Ensimmäisen ammattilaiskautensa Hopkins vietti Ukrainassa, jonka jälkeen seuraavat viisi kautta kuluivat Belgiassa Antwerp Giantsin riveissä erinomaisilla tehoilla. Viime kaudella Hopkins aloitti kautensa Israelissa, jonka jälkeen hän siirtyi Kreikan pääsarjassa pelaavaan Kolossokseen loppukaudeksi.
– Bryan oli alkukauden pelaamatta lapsen syntymän johdosta ja oli nyt valmiina palaamaan pelikentille. Kun Bryanin ansioluettelon omaava kaveri oli kerran edelleen vapaana, päätimme tarjota hänelle sopimusta ja pääsimme varsin nopeasti yhteisymmärrykseen, Pyrinnön urheilutoimenjohtaja Elisa Hakanen kertoo seuran tiedotteessa.
Lisätiedot: Pyrinnön tiedote
