Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä Hanno Möttölä Shooting Camp on suunnattu korkeaan koriin harjoitteleville tyttö- ja poikapelaajille. Heinolassa sijaitseva YMCA Training Center, Dr. Dish- heittokone ja päävalmentaja Hanno Möttölä yhdessä muiden valmentajien kanssa mahdollistavat loistavat puitteet heittotaidon kehittämiseen
Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n ja Olympiakomitean yhteisiä koulutuksia järjestetään kaksi kappaletta. Kouluttajana toimii Terhi Salonpää. Koulutus on suunnattu seuroille, jotka toimivat työnantajana.
Espoolaisseuralle myönnettiin 13.1. punainen aikuisten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta aikuisten liikunnan seuratoiminnasta. Hongasta tuli ensimmäinen koripalloseura, jolla on status niin lasten ja nuorten sekä aikuisten puolella.
Lahti Basketball Junioreille myönnettiin 15.12.2020 lasten ja nuorten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratoiminnasta. Seurasta tuli 14. koripalloseura, joka sai Tähtimerkin.
Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2021 haku on käynnissä 13.11.-18.12.2020. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.
Haku seuratoiminnan kehittämistukeen käynnistyy 12.11.2020 ja päättyy 17.12.2020 klo 16:15. Hakuprosessin tueksi Liikunnan aluejärjestöt järjestävät Seuratuki-infoja. Hakuun voi valmistautua jo etukäteen mm. päivittämällä yhdistysrekisteriotteen.
Seurojen on hyvä säännöllisin väliajoin seuloa kaikki vapaaehtoistyötä tekevät ja myös palkalliset toimijat ja hakea heille sopivaa Koripalloliiton ansiomerkkiä tai muuta huomioimista.
Jälleen on aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet. Tiistaina 29.9. juhlistetaan #Seurasydän-kampanjan kohokohdaksi noussutta seurapaitapäivää.
Koripalloliitto suosittelee Koronavilkku-sovelluksen käyttöönottoa mahdollisten tartuntatapausten jäljittämisen helpottamiseksi. Voit ladata maksuttoman sovelluksen älypuhelimesi sovelluskaupasta.
Vallitseva koronapandemia vaatii ottelutapahtumiin saapuvilta katsojilta huolellista hygieniaa ja tarkkaavaisuutta. Tärkein ohjenuora on se, että ottelutapahtumiin saavutaan ainoastaan terveenä.
Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu myös kaudella 2020-2021. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja.
Mikro-, mini- ja U14-ikäisten syysturnaus Mieleinen Basket järjestetään 19.-20.9.2020 Loimaalla.
Väestöliitto on julkaissut kaikille avoimen ja ilmaisen verkkokurssin lapsiin kohdistuvan häirinnän ennaltaehkäisystä ja siihen puuttumisesta. Kurssi on suunnattu erityisesti urheiluseurojen valmentajille, työntekijöille ja vapaaehtoisille.
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) avasi torstaina 30.4. haun, jolla liikunta- ja urheiluseurat voivat hakea tukea koronapandemian aiheuttamien haittojen lieventämiseksi. Avustushakuaikaa on pidennetty ja se päättyy 19.5. klo 16.15.
Perinteinen Unelmien liikuntapäivä saa koronavirustilanteen vuoksi tänä vuonna uuden muodon: se toteutuu kodeissa ja somessa. Päivä tarjoaa seuroille mahdollisuuden aktivoida jäseniään ja tutustuttaa uusia ihmisiä lajin pariin.
Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa vuosittain tukea seuratoiminnan kehittämiseen. Vuonna 2020 tukea sai seitsemän seuraa koripallotoiminnan järjestämiseen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia