Suomi oli johdossa pisterikkaan ensimmäisen jakson jälkeen, mutta valtikka siirtyi toisen jakson aikana Australialle. Puoliajalla Australialla oli kymmentä pistettä hipova johto, joka repesi pahimmillaan 18 pisteeseen päätösjaksolla.
– Ihan ok peli meiltä. 1 vs. 1 -puolustuksessa ei pärjätty niin hyvin kuin oltaisiin haluttu – siinä varmasti suurin syy tappiolle. Australia pääsi kerta kaikkiaan liian helposti puolustuksemme keskelle, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kommentoi.
– Kolmas erä oli varmasti lähellä parasta peliämme tässä turnauksessa. Myös ensimmäisen jakson hyökkäyspelaamiseen voidaan olla tyytyväisiä.
Suomi vei ensimmäisen jakson 21-22 ja kolmannen 13-16.

Suomen pistetrio oli Erika Mace (12/4), Silja Loukola (12/5) ja Anna Gardziella (10/2). Australialta sukkaa heiluttivat muun muassa Madison Kathleen Ryan (16/8) ja Lara Somfai (19/6).
Suomella on edessään vielä yksi ottelu, joka pelataan klo 21:00 Suomen aikaa Italiaa vastaan. Panoksena on 7. sija.
– Yksi peli on jäljellä. Toivoakseni otetaan tämän pelin hyvät hetket mukaan ja vähän tiivistetään puolustusta. Silloin saadaan hyvä taistelu turnauksen päätteeksi.
