Korisliigan kauteen 2013/14 valmistautuva Salon Vilpas on palkannut ensimmäisen ulkomaalaisvahvistuksensa uudelle kaudelle. 193-senttinen Mikhail Torrance saapuu Alabamasta Saloon elokuun puolivälin jälkeen vastaamaan ”Vikingsin” pelinjohdosta.
Ikäluokkansa Pohjoismaiden mestaruutta toukokuussa juhlinut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue aloittaa ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisat torstaina Makedoniassa. Päävalmentaja Ray Ailus luonnehtii joukkueen valmistautumisjaksoa haastavaksi, mutta pitää omiensa mahdollisuuksia Makedonian kisoissa hyvinä.
Chicago Bulls haki kolmannen perättäisen voittonsa NBA:n Las Vegasin kesäliigassa peittoamalla keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa Portland Trailblazersin jatkoajalla 80–78 (50–38, 75–75). Erik Murphy keräsi voittajille 10 pistettä ja viisi levypalloa.
Ensi kaudella miesten I Divisioona A:ta pelaava Forssan Koripojat on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 20-vuotiaan, 190-senttisen Sebastian Bookerin kanssa. Ikäluokkansa nuorisomaajoukkueisiin kuulunut Booker on edustanut viimeiset kaudet Namika Lahtea Korisliigassa ja miesten divarissa.
Viime keväänä Korisliigan finaaleihin edennyt ja alkavalla kaudella lisäksi EuroChallengea pelaava kotkalainen KTP-Basket on kiinnittänyt toisen ulkomaalaisvahvistuksensa kaudelle 2013/14. Sefton Barrettin seuraksi kotkalaisjoukkueen vahvistusrintamaan liittyy 196-senttinen takamies Dontell Jefferson, jolla on taustalla myös NBA-kokemusta.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti alkusarjataipaleensa B-divisioonan EM-kisoissa häviämällä tappiottomalle Belgialle pistein 61–70 (32–32). Belgia karkasi Suomelta ottelun kolmannella jaksolla. Suomi pelaa kisoissa sijoista 9.-12.
Baltiassa leireilevä Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue oli vakuuttava ensimmäisessä maaottelussaan sitten kesän PM-kisojen. Suomi piti Latviaa puristusotteessaan 30 minuuttia ja sai tärkeät korit aikaiseksi viime hetkillä Latvian pyrkiessä rinnalle. Suomi voitti ottelun 60–58 (39–26). 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kukistui puolestaan jatkoajalla Sveitsille.
Viimeisenä kahtena keväänä Suomen mestaruutta juhlinut loimaalainen Nilan Bisons pääsee Euroopan kakkosliiga Eurocupissa hurjaan seuraan kaudella 2013/14. Eurocup vahvisti tiistaina laajentuneen kilpailunsa kaikki joukkueet.
NBA:n Las Vegasin kesäliigan avausottelussaan heittonsa kanssa hermoillut Erik Murphy hyvitti avausottelun ohiheitot korkojen kera ja upotti viidestä kaukoheitostaan neljä sisään Bullsin kaataessa Denver Nuggetsin 93–81 (37–35). Murphy oli 18 pisteellään Chicagon toiseksi paras pistemies.
193-senttinen, 23-vuotias Tuomas Viertola on allekirjoittanut 1+1-vuotisen sopimuksen Lapuan Korikobrien kanssa. Viertola on aiemmin edustanut Korisliigassa LrNMKY:a ja FoKoPoa. Lisäksi Korikobrien oma kasvatti Panu Peltokangas debytoi liigassa tänä syksynä.
Edellisessä ottelussaan Meksikon turhauttanut Suomen miesten haastajamaajoukkue kohtasi Kazanin universiadien päätösottelussaan kansainvälisen koripallon ykkösmaa USA:n. Suomi pysyi ensimmäisen jakson ajan USA:n kyydissä, mutta ennakkosuosikki vei toisen kymmenminuuttisen 27-6 ja koko ottelun 97–70 (52–26). Suomi päätyi turnauksen 10. sijalle.
Ensi kaudella Korisliigaa Lahden Suurhallissa pelaava Namika Lahti on solminut neljä merkittävää pelaajasopimusta. Seuran kasvatteihin kuuluva Ilkka Vuori palaa Namikaan kahden Kauhajoella vietetyn kauden jälkeen, Eldar Skamo siirtyy niin ikään Karhusta Lahteen ja parivaljakko Valtteri Mäkäläinen-Vesa Heinonen on solminut jatkosopimukset.
Suomen miesten haastajamaajoukkue parantaa juoksuaan Kazanin universiadeissa turnauksen edetessä. Hurjalla prosentilla kaukoheittonsa upottanut Suomi turhautti maanantaina Meksikon pistein 82–70 (39–30). Suomen naiset päättivät puolestaan omat kisansa tappioon Japania vastaan Linda-Lotta Lehtorannan 27 pisteestä huolimatta.
Suomen ja USA:n passeilla pelaava Floridan yliopiston kasvatti Erik Murphy, 22, pelasi ensimmäisen ottelunsa uuden joukkueensa Chicago Bullsin paidassa sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Bulls kohtasi NBA:n Las Vegasin kesäliigassa Memphis Grizzliesin. Murphylle merkittiin ottelussa kuuden pisteen saldo.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maaottelu avasi voittotilinsä B-divisioonan EM-kisoissa kolmannella yrittämällä, kun Kypros kaatui nautinnollisen esityksen jälkeen murskaluvuin 82–37 (37–16). Suomen miesten haastajamaajoukkue ylsi puolestaan universiadien parhaimpaan suoritukseensa jyräämällä Tshekin 70–52 (34–23).
Suomen naisten haastajamaajoukkue sai viidennellä yrittämällä voittotilinsä auki Kazanin universiadeissa. Suomen ja Mongolian tasoero oli ilmiselvä jo ylösheitosta alkaen, ja Suomi rullaili lopulta iloisesti 84–38 (47–10)-murskavoittoon.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia