä sarjassa, laita asiasta sähköpostialuetoimistoon osoitteeseen jarmo.lehtonen@koripalloliitto.fi A-pojat I divisioona EBTHNMKYHyvinkään Ponteva Järvenpään Koripalloseura Karkkilan UrheilijatPJ Warriors Porvoon TarmoPuHu Juniorit RU White SykkiToPoLaTapiolan Honka 2 ToPo…
Kaakkoisen alueen kausikoulutukset erotuomareille Kotka tiistaina 31.08.2010 klo 17.00-20.00 Eagletalo/Andritz Karhulassa.Juoksutesti pidetään myöhemmin liittotuomareille. Lahtimaanantaina 06.09.2010 klo 17.30-20.00 Lahden urheilutalo Lappeenranta keskiviikkona 08.09.2010 klo 17.00 -20.00 Kesämäenrinteen koulu Kouvolatorstaina 09.09.2010 klo 17.45 -21.00 Mansikka-aho Juoksutesti pidetään n. klo 19.00 liittotuomareille. Kouvojen valmentajille ja toimitsijoille klo 17.00 uudet säännöt/tulkinnat samassa paikassa. Kouluttajana Jorma Ovaska
Koripalloliitto järjestää yhteistyössä EHBT-turnauksen kanssa koulutustilaisuuksia uusista pelisäännöistä ja tilastoinnista.
Erotuomarin kausikoulutukset ovat avoimia kaikille erotuomareille. Tänä syksynä tilaisuuksiin toivotetaan tervetulleeksi myös valmentajat ja muut seura-aktiivit kuuntelemaan ja kysymään uusista pelisäännöistä.
Turkissa 28.8. – 12.9. pelattavat koripallon MM-kisat näkyvät Suomen televisiossa Nelonen Sport Prolta. Luvassa on 31 suomeksi selostettua ottelua, joista suurin osa nähdään suorana.
Miesten ja naisten Suomen cupin ensimmäisen kierroksen otteluparit on arvottu. Miesten Suomen cupin ensimmäinen kierros pelataan 5.9. mennessä ja naisten cupin neljännesvälierät 25.9.
Kauden 2010-11 ilmoittautuminen läntiselle alueelle on alkanut. Ilmoita itsesi ja/tai joukkueesi ajoissa mukaan.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus päätti 17.8.2010 pitämässään kokouksessa peruuttaa Espoon Hongan liigalisenssin toistaiseksi lisäselvityksiä varten.
TASO I – Koripallon peruskoulutustaso 1.2. Opettaminen ja taidon oppimisen perusteet koripallossa Äänekoski, Hiskinmäen palloiluhalli, karttalauantai 14.8.2010 9:00-18:00sunnuntai 15.8.2010 9:00-17:00Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Valmentajat ja ohjaajat, joilla on jo jonkin verran käytännön…
Ilmoittautuminen vuoden 2010 koripallon Suomen cupiin on käynnistynyt. Suomen cup on kaikille suomalaisille mies- ja naisjoukkueille tarkoitettu turnaus, jonka voittajat ratkaistaan tammikuussa 2011 pelattavissa cupin finaaleissa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia