Viime kaudella Korisliigaa ToPossa sekä miesten I divisioonaa TomPossa ja Keravan Energia Teamissa pelannut amerikkalaislaituri Justice Graham, 31, siirtyy ensi kaudeksi Äänekosken Huimaan, jossa hän vastaanottaa paitsi pelaajan, myös joukkueen päävalmentajan pestin.
Espoossa järjestetyt alle 20-vuotiaiden miesten PM-kisat päättyivät suomalaisvoittoon. Kisojen isäntäjoukkue kukisti turnauksen päätösottelussaan Norjan 84-63 (50-32) sinetöiden samalla sijoittumisensa kisojen toiselle sijalle. Pohjoismaiden mestaruuden vei Ruotsi, joka voitti turnauksen kaikki kolme otteluaan.
Suomen naisten maajoukkueen kuuden päivän EM-karsintarupeama Unkarin Sopronissa päättyi kolmanteen perättäiseen niukkaan tappioon, kun kolmosillaan toista puoliaikaa hallinnut Ukraina puristi Suomesta 76-82 (41-40)-voiton. Suomen parhaasta suorituksesta vastasi Taru Tuukkanen, joka jallitti ukrainalaissenttereitä 28 pisteen ja 11 levypallon arvoisesti.
Suomi avasi tiistai-iltana voittotilinsä Espoossa järjestettävissä 20-vuotiaiden miesten PM-kisoissa. Tasaisen vahvaa joukkuepuolustusta esittänyt Suomi hurjasteli Tanskan nurin 86-55 (49-24) Carl Lindbomin ja Sasu Salinin ollessa hyökkäyspäässä lähes pysäyttämättömiä. Ottelussa tehtiin myös suomalaista koripallohistoriaa, kun Lauri Toivonen pelasi jo 100. juniorimaaottelunsa.
Kolmannen EM-karsintaottelunsa kolmen päivän sisään pelannut Suomen naisten maajoukkue joutui sunnuntai-iltana ylipääsemättömiin vaikeuksiin yrittäessään pysäyttää selkä seinää vasten pelanneen Hollannin juoksupeliä. Suomi kaivautui päätösjaksolla 11 pisteen takaa-ajoasemasta kolmen pisteen päähän, mutta joutui taipumaan 80-83 (40-44)-tappioon.
Korisliigassa neljänneksi sijoittunut Uudenkaupungin Korihait on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen 1. divisioonan kolmanneksi kovimman suomalaisen korintekijän, helsinkiläisessä TomPossa 16,3 pisteen keskiarvolla koreja nakuttaneen 21-vuotiaan Pyry Rainamaan kanssa.
Suomen nuorten koripallomaajoukkueiden kotimaan maaottelukausi alkaa 6.-8. kesäkuuta, kun Espoon Honkahallissa järjestetään 20-vuotiaiden miesten neljän joukkueen PM-turnaus. Kesän 2011 aikana Suomessa pelataan kaikkiaan 15 nuorten maaottelua Espoossa, Vantaalla ja Tampereella.
Ruotsin Solnassa järjestettävät nuorten koripallon PM-kisat saivat suomalaisittain erinomaisen lopun, kun molemmat 16-vuotiaiden sarjoissa pelanneet joukkueet päättivät turnauksensa Pohjoismaiden mestaruuteen. 16-vuotiaat tytöt löivät finaalissa Ruotsin 47-42 (19-22) ja 16-vuotiaat pojat Islannin 84-67 (46-36).
EM-karsintansa riemukkaalla voitolla Bulgariasta aloittanut Suomen naisten maajoukkue joutui lauantaina antautumaan karsintalohkonsa suosikkijoukkue Unkarille pistein 51-65 (26-39). Fanaattisen, 2 500-päisen kotikatsomonsa edessä pelannut Unkari dominoi kenttätapahtumia korinalus- ja levypallopelillään ja onnistui karkaamaan Suomelta jo toisella kymmenminuuttisella.
Suomen juniorimaajoukkueet kantoivat lauantaina sinivalkoisia värejä ylpeydellä Solnassa järjestettävissä PM-kisoissa voittaen päivän kaikki neljä otteluaan. Sunnuntaisiin PM-kisafinaaleihin ylsivät suomalaisjoukkueista 16-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt sekä 16-vuotiaat tytöt.
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ylsivät perjantaina voittoihin Ruotsin Solnassa järjestettävissä PM-kisoissa. Molempien joukkueiden jalkoihin jäi Norja, jonka 16-vuotiaat tytöt kaatoivat 91-37 (45-25) ja 16-vuotiaat pojat 109-67 (39-41).
Suomen naisten maajoukkueen taistelu viimeisestä paikasta Puolan EM-kisoihin alkoi parhaalla mahdollisella tavalla, kun Suomi haki sisukkaan 57-61 (32-32)-taisteluvoiton Bulgariasta. Levypallopeliä dominoinut Suomi rankaisi Bulgariaa erityisesti korin alta Taru Tuukkasen nakuttaessa voittajille tupla-tuplan (14/12).
Hallitseva Korisliigan mestari Tampereen Pyrintö on solminut jatkosopimuksia suomalaisten avainpelaajiensa kanssa. Joukkueen kapteeni Antero Lehto jatkaa Pyrinnössä 4+3-vuotisella sopimuksella, ja sentteri Olli Ahvenniemen solmima sopimus on yksivuotinen.
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi voittokulkuaan Solnassa järjestettävissä PM-kisoissa kukistamalla Tanskan pistein 75-57 (39-19). Muut kolme suomalaisjoukkuetta joutuivat torstaina poistumaan parketilta tappio niskassaan.
Kimmo Muurisen, Carl Lindbomin ja päävalmentaja Gordon Herbertin edustama Frankfurt Skyliners kärsi helatorstaina kotikentällään 68-87 (36-45)-tappion Alba Berlinille Saksan Bundesliigan välierien viidennessä ja ratkaisevassa osaottelussa. Alba eteni välieräsarjasta finaaleihin otteluvoitoin 2-3 päättäen Skylinersin kauden.
Suomen naisten koripallomaajoukkueella on edessään kiireinen viikko. Joukkue taistelee Unkarin Sopronissa järjestettävissä EM-karsinnoissa Ukrainan, Unkarin, Bulgarian ja Hollannin kanssa paikasta karsintafinaaliin, jonka voittaja etenee kesäkuussa Puolassa pelattaviin EM-kisoihin. Päävalmentaja Tommi Koskisen mukaan Suomen mahdollisuudet lohkovoittoon ovat realistiset.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia