Petteri Koposen BC Himki haki toisen vierasvoittonsa Euroliigan jatkosarjassa masentamalla perjantaina Caja Laboral Vitorian 71–83 (45–43). Himki oli ottelun avauspuoliskolla helisemässä Vitorian suunnanmuutospelin kanssa, mutta sai ottelun tempon hallintaansa tauon jälkeen ja karkasi Sergei Monian ja Kelvin Riversin kolmosilla ratkaisevaan johtoon heti neljännen jakson alussa.
Hallitseva Suomen mestari Nilan Bisons kohtaa lauantaina pelattavassa miesten LiigaCupin välieräottelussa kanssaan liigaa johtavan KTP:n. Kotkalaiset lähtevät horjuttamaan mestaria seitsemän ottelun voittoputkessa, kun taas kotijoukkueena otteluun lähtevä Bisons luottaa täsmäaseidensa purevan myös Pyynikillä.
Aiemmista vuosista poiketen Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) myöntää vuonna 2013 seuratoiminnan kehittämistukea suoraan urheilu- ja liikuntaseuroille. Vuonna 2013 seuratukea myönnetään yhteensä 3 850 000 euroa. Tukea on haettavissa 15.3.2013 saakka.
Tampereen Pyrinnön vuodenvaihteen voittoputki petasi LiigaCupin Final Fourin tapahtumapaikaksi Pyynikin Palloiluhallin. Liigakauden puolessavälissä Korisliigaa johtanut Pyrintö on viime viikkoina saanut takapakkia avainpelaajien loukkaantumisesta johtuen ja seuraava vahva haaste odottaa lauantaina LiigaCupin välierässä, kun tamperelaisia vastaan asettuu Pyrinnön kahdesti tällä kaudella kukistanut Kauhajoen Karhu.
Maanantaisessa VTB-liigan ottelussaan vierasvoiton ukrainalaisesta Donetskista hakenut Petteri Koposen Himki ryhmittäytyy perjantaina parketille jälleen Euroliigan merkeissä. Haaste on kova, sillä Himkin tasoa mittaa Euroliigan jatkosarjassa vain yhden ottelun hävinnyt ja edellisestä viidestä Euroliigan kotipelistään neljä voittanut espanjalaisjätti Caja Laboral Vitoria.
Erik Murphyn Florida Gators salli South Carolinalle vaivaiset 36 pistettä USA:n yliopistoliiga NCAA:n ottelussa torstain vastaisena yönä ja venytti konferenssivoittojensa putken seitsemään. Alex Murphyn Duke Blue Devils haki puolestaan ACC-konferenssin ensimmäisen vierasvoittonsa.
Korisliigan keskiviikkokierroksen kaikki viisi ottelua päättyivät kotivoittoihin. Bisons päihitti LiigaCup-kenraalissaan Salon Vilppaan vietyään ensimmäisen jakson murskalukemin 24-2, ja KTP venytti perättäisten voittojensa sarjan jo seitsemään. Lisäksi voittoihin ylsivät Bisonsin ja KTP:n tavoin LiigaCupia lauantaina pelaava Karhu sekä Korikobrat ja Namika Lahti.
Suomen naisten maajoukkuelaituri Krista Grossin edustama North Carolina Tar Heels katkaisi Miamin yhdentoista voiton putken USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa keskiviikon vastaisena yönä. Gross keräsi kahdeksan pistettä ja 12 levypalloa, kun North Carolina nappasi Danielle Buttsin viime sekunnin korilla kauden 19. voittonsa.
BC Budivelnik Kiova haki revanssivoiton Gerald Lee jr.:n KK Buducnostista EuroCupin jatkosarjan neljännen kierroksen ottelussa. Buducnost jylläsi ottelun alussa selkeään johtoon, mutta ukrainalaiset sulattivat kotijohdon neljännellä jaksolla ja sieppasivat Podgorican illasta 75–77 (49–37)-voiton.
Ainakin ilman kolmea runkopelaajaansa Kotkaan matkaava Lappeenrannan NMKY on kovan paikan edessä haastaakseen kovassa iskussa olevan KTP:n keskiviikkona URHOtv:n näyttämässä Korisliigan ottelussa.
EuroChallengen mestarisuosikkeihin kuuluva Pinar Karsiyaka ei pettänyt kotiyleisöään tiistai-iltana, vaan järjesti Joensuun Katajalle toisen perättäisen eurokenttätappion loppulukemin 89–70 (51–37). Karsiyaka myllytti kolmosensa kovin tarkkuuksin ja vei vauhdin pois Kataja-hyökkäyksestä, mutta joensuulaiset pitivät omilla onnistumisillaan loppulukemat siedettävinä.
Joensuun Kataja jatkaa taistelua paikasta EuroChallengen kahdeksan parhaan joukossa tiistaina Turkin Izmirissä. Jukka Toijalan iskuryhmällä on edessään kautensa tähän mennessä kovin haaste, sillä joensuulaisia vastaan asettuu teräksenkovan Turkin liigan neljännellä sijalla majaileva ja EuroChallengessa vain kerran tällä kaudella hävinnyt Pinar Karsiyaka.
Petteri Koposen BC Himki jatkoi otteluitaan Itä-Euroopan VTB-liigassa Ukrainan keskikastin joukkueisiin kuuluvan BC Donetskin vieraana. Koponen kuului Himkin tehovitjaan, jonka tahdittamana Himki karkasi Donetskilta toisella jaksolla. Himki kirjautti voiton pistein 66–84 (24–38).
Joensuun Kataja palasi Korisliigan kärkikolmikkoon Bisonsin ja KTP:n seuraksi hakemalla sunnuntaina vierasvoiton Kouvolasta. Kouvot kukistui kotikentällään selvästi 61–91 (32–42). Kauhajoella Karhu haki kauden toistaiseksi suurimman voittonsa kukistamalla kotipelissään Uudenkaupungin Korihait 102–70 (48–32).
Lappeenrannan Catz vankisti entisestään asemiaan naisten SM-sarjan kärjessä löylyttämällä nuorekasta Tapiolan Honkaa kotonaan 87-65 (46-36). Kentän hahmo oli peräti 38 pistettä hallitsevalle mestarille raivonnut Jelena Reshetko. Myös PeKa, FoA, TuRi ja HoNsU hakivat sunnuntaikierrokselta voitot.
Tammi- ja helmikuun taite on tuttuun tapaan koripallofanien kotikatsomoissa ohjelmantäyteinen. Viikon kohokohtana nähdään sunnuntaina pelattava liigacupin finaali Tampereelta, jonka televisioi URHOtv. 4 Pro puolestaan esittää suorana kaksi Euroliigan ottelua.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia