Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-alkulohkon päätösottelu Ranskaa vastaan kiinnostaa. ”Sudenpentujen” tiistain ottelupäivälle on myyty ennakkoon jo yli 5,000 lippua. Varmistaaksemme kaikille mahdollisimman sujuvan sisäänpääsyn kehotamme saapumaan Helsingin Jäähallille hyvissä ajoin ja suosittelemme julkisten kulkuvälineiden käyttöä.
20-vuotiaiden EM-kisojen alkulohkourakka huipentuu tiistaina. Edellisessä ottelussaan Espanjan kukistanut Suomi hakee voitoilleen jatkoa Ranskaa vastaan Helsingin Jäähallissa klo 18:30. Päivän muut herkkupalat ovat Saksa-Liettua Pasilassa klo 14:00 sekä Helsingin Jäähallin iltaottelu Espanja-Israel klo 20:45.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pääsi viettämään välipäivää hyvällä itseluottamuksella. Jatkoaikavoitto Espanjasta tuli juuri oikeaan aikaan jatkoa ajatellen. Suomen apuvalmentaja Juha Sten uskoo, että yleisöltä Espanja-ottelussa saatu itseluottamusbuusti kantaa joukkuetta myös Ranskaa vastaan.
Toisena EM-kisapäivänä Espanjan jatkoajalla kaatanut Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue on näkyvästi mukana myös sosiaalisessa mediassa. Oheisen listan avulla voit seurata Tuomas Hirvosen, Lauri Markkasen ja kumppaneiden kuulumisia näppärästi Instagramissa ja Twitterissä!
Suomen 20-vuotiaiden miesten ensimmäinen EM-kotikisavoitto ei olisi voinut saada mielettömämpää loppua. Sudenpentujen ja Euroopan ehdottomaan eliittiin kuuluvan Espanjan välinen ottelu eteni trillerimäisesti jatkoajalle, jolla 33 pistettä pussittanut Lauri Markkanen tippasi Suomen 91-90 (45-45)- voittoon kaksi sekuntia ennen loppua Helsingin Jäähallin 4922-päisen yleisön räjähtäessä huutomyrskyyn.
20-vuotiaiden miesten EM-kisoissa on jäljellä enää kolme lyömätöntä joukkuetta. Lauantaina Liettuan jyrännyt Turkki kampesi Jäähallissa Saksan nurin 63-67 (39-34), Suomen avauspäivänä kukistanut Israel jatkoi vahvaa virettään peittoamalla Ranskan 66-86 (32-44) ja Tshekki toipui Ruotsin hurmosalusta 67-61 (23-33) -voittoon.
20-vuotiaiden miesten toinen EM-kisapäivä toi kiivaiden korinalustaisteluiden lisäksi kisojen uuden yleisöennätyksen Helsingin Jäähalliin. Liki 5,000-päinen kotiyleisö sai täyttä vastinetta rahoilleen, kun Suomi peittosi FIBA:n maailmanrankingin kakkosen Espanjan jatkoaikatrillerissä – ja mahtuipa päivään paljon muutakin.
20-vuotiaiden EM-kisojen toinen pelipäivä pyörähtää tänään sunnuntaina käyntiin klo 14:00 Saksa-Turkki- (Helsingin Jäähalli) ja Ranska-Israel- (Pasilan urheiluhalli) -otteluilla. Suomi juoksee Helsingin Jäähallin parketille klo 18:30 Espanjaa vastaan. Ohessa sunnuntain otteluaikataulu.
Suomen 20-vuotiaiden miesten toinen EM-kisavastustaja Espanja on laadukas ryhmä täynnä kokoa ja taitoa. Eilen viime sekunnin haamuheitolla Ranskan kaataneen ”La Rojan” miehistöstä löytyy roppakaupalla maajoukkuekokemusta ja oppia kovista peleistä. Sudenpentujen apuvalmentaja Juha Sten kuvailee punapaitoja tasapainoisen näköiseksi ryhmäksi.
Varaa viisi minuuttia ajastasi ja auta meitä kehittämään suomalaista huippukoripallotapahtumaa vastaamalla Koripalloliiton ja Haaga-Helian yhteistyössä laatimaan tapahtumatutkimukseen. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kahden hengen lippupaketti vuoden 2017 EM-kisoihin.
20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pyörähtivät käyntiin lauantaina Helsingin Jäähallilla ja Pasilan Urheiluhallilla. Päivä päättyi hurmiovoittoihin molemmilla kentillä: Espanjan Marc Garcia säkitti Jäähallissa Ranskan nurin viimeisen sekunnin haamuheitollaan, ja Slovenian Urban Durnik kumosi Ukrainan Pasilassa niin ikään viimeisellä sekunnilla.
Suomen 20-vuotiaiden miesten historialliset EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Helsingin Jäähallissa 4554 silmäparin edessä, kun Suomi kohtasi Israelin. Tasaisessa pelissä molemmilla joukkueilla oli hetkensä, mutta Israel sai viimeisen momentumin päätösneljänneksellä, jonka myötä israelilaiset pääsivät juhlimaan 81-72 (35-33) -voittoa.
Suomen nuorten maajoukkueet ovat saaneet kauan odottamansa virallisen kannustuskappaleen. Lauantaina alkavissa 20-vuotiaiden miesten EM-kisoissa taajaan soiva ”Kristallipallo” on Suomi-rapin tulevaisuuden tekijöihin kuuluvan Adi L Haslan käsialaa.
20-vuotiaiden miesten EM-kisat käynnistyvät tänään lauantaina Italia-Tshekki- (Helsingin Jäähalli) ja Serbia-Latvia (Pasilan urheiluhalli) -otteluilla. Suomen ja Israelin kohtaaminen käynnistyy Jäähallilla kello 18:30. Ohessa lauantain otteluaikataulu.
20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisojen avauspäivä toi Helsingin katukuvaan suuren urheilujuhlan tuntua. Viime hetken ratkaisukorit, ranskalaisten juniorifanien islantilaistyyliset huudatukset ja arvovaltaiset vieraat miesten ja naisten maajoukkueista lukeutuvat ensimmäisen kisapäivän ikimuistoisimpaan antiin.
Odotetut 20-vuotiaiden miesten EM-kisat käynnistyvät Suomen osalta lauantai-iltana Israelia vastaan. Sudenpentujen vastustajaksi Helsingin Jäähallin parketille odotetaan aggressiivisesti hyökkäävää, riistojen nimeen vannovaa joukkuetta. Suomen apuvalmentaja Juha Sten näkee, että Israel on omaa luokkaansa erityisesti nopeissa hyökkäyksissä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia