Miesten I Divisioonan kausi 2012/13 on sinettiä vaille päätöksessään. Kenties kaikkien aikojen kovin divarikausi huipentuu sarjan suurimpien ennakkosuosikkien, Porvoon Tarmon ja Tapiolan Hongan, finaalisarjaan. Taistelu liigapaikasta alkaa maanantaina.
Tapiolan Honka käytti toisen saamansa ”eräpallon” miesten I Divisioonan välierissä ToPoa vastaan. Honka vei neljännen välieräottelun kolmannen jakson Tero Laitisen koreilla ratkaisevasti 25–13 ja suisti helsinkiläiset kesälaitumille pistein 93–79 (45–49). Honka kohtaa maanantaina 15.4. alkavissa finaaleissa Porvoon Tarmon.
Helsinkiläinen ToPo ei suostunut antautumaan Tapiolan Hongalle kolmessa ottelussa miesten I Divisioonan välierissä. ToPo sai kolmannessa osaottelussa unelma-alun, johti 12 pelatun minuutin jälkeen lukemin 28–12, eikä enää luovuttanut valtikkaa. ToPon voitto merkittiin pöytäkirjaan pistein 79–73 (41–27).
Miesten I Divisioonan toinen finaalijoukkue selviytyi sunnuntaina, kun Porvoon Tarmo karisti BC Nokian kannoiltaan ja kuittasi finaalisarjan kolmannen voittonsa loppupistein 76–92 (39–42). Ottelu alkoi ratketa kolmannella jaksolla, kun porvoolaiset saivat vastahyökkäyspelinsä käyntiin.
Tapiolan Honka vääntäytyi huippupelin pelanneen Ronnie Clarkin suorituksilla 91–98 (39–43, 85–85)-jatkoaikavoittoon ToPosta torstaina Töölön Kisahallissa pelatussa miesten divarin toisessa välieräottelussa. Samaan aikaan Porvoon Tarmo järjesti oman välieräsarjansa Jarno Nissisen johdattamana 80–71 (40–32)-voitollaan BC Nokiasta.
BC Nokian taistelutahto nousi ratkaisevaksi tekijäksi miesten I divisioonan toisessa välieräottelussa. BC Nokia vei Porvoon Tarmoa viimeisellä viisiminuuttisella 10-0 ja tasoitti välieräsarjan otteluvoitot 1-1:een. Samaan aikaan Espoossa Honka hemmotteli kotiyleisöään myllyttämällä ToPosta 24 pisteen voiton metropolialueen välieräsarjan myöhästyneessä avausottelussa.
Miesten I divisioonan ensimmäistä välieräottelua ToPon ja Hongan välillä ehdittiin pelata kiirastorstaina runsaat 13 minuuttia, kunnes ottelu keskeytyi Töölön Kisahallissa ilmenneen laitevian johdosta. Ottelu jouduttiin lopulta siirtämään myöhempään ajankohtaan.
Miesten I Divisioona A:n runkosarjavoittaja Porvoon Tarmo joutui tiukkaan paikkaan divarin välieräavauksessa BC Nokiaa vastaan. Nokialaiset hallitsivat ottelun ensimmäistä puoliaikaa, mutta Tarmon kolmannen jakson ryhtiliike takasi kotijoukkueelle 63–58 (26–32)-voiton.
Miesten I Divisioonan toisessa välieräparissa on kasassa kaikki legendaarisen pudotuspeliparin ainekset, kun ikiaikaiset kiistakumppanukset ToPo ja Honka punnitsevat toistensa taitoa. Metropolialueen paikallisvastustajat vetivät kolme viikkoa sitten Töölön Kisahallin ääriään myöten täyteen yleisöä, ja tiedossa on taatusti kiihkeä kamppailu paikasta divarin finaaliin.
Miesten I Divisioonan välierät käynnistyvät keskiviikkona Porvoossa, kun I Divisioona A:n selkeän runkosarjavoiton vienyt Porvoon Tarmo saa kimppuunsa BC Nokian. Tarmo lähtee välieräsarjaan ylivoimaisena ennakkosuosikkina, mutta ”jokerikorttinsa” Nic Pedersonin tahdittamat nokialaiset eivät aio antaa porvoolaisille mitään ilmaiseksi.
Miesten I divisioonan runkosarjakausi 2012/13 sai päätöksensä sunnuntaina pelatun kahdeksan ottelun jälkeen. Nousua Korisliigaan tavoittelevat välierissä Porvoon Tarmo, ToPo, Tapiolan Honka ja BC Nokia, kun taas Keravan Energia Team pelaa ensi kaudella I Divisioona A:ssa.
Miesten I divisioonan kausi 2012/13 on ollut läpi kauden kihelmöivän jännittävä, ja runkosarjakausi on saamassa arvoisensa lopun. Divisioona A:n pudotuspelipaikoista kamppailee tasaväkisesti viisi joukkuetta, kun taas Divisioona B:ssa nousua kärkkyvät tällä hetkellä vahvimmin Keravan Energia Team, Turun NMKY ja Karkkilan Urheilijat.
Miesten Divisioona A:ssa neljän ottelun voittoputkessa kiitävä helsinkiläinen ToPo vahvistuu tutulla nimellä. Suomi-koriksen kaikkien aikojen suurnimi ja Suomen miesten Susijengin kapteeni Hanno Möttölä, 36, aloittaa neljännen kautensa ToPon tähtipaidassa ja pelaa kauden ensimmäisen ottelunsa perjantaina 15.2. ToPon kohdatessa Säynätsalon Riennon.
Tapiolan Honka vei nimiinsä uudistuneen miesten Suomen cupin mestaruuden pyörittelemällä finaali-isäntä Säynätsalon Rientoa vieraskentällä pistein 79–98 (41–49). Pitkästä aikaa lähes kaikki nimimiehensä parketille saanut Honka esitteli kauden parasta puolustustaan ja nautti hyökkäyspäässä onnistumisia laajalta rintamalta.
Miesten Suomen cup huipentuu lauantaina Keski-Suomessa, kun Säynätsalon Riento kohtaa Tapiolan Hongan cupin finaalissa. Sekä SäyRin että Hongan kokoonpanot ovat muuttuneet melkoisesti talven aikana ja odotettavissa on tiukka, tasainen kamppailu cup-pokaalista.
Äänekosken Huiman divisioonamiehistöön on tiistaina liittynyt amerikkalainen Cory Abercrombie. 201-senttinen ja 102-kiloinen laituri korvaa Huima-miehistössä Kent Tribbettin, joka puolestaan siirtyy vahvistamaan BC Jyväskylää.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia